lauantai 9. syyskuuta 2017

Kreivi von Krolock kirkkaassa päivänvalossa! Helsingin kaupunginteatterilla oli hyvin avoimet ovet. Kiitos siitä!

Olen kerran kuussa nähnyt hyvinkin kuolaten Mikko Vihman kreivi von Krolockina hyytävän onnistuneesti - siis vuona 2016. Vampyyrien tanssi -musikaali pyöri Peacockin tiloissa - oi niitä aikoja! Tänään 25.08.2017 vampyyrikreivi oli saapunut Helsingin Kaupunginteatterin avointen ovien iltaan huutokauppakeisarina - veripulloa kantaen.


Tässä viimeisimmät merkinnät viime vuodelta: Ja sitten Rajuilma-kreivi von Vatsalihas  raavas tarttuminen. Kyllä tästä on nautittukin. Se ei ole pelkästään kriitikkojen ylistämä - täydet viisi tähteä - ja fanien ( FANGGIRLS V""V ) kokema, jakama, huohottama ja huohottava proggis, toisenlaista osallistuvaa teatteria. Hyvin seksuaalinen, hauska ja interaktiivinen, verkkoon jakautuva ja jalkautuva. Mutta ei enää pro-aktiivinen? Halusin ehdottomasti viettää syntymäpäiviäni (vampyyrin syntymäpäiviä ei lasketa, alkavatko ne syntyhetkestä vai puruhetkestä? Hm.. ) Vampyyrien transsi (!) musikaalissa Helsingin kaupungin teatterissa, siksi otin liput jo syksyllä. Vai miten se oli. Sitten adikktioni lisääntyi kuukausi kuukaudelta, eri penkeillä istuen ja nähden miltein 360 asteisesti - kaiken! ;) ja huhtikuussa näin produktion huikaisevan monena iltana ja matinenana. Ei sille mitään että kaikki on täydellistä, tahtipuikosta kulmahampaisiin. On suomessa toki ennenkin tehty kiinnostaa teatteria, mutta kuinka mukavaa, että tämän näki Helsingissä, eikä tarvinnut matkustaa taas Lontooseen keikalle & teatteriin.

Jim Steinmanin musiikki flirttailee myös tangon, iskelmän, metallin, menuetin, rock n rollin, popin ja valssin, olisikohan wierner- vai weiner-valssin suhteen ;) Jim Steinmanin musiikki rakastaa Mozartia, varsinkin Taikahuilua... joka kuuluu kirjastolaulusta - Kaikki nämä kirjat. Professori Ambronsius - tuo Rouva Shakaali, anteeksi rouva Chagal humahutti tutkivaa tiedemiestä niin tältähän meni taju kankaalle, ja meinasi polttaa - eh - johtokuntansa kynttilällä. Mutta Professori Ambronsius papattaa kirjojen ylistyslaulun - hei, pojatkin lukee - ainakin Kama Sutraa ja Ovidiusta - toivottavasti ;) - kuten Papageno loistavasti, tenorillaan, ja muistuttaa myös Disneyn pätkää jossa Aku Ankka yrittää epätoivoisesti kuvata ennalta-arvaamattoman hullua lintua viidakossa. Professori Ambronsius epäonnistunut pomminpurkaja ja tukka pystyssä kuin kapellimestari Herbert von Karajanilla - saa suurimman liikkumatilan komedialleen, ja mikäs siinä.
     
Kreivi von Krolock teki taikurin taitojaan eniten eilen 27.4.16. Huh. Ja Peacock-teatterissa tuli Sarah oli uusinut ilmeitään ja muudejaan, ja kuitenkin pysynyt mysteerinä, nuorena modernina naisena, joka haluaa nautintoja ja vaihtoehtoja... Vampyyrien tanssi on suvaitsevainen. flirttaileva ja toivokas musikaali, komedia, matka ja nautinto. Mutta viaton, pelokas Alfred on kaiken sydän. Pidän luvattomasti Johnny Deppin ja Simon Peggin hahmoista, jossa pää- tai sivuhenkilönä on mies, joka voi tuntea pelkoa ja pelkuruutta, siinä on jotain aitoutta ja luonnollista, ja hienoa komediaa verrattuna johonkin turhaan räiskeeseen jossa ihmimisyyden - tallo ne sylvester... Mutta Petrus Kähkönen on kyllä huippu, niin mykkäfilmissä kuin muissakin genreissä. Hän on koominen niin kuin Pirkka-Pekka Petelius pakottomasti, samoin kuten Nummisuutarien Esko - siis siinä vanhimmassa elokuvassa, on siinä jotain samaa kuin Shadow of Vampire elokuvan Jonathan Harkerissa jota näytteli mainio Eddie Izzard ( paitsi ilman mustaa kynsilakkaa, valitettavasti), ja samaa kuin Keanu Reeves niin ikkään Harkerina Bram Stokerin Dracula elokuvassa, jossa miestä viedään nautintoon kuin pässiä narussa - muka. Myös Keanua kuin Petrustakin riivaavaat hyrmäävät estottomat vampyyrinaiset, jotka eivät kärsi nutturasta eivätkä muutenkaan tiukasta piposta... Mutta onko musikaalin unikohtaus painajainen vai märkä uni? Onko sillä väliä? Olisi kiva nähdä Petrusta myös Burleskissa, siis Boylesquessa.
oikeasti kuuma...
       
Ja Herbert! Voi kuvata vain sanalla flamboyant.... Tanssi poika tanssi, pyöritä, lennätä pellavapäätä.. Vaikka pressanlinnassa tanssitaan valssia vain heterotyylillä, niin tässä on myös kaunista poika & poika -valssia. Kunhan kumpikin on täiskasvanu elikkä täysikäinen. Ja halukas. Vampyyrien tanssissa oli viittauksia Rocky Horror Picture Showhun (väärä kylpyhuone, kuinka Herbert viettelee Alfredin, tai siis pääsee hyvinkin pukille, ehkä, ja kuinka antautua nautinnolle ) sekä Ooppera kummitus tarinaan (urut), ja Luhrmanin Moulin Rouge musikaaliin ( raavaat uroot ravaavat lakana huntuna ), ja kaikkeen muuhunkin ihanaaan. Herbertin kuohkea fleda ja niittirannekkeet ovat seksikäs ja uhmakas kombinaatio Juhan af Gran & Billy Idol & Johnny Halliday...
   
Oikeastaan tämä on nerokas kokonaisuus kaiken kaikkiaan lahjakkailta ja ironisilta, ja itseironisiltakin ihmisiltä, jotka tuottavat nautintoa, mutta pohjalla on myös agenda suvaitsevaisuudesta... Suomeksi nämä laulut kuulostavat uskottavilta, koska ne esitetään aidosti ja tunteelta, mutta niissä ja sovituksissa on myös ripaus hulluutta, rajojen yli menemistä ja itseironiaa, niin yleisön ja kuin hahmojen tasolla ja kanssa.. Tämä kuulostaa suomeksi paljon paremmalta, verevämmältä ja monitasoisemmalta - tietenkään en ole nähnyt tätä muualla, ja puhun tekstaan vain englanninkielisestä laulusta. Ma aber Deutsch ist wunderbar zu sprechen und zu hören - Tanz der Vampire...

Vampyyrien tanssi. Mietin, miten tämä näytelmä onnistuu kun lumi uupuu, ja kun ei ole Komedan musiikkia... Mutta hyvin. Bonnie Tyler & Meatloaf,  balladit ja korvamadot. Puskafarsin, slapstickin ja rockoopperan aineksista ammennetaan maukasta soppaa.. Josta nauttii useampan päivänä. Sääli ettei teatterissa ole varaa / resursseja / aikaa  kuten kulttielokuvan näytöksissä että saman saisi uudelleen ja uudelleen... Ehkä Suomi on niin pieni ja köyhä maa jossa liikaa leikataan.
   
Olen vampirismin ja shockrockin suurkuluttaja usealla vuosikymmenellä, ja jopa vuosituhannella ;)  livenä mm Alice Cooper. Ja paljon muitakin eli olen tottunut siihen että näyttämöllä minut pitää tyrmätä ja hyrmätä :) Älppäreiltä, kaseteilta, VHS-kassuilta ja DVD-levyiltä on tullut tutuksi niin Screaming Lord Sutch, kuin Marilyn Mansonkin, ajanjaksolla 1960-2017. Ja moni  media on muuttunut, ja teknikka. Mutta sisältö ei - kauhistuttaa, hirvittää, kiinnostaa, naurattaa, himottaa ja mitä näitä basic instinct -jutskia onkaan...
   
Ihanaa että Polanski teki tämän teatteriin vaikka on itsekin käynyt läpi monta tragediaa. Dance of vampires elikkä Fearless vampirekillers elikkä Vampyyrintappajat - anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani elokuva, jossa Sharon Tate hehkui Sarahin roolissa. Sitten myöhemmin vesimiehen ajan tuon positiivisen kukkaisajan loputtua synkästi, kun raskaana olevan Taten murhasi Mansonin perhe aloittaakseen rotusodat, helter skelter.
   
Pohjautuu /( visuaalisesti ja niitä parioiden ) Hammer studion noin 1958-1966 vuosien technocolor värikylläisiin Dracula-elokuviin jossa  vampyyri Christopher Lee saapuu neidon makuuhuoneeseen odotettuna pahan silhuettina... Ja rakastamissani Hammerin kauhupätkissä aina Peter Cushing tulee kylään majataloon ja näyttää piipullaan  valkosipulikekoja. Onko linnaa... Cushing van Helsing ihailee Draculaa, kuten ihailee Ambronsius tuota von Krolockia - sivistyneitä herrasmiehiä kumpikin. Samalla irvaillaan huuhaalle ja tieteelle, kuinka verisiä ovat kilpailut nobel- ja muissa tiedepiireissä - varsinkin kun ennakkoluuloton tutkija löytää jotain... Ennenkuulumatonta kuten oikeassa elämässä vast ikään tapellaan tiedepiireissä esi-isistä, että kenen kaava voittaa. Eikun on pitävä;)
   
Mutta mitä anarkofeministi tekee vampyyrimusikaalin katsomossa?? No tietenkin nauttii...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti