Rocky Horror Show Kultsalla: ensi-ilta 2.11.2016 istumapaikoilla.

Rocky Horror Show Helsingin Kulttuuritalo enskari ensi-ilta 2.11.2016 istumapaikoilla.
    Kylmiä väreitä aiheutti bändin coveeraama New York Dollsien Personality crisis ennen kuin musikaali alkoi. Sanoissa on priima ballerina joka ulvoo kuulle ihmissutena. Meistä on moneksi... Samuel Harjanne aka RiffRaff - mikä huikea ääni. Richard O'Brien on nero. Sehän on tullut selväksi jo useampana vuosikymmenenä.. Harjanteen RiffRaffin köykkyselköinen jatkuvan köyrivä aikahyppy-lanneliike oli primitiivinen, ja siksi toimiva..

Satu Ylavaara Photography

Eino Heiskasen Rocky oli täydellinen mies. Aikaisempiin Rockyihin verrattuna Heiskasen kultainen muskelimies oli enemmän tuore, ja vasta tehty t synnytetty, kuten maanantaina näkemäni Benedict Cumberbatchin Frankenstein, mikä oli hienoa ja herkkää... Tässä tai tässäkin naiset tuntuivat jäävän enemmän taustalle. Hei - girls to the front! Onhan se aina upeaa nähdä miehiä korkokengissä ja sukkanauhoissa, että heidän askeleensa uskaltamisen ja nautinnon puolelle on suurempi. Ja kuinka hekumallinen tämä joukkue onkaan.... Mielellään heidän kanssa kelluisi pool partyssä maskarat ja huulipunat poskilla. Tai jossain muualla...

photographer Satu Ylavaara

Rocky Horror Show Helsingin Kultsalla eli Kulttuuritalolla on nautinnon ja pukeutumisen juhlaa, ja eritoten riisumisen. Yleisö oli kovasti mukana. Urpo! Lutka! Buu! WufWuf!

valokuvaaja Satu Ylävaara.

Olen nähnyt Rocky Horror Picture Show elokuvan valkokankaalla ekaa kertaa 1980-luvulla ja viimeksi toukokuussa 2016 kun elokuvateatteri Orion näytti - double feature - RHPS ja Shock treatment ja vielä sing along, dress along ja dance along -näytöksinä, joissa ei pelkästään unelmoitu vaan oltiin - don't dream it - be it. Kotimaista, nyt ekaa kertaa pääkaupungissa pyrähtävää ja räiskyvää Rocky Horror Showta olen nähnyt Pride-kulkueessa sekä Lintsillä, Linnanmäen estradilla. Kaikkialla, kesällä ja syksyllä. Kotimainen Rocky Horror Show musikaali sopii täysin Halloweeniin ja pikkujouluun - köyhä taiteileva katsoja - meillä ei ole varaa tai edes halua shamppanjaan, eteispalvelumaksut ovat niin kalliita. Eikä henkilökunta meinnannut edes antaa ottaa käsilaukkua mukaan näytökseen. Noh noh kulttuuritalo. Informoikaa henkilökuntaa millaisesta käytöksestä on kyse. Jos haluatte että yleisö on kybällä mukana tai kuten Spinal Tapissa eli tappiin asti eli asteikossa 11. Niin antakaa hyvät ihmiset yleisön tuoda rekvisiittaa: Sanomalehdet, paperihatut, pinkit gummihanskat ja pelikortit ja rällälät mukana ja jättäkää nuo narikan natsi-asenne jossa saa valtaa käyttää vaikka kotiin. Tai vaikka roskakoriin. Ellette ole doktor von Scottin natsisukua. Jawohl!

 Eilen satoi lunta. Ensilumi 2.11.16 Helsingissä. Kaunista. Mutta kun kahlasin Kultsalle niin yritti pizzataksi ajaa päälleni suojatiellä. Mitä ääliöitä sitä onkaan liikkeellä liukkailla. Jos on niin kiire että mummot kumoon, että ehtii tankkaamaan, niin käykää tankkaamassa ennen kuin lähdette viemää pitsaa. Capischi? Suojatien edes oli vielä kumpareet että normaalijärkinen jarruttaisi. Mutta sitten onneksi pääsi saliin hengissä.

Mietin, olisko ollut outoa jos olisin menettänyt muistini törmäyksessä - pukeutuneena siis ranskalaiseksi sisäköksi. Tärähtäneeksi. Eddie ja natsi eikun tohtori von Scott olivat mainioita, revitteleviä. Tohtori FranknFurter oli sopivan kiehtova, ilkeä ja vaikea tapaus, miten voi rakastaa massahurmaajaa / massamurhaajaa ja kannibaalia ulkoavaruudesta..

valokuvat Satu Ylävaara

Rocky Horror Show on sekä 1970-luvun glam rockin että punk-ajan Commedia dell'arte:a ja karnevaalia kaamoksen keskellä. Lintsillä syyskuiset kauhuviikot Iik! Week! jatkuvat. Kotimainen Rocky Horror Show esiintyi huvipuistossa rankkasateessa mainostaen marraskuisia Kultsan eli Helsingin Kulttuuritalon esityksiään 3.11.16. Don´t dream it, be it... sopivasti Halloweenin jälkeen, tai Halloween, Samhain ja Kekri on harva se päivä.. Ja pikkujoulun nälkään..

Komediaa, hulluttelua, ilottelua, kilvoittelua, kauhua, skifiä ja draamaa. Mitä underground edellä sitä mainstream perässä kaupallistaen. Toisaalta - mikä ettei - kaikilla on mahdollisuus onneen, glamouriin ja tuhmuuteen...

Richard O´Brien ei ole pelkästään maailman kaunein mies, vaan myös nero! Edellisen kerran näin ahmin koin kostuin jännitin ja nauroin Rocky Horror Picture Show.n 1980-luvulla.. Nyt sitten Orionissa pari iltaa putkeen. Science fiction, double feature.. Kaksoisnäytöksessä myös jatko-osa Shock Treatment, joka oli mainio elokuva, satiiri ja kritiikki jo vuonna 1980 tulevasta tv:n ja tositv:n vaikutuksesta, turhista julkkiksista, ja tietysti epäinhimillisestä kidutuksesta ns mielenterveyden "hoidossa".

Don't dream it, be it... Rocky Horror Picture Show on hieno oman itsensä ja erinomaisuutena & toiseutensa ylistys, hulluttelu ja ilottelu, kilvoittelukin, sekä commedia dell´arte n jatkumo kuten Columbian hahmossa. Sitten on näitä uudempia karnevalistisia hahmoja, seksikkäitä stereotyyppejä kuten ranskalainen sisäkkö ja voideltu muskelimies. Mukanaa on annos Shakespearea - Kesäyön unelma ainakin. Ja tietysti Frankenstein joka teki toisenlaista täydellistä miestä... Mukana on pelottavat pahat natsit jotka yrittävät piiloutua valtvavirtaan eri toten natsitohtori.
                                                Minun heimoni on valokuvaajien heimoa ;)

 

#RockyHorroShow #RockyHorrorFi Flickr-kuviani @rockyhorrorfi @samisaikkonen @EinoHeiskanen Dream it, drool it, be ithttps://t.co/FCEmvKwUTS pic.twitter.com/mq3i2glnU2

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 4. marraskuuta 2016

Koivun ja tähden kantaesitys 13.09.2017: Keitä me olemme ja minkä Volgan mutkan takaa tulemme. Ketä tuemme?

Kansallisteatterin Koivu ja tähti ensi-ilta, ja vieläpä kantaesitys oli eilen 13.09. Oli kuuma päivä, kuohuva virtasi Lavaklubilla, ja sitten Kansallisteatteriin. Nyt en tiedä miten tarttuisin tähän näytelmään. Se ei ole kuuma peruna, vaan oliskos kuuma halko? Kytevä tamminen ulkomaalainen ruutitynnyri? Alvar Aallon loputonta muotoilua karkuun juokseva puhdas, kotimainen koivu? Polttava kekäle, joka osuu hikipajassa alipalkatun lapsen duunaamiin juoksutrikoisiin?

Suurella näyttömöllä on esitteen mukaan Sirpaleita Suomesta. Se voi tietenkin tarkoittaa aikamme digitaalista pirstaleisuutta ja loputtomia väyliä tiedon, taiteen ja propagandan viidakossa. Jossa selviää lehmän hermoilla ja machetella. Mutta myös kranaatin sirpaleita, fyysisiä sodan jälkiä ihmisen aivoissa. Sekä myös psyykkisiä sirpaloitumista, hajoamista.
     
Keskipakoisvoimalla keskiössä oleva tuulikello, metsä, Sibelius -monumentti, ähkäle möhkäle, useamman aikakauden nykytaidetta, joka ilmeisesti saa aikaan ahdasmielisissä raivoa, monimerkityksellinen, ja hankala suomalainen sielu. Se on suoja, se on pelottava paikka, ja sitä voi riistää ja hakata mielinmäärin - jopa tähti " Leonardo DiCaprio huolestui kuhmolaisesta saaresta – liian myöhään " YLE uutisten mukaan 1.3.2017. Metsähallitus ei näe mitään rajaa järjettömille hakkuilleen - onneksi Greenpeace nostaa megafonia ja tietoisuutta. "  Metsähallitus on menossa hakkaamaan Oulujärven retkeilyalueen saarten upeat metsät. Kaarresalon saari suojeltiin Metsähallituksen omalla päätöksellä vuonna 2001 erityisen arvokkaana aarnialueena. Nyt Metsähallitus on peruuttanut suojelun hakkuiden tieltä. " kerrotaan Greenpeacen FB-sivulla.

" Ikea kaataa kalevalaiset metsät " kertoi Sisuradio | Sveriges Radio, ja jatkaa: "Suomessa on noussut kohu huonekalujätti Ikean hakkuista Vienan Karjalassa. Suomalaisten mukaan Ikean toiminta uhkaa kalevalaisten runokylien säilymistä. Ikean tulo vienyt työt sadoilta alueen metsureilta ja kylät uhkaavat tyhjentyä "  MOT teki aiheesta stooria jo vuonna 2009.

Pirkko Saision kirjoittamaan ja Laura Jäntin ohjaamaan näytelmään voi kutoa omaa historiaansa, arvomaailmaansa ja mielleyhtymiä. Milteipä loputtomiin.

Näytelmässä suomalainen joutuu katsomaan suomalaisuutta, kantasuomalaisuutta ja pakolaisuutta eri aikakausilla. Suomen sotia, ja suuria myllerryksiä. Vieraantuneita omilta juurilta, luonnosta, metsästä, villeistä, vapaista elä[i]mistä.

Weckström ja Puotila ovat niin ihania kaikessa missä tekevät. 

Weckström ja Puotila ovat ihania, ja ilkeitä päähenkilöitä. Weckströmin Hagar on alussa Astuvan jousinainen. Mutta myös orpo, hylätty tyttö. Ehkä. Huikein kohtaus on Hagarin häiden odottelu. Mikä demoninen ja dominoiva voima, ja tenho on, joka koskettaa terävästi. Itse asiassa viiltää tiensä läpi, ja tuntuu piippuhyllyn seinässäkin. Tällaista teatterin pitää ollakin - huikea nainen ja huikea performanssi - huikea aate. Itsenäisyys! Ateismi! Feminismi! Aivan kuin istuisin hunajapurkissa.

Puotilan Kristoffer on myös huikea, ja saisi tehdä mitä tahansa sadismia, että hyväksyn täysin. Olenkohan Puotilan suhteen masokisti? Pahan pojan roolit telkkarissa sopivasti täyttänyt Manninen saisi seuraavaksi näytellä Vlad Tepesiä... Eiköhän siitä dekadenttinen poliittinen musikaali tai farssi tulisi. Symbolistinen.

Tuleeko torppa liian täyteen egoja? Milloin tämä olisi kotimaisia kesäjuhlia haitannut?

Keitä me olemme ja minkä Volgan mutkan takaa tuemme. Ketä tuemme?

Tulemmeko Uralilta? Keitä sukulaiskansamme on. Onnettomuuksien ja katastrofien sattuessa ilmastonmuutoksen tahi diktatuurin selkeänä seurannaisena voi tapahtua hirveitä. Suuria muutoksia. Säikähtäen ajattelemme, että onneksi ei kukaan pohjoismaista - ainakaan ei kukkaan suomalainen. Huh. Onneksi ei kukaan perheestä, ystävistä, töistä. Onneksi en minä.

Ylevät alkuperäiskansat tutkielman kohteena

Pelto- ja vuoristomarit, heimoveljet on hienosti kirjoitettu mukaan suureen tarinaan. Keitä ovat terroristit? Mitä kieltä puhuvat? Uhka vai madollisuus? Mahdollisuus? Buŋuelin Porvariston hillitylle charmille vinoillaan, ja nostetaan maljoja. Tietenkin. Ihmiset nauravat itselleen. Tietämättään. Makeat naurut. Ihmiset eivät oikein tiedä kenen joukoissa seisovat. Mikä on arvomaailma, onko se sama kuin nuoruudessa. Mihin kohtaan poliittista kenttää kuuluu puheissa tai arkipäivässä? Teoissa? Äänestysprosenteissa? Adresseissa? Miekkareissa?

Näytelmässä hersyvästi vihjataan kuinka minun luokkani sivistynyt ihminen nostaa arvoon korkeaan, patsaalle, ja ylistää arvokasta, ylevää heimoveljeä, jolla on vielä autenttinen suhde juuriinsa, ja luontoon. Pienen matkan päästä. Tutkielman kohteena. Ei oikeina ihmisinä, joiden kulttuuria riistetään, ja jonka puhdasta asuinaluetta myrkytetään - putinilaisen kapitalismin koneiston vääjäämättömänä seurauksena.

Mutta samalla suomalainen tilaa postimyyntimorsiamen ja kotiapulaisen itämailta.

Neitseelliset suomalaiset koivut, symbolit

Näkeekö metsää puilta? Meneekö metsään? Metsään meneminen on upea. Se on elämys kirjaimellisesti. Pieleen eli reisille meneminen on myös hienoa, että eksyy sivupoluille, ja löytää uutta. Ehkä. Millaisia olemme kohdatassamme juuret, kenellä punaiset, kenellä valkoiset. Olemmeko samaa ketjua. Voiko taidetta tehdä olematta poliittisesti epäkorrekti? Missä on taiteen rajat? Miten kohdata toinen, ulkomaalainen? Missä on empatia? Ei ainakaan eduskunnassa eikä somessa. Eduskunnan päältä on vihdoin otettu huppu pois - eiköhän nyt olisi aika herätä. Olemmeko dystopiassa? Miksi hyväksymme hiljaisesti enemmistönä? Osa meistä ei hyväksy, mutta heitä voidaankin pitää rikollisina koska auttavat paperittomia. On tämäkin.

Kenen venäläisen absurdistin kirjoittamassa satiirissa elämme nyt 2017? Ja ennen kaikkea - miksi?

Ja mikä ironistis-junttius-puvustus! Mökillä on mökkivaatteet. Realismia. Mutta sitten myös fantasiaa, symbolismia. Sadun ja sirkuksen puujaloilla kävelevää jättiläistä olisi voinut nähdä enemmän. Koivu näkyi hyvin.

Lavastus, puvustus ja maskeeraus on sekä upeaa että huomaamatonta. Ainakin Sisters of Mercyn ikoninen Andrew Eldritch aurinkolaseineen, ja mystisine mustine stetsoneineen löytyy, sekä myös Dimmu Borgiria.

Vaatteiden vaihdot vuosien vaihduttua käyvät nopsaan ja torppa muuntuu. Naurujen jälkeen mascara leviää myös itkusta. Sekin on teatterin tehtävä. Kirjailijan tehtävä. Osa meistä on kyllä hyvin hereillä ja aktiivisia.. Mutta myös taiteessa voi olla agenda - olla ihminen ja inhimillinen naapurille - onhan nyt juhlavuosi ja Suomi on niin sata.
 
  P.S. Hieno anekdootti Leninistä! Mutta siitä ja tulisesta pätsistä eli Lavaklubin tekijät esiin vaikka hiilihangoin – tai vain tekijät esiin! -tilausuudesta edelliseltä päivältä kirjoitan myöhemmin lisää. Ehkä ;)

                          Yllä olevat valokuvat ovat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista.
                                                                      Alla olevat eivät ;)

Koivujen rungoilta kuvaan pareidoliaa, kasvoja, aina sieltä löytyy pöllö tai Lemmy Killmister. Susi tai Loordi. Suomalaisia kuvia, tervaskantoja... 

Tässä esimerkiksi luonnon maalaama Lemmy Killmister. Tai Vlad Tepes. 

Minä rakastan koivutaidetta sekä myös ei niin varteen otettavaksi laitettuja björktavlor -koivutauluja, johon on maalattu maisema.

Sekä tietysti vampyyrikoivu Hämeenlinnasta, mutta se on ihmisen töhertämä...

Katariina Kaitue kurkkii klasin takaa Lavaklubin seinällä ennen enskaria. 

Kansallisteatterin näytöntökauden avajaisissa feminismi, Suomi100, tasa-arvo, pakolaisuus, ja tämä: Koivu ja tähti @SKTeatteri pic.twitter.com/TNYfhYv1Kq

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 18. elokuuta 2017

Lainaus Kansallisteatterin sivulta:
”Kasakat ryöstivät Sakari Topeliuksen isän isoisän Kristoffer Toppeliuksen isovihan aikana ja myivät orjaksi Venäjälle. Sellainen oli monen suomalaisen kohtalo. Tämä Kristoffer Toppelius pääsi karkaamaan ja palasi ensin Suomeen ja pakeni sitten laivalla Tukholmaan. Ja tästä Kristoffer Toppeliuksesta Topelius kirjoitti satunsa Koivu ja tähti. (Koivu, tähti ja pojan sisko ovat tietenkin tositarinaan lisättyjä koristeita.)

Minua on aina kiinnostanut, mitä tapahtuu tarinan jälkeen. Mitä tapahtui Kristofferille, kun idyllinen jälleennäkeminen oli suoritettu? Ja mitä on tapahtunut niille tuhansille Suomen kristoffereille, jotka ovat palanneet juurilleen nähtyään jo vilahduksen suuresta maailmasta? Mitä tapahtuu niille miljoonille kristoffereille, joiden kotipihaan suuri maailma työntyy, lupaa kysymättä?
Veli ja sisar, Kristoffer ja Hagar, palaavat kotimökkiinsä suuren erämaan ja vaarallisen joen varrelle. Vuosisadat kuluvat, sodat ja rajut rakennemuutokset heittävät sirpaleitaan kotimökin pihalle ja katolle, mökkiä laajennetaan ja se muuttuu kesämökiksi. Kristofferit ja hagarit vaihtuvat, nimet pysyvät. Ja mökki. Nykyhetkessä Hagar ja Kristoffer ovat osa kulttuurista keskiluokkaa, sitä johon itsekin kuulun ja jolla on houkutus hallita maailmaa sanoilla, käsitteillä, määreillä. " Pirkko Saisio.

Kultainen vasikka ensi-illassa 31.8.2017 sekä avoimet harjoitukset

Pienen näyttämön lämpiö hehkuu elokuun, ja kesän viimeistä, haikeaa päivää ja enskaria. Kultaisen vasikan ensi-illassa shamppanja kuplii klasissa asianmukaisesti, ja heijastuu kultaisena, ironisena pilkkeenä ohjelmavihkoseen, joka tuoksuu tuoreelta painomusteelta. 

Suomalaisen ihmisen, lähinnä naisen, emännän kunniaan kuului tarjota vieraalle kahvia, oli sitä tai ei. Feministinen komedia kertoo naisen asemasta, ja taakasta – kun perheenpää ei osaa edes keittää kahvia, tai tiedä, miten kahvi saadaan pöytään. Tai millä lailla. 

Kullan häikäisevää kiiltoa käytetään säästeliäästi, prameassa kohtauksessa heijastavana pintana. Hohdokkaana kuvana. Luksustuote on pakattu kultaiseen pakettiin, ohuen silkkipaperin alle. Kaunis leninki, henkäyksen kevyt. Avoimissa harjoituksissa Eedit tuoksui todella hyvältä lehahtaessaan ohi, samoin hameen kangas heilahtaa, ehkä kahisee; Kultainen vasikka on hyvin fetisistinen ja esteettinen - olihan Maria Jotunin opiskelun aiheena mm estetiikka. 

Kultainen vasikka on aistivoimainen tulkinta vuoden sadan vuoden takaisesta näytelmästä. Elämme aikoja nyt vuonna 2017, jolloin hyllyt on täynnä, mutta kaikilla - meistä suurella osalla ei ole varaa ruokaan, vuokraan, päällystakkiin, silmälaseihin, julkisiin kulkuvälineisiin. Kahvikupillinen maksaa järjettömästi kahvilassa, samoin elokuvalippu, kesän ensimmäinen hattara, eläkeläisen junamatka ja oikeus opiskella. 

Onko mikään muuttunut tässä sadassa vuodessa? Maria Jotuni kirjoitti näytelmän vuonna 1918. Kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa 26.11.1918. Valuutta on muuttunut, kuka tahansa voi ottaa vippiä ja velkaa miten tahansa - ainakin kerran elämässään. Rahalla saa - tai saisi - uudet, ehjät kengät ja sokeria leipomiseen. Kun kaikki on kortilla. Joillekin sota-aika on suurta bisnestä, pimeää kauppaa, mustan marketin hintoja. Silti ihmettelen, mikseivät ihmiset viljele ruokaansa? Ei nyt ehkä sokeriruokoa, mutta pottuloita, sipulia, pärsiljaa. Helsingissä on vielä tänäkin päivänä nurkkia, peltoja, siirtolapuutarhoja jossa voi viljellä yksinkertaisesti. Samoin parvekkeella. Omenapuut notkuvat yli oman tarpeen. Miksi pitäisi ostaa valmiina? 

Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä ( teos ilmestyi vuonna 1870 neljänä niteenä, vihkona, romaanina kolme vuotta myöhemmin ) näytelmässä näytetään tulevaisuuden kauhukuva: mammonan palvonta ja Amerikka. Kävin katsomassa Ryhmäteatterin versiota kesällä kerran eikun kuudesti.

Rahaa on vähän pakko palvoa, rikasta miestä rakastajana, puolisona, isänä. Onko naisilla ammatteja Jotunin näytelmässä? On yksi palvelija eli kotiorja. Onko yksi ehkä epäonnistunut näyttelijätär - inhoan seksististä päätettä -tär, se on vähättelevä ja limanen tartar.  Raaka ja ruma, epäpätevä. 

Asetelma tuo mieleen Twin Peaksin: isot töllit näyttämöllä, kotimaiset männyt - vaikka Twin Peaksissa douglaskuuset - ja pölkky ja yksikätinen rosvo - yhtenä lankana uudessa Twin Peaks: The Return -sarjassa David Lynch käsittelee seksismiä, kapitalismia ja amerikkalaista mauttomuutta - joka huipentuu kuin lehmänhäntä Las Vegasiin. Viva Las Vegas! 

Kultaisessa vasikassa palvotaan myös kantoa, joka voi olla viittaus meidän alkuperäiseen uskontoomme, suomalaisten oikeaan uskontoon, kansanuskoon. Kanto on Tapion pöytä, Tapion kanto, buffetpöytä, uhripaikka, lepytyspaikka, kun elämä oli tasapainoista, välillä uhrattiin. Metsä on myös rikkautta, joillekin upeaa luontoa, jossa saa hengittää, mieli rauhoittuu, verenpaine laskee. Metsäsuomalaisuus elää monissa kerroksissa… Aasialaiset turistit saavat hurjia elämyksiä suomalaisessa metsässä. Joillekin metsä on rahaa, kestävää omaisuutta, riihikuivaa, se on tulevaisuutta, se on turva.

Mikä on moraali? Mikä on synti? Näytelmä miettii itsensä myymistä. Tavalla tai toisella. Keinottelu on yksi väylä. Vaarallista. Mutta kenellä on varaa ostaa? Kenellä on varaa menettää?  Naisen euro, naisen markka, naisen viehkeys ja vartalo valuuttana. Nuoren naisen villiys, mahdollinen sinisilmäys ja kiinteys. 

Visuaalisesti olemme osin Hieronymus Boschin himojen ja maallisten ilojen puutarhassa, jossa sodanruntelema raajarikko, siipirikko klinkkaa, vaeltaa.

Jotunin komediassa palvontaan rahaa, kultaista vasikkaa, miesten kirjoittaman raamatun mukaan kultainen vasikka on epäjumala. Varmaankin vasikka tai paremminkin lehmänkasvoinen jumalatar on ristinuskoa paljon varhaisempi jumala, siis aidompi. Hathor on lehmäjumalatar, Horuksen ja kulloisenkin faaraon äiti. ” Hathoria palvottiin koko maassa ja hän oli yksi tärkeimmistä ja vanhimmista jumalattarista. ” näin kertoo Wikipedia, ja mikä ettei. Näinhän myös ensyklopediassa lukee. Hathorin yksi hieroglyfi on haukka, siis samanlainen kuin näytelmän hahmo…

Kultainen vasikka on myös Ritva Arvelon ohjaama elokuva vuodelta 1961 ja siinä näyttelee rouva Katariina Ahlroosina Marja Korhonen eli Heidi Heralan äiti. Heidi isä Helge Herala näyttelee Jaakko Honkaa. Tällaisia kerroksia, ja ketjuja. 

Ajattelin kuinka mukavaa on nähdä Petrus Kähkönen ilman Shrekin naamaa. Mutta näytelmä alkaa sumussa ja usvassa jossa linnunkasvoinen Kähkönen soittaa selloa. Hän on myös säveltänyt näytelmän - lukuunottamatta Je ne regrette rien, Edith Piafin bravuuri, ei en todellakaan kadu mitään. Petrus on Pekka Karhu tuo naapurin kiltti poika, etuoikeutettu elikkä rikas joka ojentaa auttavaa kättä. Varsana kirmaileva Lahja tietenkin ihastuu. Hän on aktiivinen pyörremyrsky edustaen nuorisoa joka ei pysähdy eikä sammaloidu. 

Lahja eli Eeditin sisar ( Helmi-Leena Nummela ) muistuttaa 1980-1990-lukujen energistä itsenäistä naista, jossa on sekä Cyndi Lauperia että Twin Peaksia.

Eedit ( Vappu Nalbantoglu ) on epämiellyttävä päähenkilö, koska hän ei halua miellyttää, on itsenäinen ja liiankin itsevarma - ennen kaikkea katkera. Muistuttaen Jane Austenin erikoista sankaritarta Lady Susania ( Tahto ja tunteet –pienoisromaani), josta tehdyn elokuvan Love & Friendship (2016) näin Espoo Cinéssä, Austenissa avioliitto on keino köyhyyden loppumiseen ja siitä nauttii koko perhe - tulevaisuus on turvattu. Vappu Eeditinä on leiskuva ja mainio hahmo, dominoiva, ehkä demoninenkin, piirteitä joita naisilla ei saisi olla, muka.

Vappu Nalbantoglu kulkee kreikkalaisena jumalattarena sekä Minna Parikan sydän-kengissä. Hän on kyllästynyt rahattomuuteen ja paikattuihin kenkiin... Koko lössi on ilman rahaa - mutta silti heillä on palvelija Aliina eli Ursula Salo, joka viimeksi oli Taju! – saman nimisen näytelmän päähenkilö, Tyranni maalari Tyko Sallisen tytär, kirjailija. 

Äitee mamma Katariina Ahlroos eli Heidi Herala pitelee ohjia epätoivoisesti käsissään miettiessään ratkaisuja, keinottelua, avioliittoja. Kuinka pitää välit hyvinä ihmisiin joista voi olla hyötyä. Austenilaisuutta ja naisen arkipäivää.

Eräänä elokuisena päivänä näin ihmisvilinässä ratikkapysäkillä hurjia naisia, aamulla Krista Kososen, illalla Heidi Heralan. Ylväs, karismaattinen Herala omana itsenään oli suuri muutos näytelmän höyryävään matamiin, joka käy läpi monenlaisia kriisejä, nöyryytyksiä. Herala on myös hienoa nähdä muissa teattereissa, katsomossa. 

Jari Pehkonen on Reinoissa viihtyvä kiltti ja rauhallinen isuliini Herman, valokuvaaja mutta onko hänellä enää varaa filmiin? 

Sutki Aksel Somero ( Rauno Ahonen ) suvereenisti dandynä jolla on bravuurina oman itsensä esilletulo ja esillepano täydellisen harkittuna, että miten istua tuolille kuin muotilehdessä. Hienoa ironiaa ja estetiikkaa. Erotiikkaakin ja kenties kohta elektroniikkaa… 

Näyttelijä Liina Suvanto ( Sanna-June Hyde ) näyttää hyvin brittiläiseltä ja viktoriaaniselta pyryharakalta. Joka tietää miten näyttää hyvältä ja laitetulta, joskus ehkä liikaakin. Ehkä tämä on muistutus 1800-luvun naispuolisesta näyttelijästä joka on tavalla tai toisella prostituoitu. Tai häntä kohdellaan maksettuna naisena, huonona naisena. Siis ajalta ennen Sarah Bernhardtia. Vaikka helmoja nostava Liina on hurmaava ja tyrmäävä, niin hän on silti jäänyt soittamaan toista viulua kun Eedit on iskenyt miehen.

Jaakko Honka ( Tuukka Leppänen ) on aluksi hissukka tossukka, joka ei suinpäin syöksy keinotteluun ja keplotteluun - siinähän menettää omat ja muitten rahat. Ja kasvot. Hahmolla on myös hekumalliset hetkensä jolloin katsomoon asti jatkuu kohtauksen kuumuus. Oikeinkin höyryävästi. Hot hot hot, sanoisi ruotsalainen...

Enskarissa oli hienoa kuulla ihmisten erilaisia nauruja, erimittaisia pyrähdyksiä ja tyrskähdyksiä, volyymiltään kovia höröjä, toistuvia hekotuksia...

Näyttämöllä on suuret männyt paikoillaan pystyssä, yksi maassa. Kasvaako raha puissa, missä on riihikuiva? Varsinainen Suomi 100, ei nähdä metsää puilta.  Olemme sadan vuoden takana, sota-aikana, jolloin on pulaa kaikesta, sokuristakin. Nytkin vuonna 2017 on puute, kaupoissa on ruokaa ja kenkiä, mutta siihen ei ole kaikilla varaa.

Näin näytelmän avoimet harjoitukset perjantaina 25.08. samaan aikaan kun Finlayson lanseerasi kampanjan joka keskittyy naisen euroon. Finlaysonin kampanjassa naiset maksavat euron ostoksesta 0,83 € eli naisen euron verran. Kamppista piti korjata tasa-arvoisemmaksi: nyt kaikki saavat saman alennuksen. "Naisten ja miesten välinen palkkaero on valitettava ja hävettävä asia Suomen kaltaisessa tasa-arvon varaan rakentuvassa yhteiskunnassa." Finlayson. Miksi samasta työstä maksetaan toiselle sukupuolelle vähemmän, pelkästään sukupuolen mukaan. Kampanjassa naiset saivat ostaa petivaatteita halvemmalla kuin miehet. Tuli somemyrsky, jossa pidettiin kamppista epätasa-arvoisena. Eikä valittajat todella ole tehnet tikkua ristiin että tasa-arvo tulisi. 

Katsoin tämän ensi-illan Helsingin kaupunginteatterista saamallani pressilipulla, eli kiitoksia siitä, suuri ja kultainen ;)

Ylimmän kuvan otin Helsingin kaupunginteatterin näytöntökauden avajaisissa maanantaina 14.08.2017. Finlayson-kuva on kuvakaappaus heidän sivuiltaan. Halusin sen lisätä tähän tekstiin, nitoa tähän aikaan. 

Olimme Kultaisen vasikan harjoituksissa kaupunginteatterin avointen ovien päivänä perjantaina 25.08.2017 jolloin oli mainio tilaisuus seurata produktiota. Miten etenee, miten kompuroi, mikä kasvaa tuossa silmiemme edessä.

Eritoten ohjaaja Heidi Räsänen ja ohjaajanhousunsa! Tuukka kiittikin meitä yleisöä kun olimme ensimmäiset ulkopuoliset jotka näimme näytelmän harjoittelua. 

Taiteiden yössä torstaina 24.08.2017 pyörähdin myös Kultaisen vasikan pukusuunnittelun esittelyssä, jossa Sanna Levo kertoi pukujen taustoista - siitä ehkä toiste... 

  

Rocky Horror Show enskari Kultsalla - ah

Rocky Horror Show Helsingin Kulttuuritalo enskari ensi-ilta 2.11.2016 istumapaikoilla. ( Valokuvat Lintsiltä )
   
Kylmiä väreitä aiheutti bändin coveeraama New York Dollsien Personality crisis ennen kuin musikaali alkoi. Sanoissa on priima ballerina joka ulvoo kuulle ihmissutena. Meistä on moneksi... Samuel Harjanne aka RiffRaff - mikä huikea ääni. Richard O'Brien on nero. Sehän on tullut selväksi jo useampana vuosikymmenenä.. Harjanteen RiffRaffin köykkyselköinen jatkuvan köyrivä aikahyppy-lanneliike oli primitiivinen, ja siksi toimiva..

Satu Ylavaara Photography

Eino Heiskasen Rocky oli täydellinen mies. Aikaisempiin Rockyihin verrattuna Heiskasen kultainen muskelimies oli enemmän tuore, ja vasta tehty t synnytetty, kuten maanantaina näkemäni Benedict Cumberbatchin Frankenstein, mikä oli hienoa ja herkkää... Tässä tai tässäkin naiset tuntuivat jäävän enemmän taustalle. Hei - girls to the front! Onhan se aina upeaa nähdä miehiä korkokengissä ja sukkanauhoissa, että heidän askeleensa uskaltamisen ja nautinnon puolelle on suurempi. Ja kuinka hekumallinen tämä joukkue onkaan.... Mielellään heidän kanssa kelluisi pool partyssä maskarat ja huulipunat poskilla. Tai jossain muualla...

photographer Satu Ylavaara

Rocky Horror Show Helsingin Kultsalla eli Kulttuuritalolla on nautinnon ja pukeutumisen juhlaa, ja eritoten riisumisen. Yleisö oli kovasti mukana. Urpo! Lutka! Buu! WufWuf!

valokuvaaja Satu Ylävaara.

Olen nähnyt Rocky Horror Picture Show elokuvan valkokankaalla ekaa kertaa 1980-luvulla ja viimeksi toukokuussa 2016 kun elokuvateatteri Orion näytti - double feature - RHPS ja Shock treatment ja vielä sing along, dress along ja dance along -näytöksinä, joissa ei pelkästään unelmoitu vaan oltiin - don't dream it - be it. Kotimaista, nyt ekaa kertaa pääkaupungissa pyrähtävää ja räiskyvää Rocky Horror Showta olen nähnyt Pride-kulkueessa sekä Lintsillä, Linnanmäen estradilla. Kaikkialla, kesällä ja syksyllä. Kotimainen Rocky Horror Show musikaali sopii täysin Halloweeniin ja pikkujouluun - köyhä taiteileva katsoja - meillä ei ole varaa tai edes halua shamppanjaan, eteispalvelumaksut ovat niin kalliita. Eikä henkilökunta meinnannut edes antaa ottaa käsilaukkua mukaan näytökseen. Noh noh kulttuuritalo. Informoikaa henkilökuntaa millaisesta käytöksestä on kyse. Jos haluatte että yleisö on kybällä mukana tai kuten Spinal Tapissa eli tappiin asti eli asteikossa 11. Niin antakaa hyvät ihmiset yleisön tuoda rekvisiittaa: Sanomalehdet, paperihatut, pinkit gummihanskat ja pelikortit ja rällälät mukana ja jättäkää nuo narikan natsi-asenne jossa saa valtaa käyttää vaikka kotiin. Tai vaikka roskakoriin. Ellette ole doktor von Scottin natsisukua. Jawohl!

 Eilen satoi lunta. Ensilumi 2.11.16 Helsingissä. Kaunista. Mutta kun kahlasin Kultsalle niin yritti pizzataksi ajaa päälleni suojatiellä. Mitä ääliöitä sitä onkaan liikkeellä liukkailla. Jos on niin kiire että mummot kumoon, että ehtii tankkaamaan, niin käykää tankkaamassa ennen kuin lähdette viemää pitsaa. Capischi? Suojatien edes oli vielä kumpareet että normaalijärkinen jarruttaisi. Mutta sitten onneksi pääsi saliin hengissä.

Mietin, olisko ollut outoa jos olisin menettänyt muistini törmäyksessä - pukeutuneena siis ranskalaiseksi sisäköksi. Tärähtäneeksi. Eddie ja natsi eikun tohtori von Scott olivat mainioita, revitteleviä. Tohtori FranknFurter oli sopivan kiehtova, ilkeä ja vaikea tapaus, miten voi rakastaa massahurmaajaa / massamurhaajaa ja kannibaalia ulkoavaruudesta..

valokuvat Satu Ylävaara

Rocky Horror Show on sekä 1970-luvun glam rockin että punk-ajan Commedia dell'arte:a ja karnevaalia kaamoksen keskellä. Lintsillä syyskuiset kauhuviikot Iik! Week! jatkuvat. Kotimainen Rocky Horror Show esiintyi huvipuistossa rankkasateessa mainostaen marraskuisia Kultsan eli Helsingin Kulttuuritalon esityksiään 3.11.16. Don´t dream it, be it... sopivasti Halloweenin jälkeen, tai Halloween, Samhain ja Kekri on harva se päivä.. Ja pikkujoulun nälkään..

Komediaa, hulluttelua, ilottelua, kilvoittelua, kauhua, skifiä ja draamaa. Mitä underground edellä sitä mainstream perässä kaupallistaen. Toisaalta - mikä ettei - kaikilla on mahdollisuus onneen, glamouriin ja tuhmuuteen...

Richard O´Brien ei ole pelkästään maailman kaunein mies, vaan myös nero! Edellisen kerran näin ahmin koin kostuin jännitin ja nauroin Rocky Horror Picture Show.n 1980-luvulla.. Nyt sitten Orionissa pari iltaa putkeen. Science fiction, double feature.. Kaksoisnäytöksessä myös jatko-osa Shock Treatment, joka oli mainio elokuva, satiiri ja kritiikki jo vuonna 1980 tulevasta tv:n ja tositv:n vaikutuksesta, turhista julkkiksista, ja tietysti epäinhimillisestä kidutuksesta ns mielenterveyden "hoidossa".

Don't dream it, be it... Rocky Horror Picture Show on hieno oman itsensä ja erinomaisuutena & toiseutensa ylistys, hulluttelu ja ilottelu, kilvoittelukin, sekä commedia dell´arte n jatkumo kuten Columbian hahmossa. Sitten on näitä uudempia karnevalistisia hahmoja, seksikkäitä stereotyyppejä kuten ranskalainen sisäkkö ja voideltu muskelimies. Mukanaa on annos Shakespearea - Kesäyön unelma ainakin. Ja tietysti Frankenstein joka teki toisenlaista täydellistä miestä... Mukana on pelottavat pahat natsit jotka yrittävät piiloutua valtvavirtaan eri toten natsitohtori.
                                                Minun heimoni on valokuvaajien heimoa ;)

 

#RockyHorroShow #RockyHorrorFi Flickr-kuviani @rockyhorrorfi @samisaikkonen @EinoHeiskanen Dream it, drool it, be ithttps://t.co/FCEmvKwUTS pic.twitter.com/mq3i2glnU2

— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 4. marraskuuta 2016