maanantai 4. syyskuuta 2017

Kultainen vasikka ensi-illassa 31.8.2017 sekä avoimet harjoitukset


Pienen näyttämön lämpiö hehkuu elokuun, ja kesän viimeistä, haikeaa päivää ja enskaria. Kultaisen vasikan ensi-illassa shamppanja kuplii klasissa asianmukaisesti, ja heijastuu kultaisena, ironisena pilkkeenä ohjelmavihkoseen, joka tuoksuu tuoreelta painomusteelta. 

Suomalaisen ihmisen, lähinnä naisen, emännän kunniaan kuului tarjota vieraalle kahvia, oli sitä tai ei. Feministinen komedia kertoo naisen asemasta, ja taakasta – kun perheenpää ei osaa edes keittää kahvia, tai tiedä, miten kahvi saadaan pöytään. Tai millä lailla. 

Kullan häikäisevää kiiltoa käytetään säästeliäästi, prameassa kohtauksessa heijastavana pintana. Hohdokkaana kuvana. Luksustuote on pakattu kultaiseen pakettiin, ohuen silkkipaperin alle. Kaunis leninki, henkäyksen kevyt. Avoimissa harjoituksissa Eedit tuoksui todella hyvältä lehahtaessaan ohi, samoin hameen kangas heilahtaa, ehkä kahisee; Kultainen vasikka on hyvin fetisistinen ja esteettinen - olihan Maria Jotunin opiskelun aiheena mm estetiikka. 

Kultainen vasikka on aistivoimainen tulkinta vuoden sadan vuoden takaisesta näytelmästä. Elämme aikoja nyt vuonna 2017, jolloin hyllyt on täynnä, mutta kaikilla - meistä suurella osalla ei ole varaa ruokaan, vuokraan, päällystakkiin, silmälaseihin, julkisiin kulkuvälineisiin. Kahvikupillinen maksaa järjettömästi kahvilassa, samoin elokuvalippu, kesän ensimmäinen hattara, eläkeläisen junamatka ja oikeus opiskella. 

Onko mikään muuttunut tässä sadassa vuodessa? Maria Jotuni kirjoitti näytelmän vuonna 1918. Kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa 26.11.1918. Valuutta on muuttunut, kuka tahansa voi ottaa vippiä ja velkaa miten tahansa - ainakin kerran elämässään. Rahalla saa - tai saisi - uudet, ehjät kengät ja sokeria leipomiseen. Kun kaikki on kortilla. Joillekin sota-aika on suurta bisnestä, pimeää kauppaa, mustan marketin hintoja. Silti ihmettelen, mikseivät ihmiset viljele ruokaansa? Ei nyt ehkä sokeriruokoa, mutta pottuloita, sipulia, pärsiljaa. Helsingissä on vielä tänäkin päivänä nurkkia, peltoja, siirtolapuutarhoja jossa voi viljellä yksinkertaisesti. Samoin parvekkeella. Omenapuut notkuvat yli oman tarpeen. Miksi pitäisi ostaa valmiina? 

Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä ( teos ilmestyi vuonna 1870 neljänä niteenä, vihkona, romaanina kolme vuotta myöhemmin ) näytelmässä näytetään tulevaisuuden kauhukuva: mammonan palvonta ja Amerikka. Kävin katsomassa Ryhmäteatterin versiota kesällä kerran eikun kuudesti.

Rahaa on vähän pakko palvoa, rikasta miestä rakastajana, puolisona, isänä. Onko naisilla ammatteja Jotunin näytelmässä? On yksi palvelija eli kotiorja. Onko yksi ehkä epäonnistunut näyttelijätär - inhoan seksististä päätettä -tär, se on vähättelevä ja limanen tartar.  Raaka ja ruma, epäpätevä. 

Asetelma tuo mieleen Twin Peaksin: isot töllit näyttämöllä, kotimaiset männyt - vaikka Twin Peaksissa douglaskuuset - ja pölkky ja yksikätinen rosvo - yhtenä lankana uudessa Twin Peaks: The Return -sarjassa David Lynch käsittelee seksismiä, kapitalismia ja amerikkalaista mauttomuutta - joka huipentuu kuin lehmänhäntä Las Vegasiin. Viva Las Vegas! 

Kultaisessa vasikassa palvotaan myös kantoa, joka voi olla viittaus meidän alkuperäiseen uskontoomme, suomalaisten oikeaan uskontoon, kansanuskoon. Kanto on Tapion pöytä, Tapion kanto, buffetpöytä, uhripaikka, lepytyspaikka, kun elämä oli tasapainoista, välillä uhrattiin. Metsä on myös rikkautta, joillekin upeaa luontoa, jossa saa hengittää, mieli rauhoittuu, verenpaine laskee. Metsäsuomalaisuus elää monissa kerroksissa… Aasialaiset turistit saavat hurjia elämyksiä suomalaisessa metsässä. Joillekin metsä on rahaa, kestävää omaisuutta, riihikuivaa, se on tulevaisuutta, se on turva.

Mikä on moraali? Mikä on synti? Näytelmä miettii itsensä myymistä. Tavalla tai toisella. Keinottelu on yksi väylä. Vaarallista. Mutta kenellä on varaa ostaa? Kenellä on varaa menettää?  Naisen euro, naisen markka, naisen viehkeys ja vartalo valuuttana. Nuoren naisen villiys, mahdollinen sinisilmäys ja kiinteys. 


Visuaalisesti olemme osin Hieronymus Boschin himojen ja maallisten ilojen puutarhassa, jossa sodanruntelema raajarikko, siipirikko klinkkaa, vaeltaa.

Jotunin komediassa palvontaan rahaa, kultaista vasikkaa, miesten kirjoittaman raamatun mukaan kultainen vasikka on epäjumala. Varmaankin vasikka tai paremminkin lehmänkasvoinen jumalatar on ristinuskoa paljon varhaisempi jumala, siis aidompi. Hathor on lehmäjumalatar, Horuksen ja kulloisenkin faaraon äiti. ” Hathoria palvottiin koko maassa ja hän oli yksi tärkeimmistä ja vanhimmista jumalattarista. ” näin kertoo Wikipedia, ja mikä ettei. Näinhän myös ensyklopediassa lukee. Hathorin yksi hieroglyfi on haukka, siis samanlainen kuin näytelmän hahmo…


Kultainen vasikka on myös Ritva Arvelon ohjaama elokuva vuodelta 1961 ja siinä näyttelee rouva Katariina Ahlroosina Marja Korhonen eli Heidi Heralan äiti. Heidi isä Helge Herala näyttelee Jaakko Honkaa. Tällaisia kerroksia, ja ketjuja. 

Ajattelin kuinka mukavaa on nähdä Petrus Kähkönen ilman Shrekin naamaa. Mutta näytelmä alkaa sumussa ja usvassa jossa linnunkasvoinen Kähkönen soittaa selloa. Hän on myös säveltänyt näytelmän - lukuunottamatta Je ne regrette rien, Edith Piafin bravuuri, ei en todellakaan kadu mitään. Petrus on Pekka Karhu tuo naapurin kiltti poika, etuoikeutettu elikkä rikas joka ojentaa auttavaa kättä. Varsana kirmaileva Lahja tietenkin ihastuu. Hän on aktiivinen pyörremyrsky edustaen nuorisoa joka ei pysähdy eikä sammaloidu. 

Lahja eli Eeditin sisar ( Helmi-Leena Nummela ) muistuttaa 1980-1990-lukujen energistä itsenäistä naista, jossa on sekä Cyndi Lauperia että Twin Peaksia.

Eedit ( Vappu Nalbantoglu ) on epämiellyttävä päähenkilö, koska hän ei halua miellyttää, on itsenäinen ja liiankin itsevarma - ennen kaikkea katkera. Muistuttaen Jane Austenin erikoista sankaritarta Lady Susania ( Tahto ja tunteet –pienoisromaani), josta tehdyn elokuvan Love & Friendship (2016) näin Espoo Cinéssä, Austenissa avioliitto on keino köyhyyden loppumiseen ja siitä nauttii koko perhe - tulevaisuus on turvattu. Vappu Eeditinä on leiskuva ja mainio hahmo, dominoiva, ehkä demoninenkin, piirteitä joita naisilla ei saisi olla, muka.

Vappu Nalbantoglu kulkee kreikkalaisena jumalattarena sekä Minna Parikan sydän-kengissä. Hän on kyllästynyt rahattomuuteen ja paikattuihin kenkiin... Koko lössi on ilman rahaa - mutta silti heillä on palvelija Aliina eli Ursula Salo, joka viimeksi oli Taju! – saman nimisen näytelmän päähenkilö, Tyranni maalari Tyko Sallisen tytär, kirjailija. 


Äitee mamma Katariina Ahlroos eli Heidi Herala pitelee ohjia epätoivoisesti käsissään miettiessään ratkaisuja, keinottelua, avioliittoja. Kuinka pitää välit hyvinä ihmisiin joista voi olla hyötyä. Austenilaisuutta ja naisen arkipäivää.

Eräänä elokuisena päivänä näin ihmisvilinässä ratikkapysäkillä hurjia naisia, aamulla Krista Kososen, illalla Heidi Heralan. Ylväs, karismaattinen Herala omana itsenään oli suuri muutos näytelmän höyryävään matamiin, joka käy läpi monenlaisia kriisejä, nöyryytyksiä. Herala on myös hienoa nähdä muissa teattereissa, katsomossa. 


Jari Pehkonen on Reinoissa viihtyvä kiltti ja rauhallinen isuliini Herman, valokuvaaja mutta onko hänellä enää varaa filmiin? 

Sutki Aksel Somero ( Rauno Ahonen ) suvereenisti dandynä jolla on bravuurina oman itsensä esilletulo ja esillepano täydellisen harkittuna, että miten istua tuolille kuin muotilehdessä. Hienoa ironiaa ja estetiikkaa. Erotiikkaakin ja kenties kohta elektroniikkaa… 

Näyttelijä Liina Suvanto ( Sanna-June Hyde ) näyttää hyvin brittiläiseltä ja viktoriaaniselta pyryharakalta. Joka tietää miten näyttää hyvältä ja laitetulta, joskus ehkä liikaakin. Ehkä tämä on muistutus 1800-luvun naispuolisesta näyttelijästä joka on tavalla tai toisella prostituoitu. Tai häntä kohdellaan maksettuna naisena, huonona naisena. Siis ajalta ennen Sarah Bernhardtia. Vaikka helmoja nostava Liina on hurmaava ja tyrmäävä, niin hän on silti jäänyt soittamaan toista viulua kun Eedit on iskenyt miehen.

Jaakko Honka ( Tuukka Leppänen ) on aluksi hissukka tossukka, joka ei suinpäin syöksy keinotteluun ja keplotteluun - siinähän menettää omat ja muitten rahat. Ja kasvot. Hahmolla on myös hekumalliset hetkensä jolloin katsomoon asti jatkuu kohtauksen kuumuus. Oikeinkin höyryävästi. Hot hot hot, sanoisi ruotsalainen...


Enskarissa oli hienoa kuulla ihmisten erilaisia nauruja, erimittaisia pyrähdyksiä ja tyrskähdyksiä, volyymiltään kovia höröjä, toistuvia hekotuksia...

Näyttämöllä on suuret männyt paikoillaan pystyssä, yksi maassa. Kasvaako raha puissa, missä on riihikuiva? Varsinainen Suomi 100, ei nähdä metsää puilta.  Olemme sadan vuoden takana, sota-aikana, jolloin on pulaa kaikesta, sokuristakin. Nytkin vuonna 2017 on puute, kaupoissa on ruokaa ja kenkiä, mutta siihen ei ole kaikilla varaa.

Näin näytelmän avoimet harjoitukset perjantaina 25.08. samaan aikaan kun Finlayson lanseerasi kampanjan joka keskittyy naisen euroon. Finlaysonin kampanjassa naiset maksavat euron ostoksesta 0,83 € eli naisen euron verran. Kamppista piti korjata tasa-arvoisemmaksi: nyt kaikki saavat saman alennuksen. "Naisten ja miesten välinen palkkaero on valitettava ja hävettävä asia Suomen kaltaisessa tasa-arvon varaan rakentuvassa yhteiskunnassa." Finlayson. Miksi samasta työstä maksetaan toiselle sukupuolelle vähemmän, pelkästään sukupuolen mukaan. Kampanjassa naiset saivat ostaa petivaatteita halvemmalla kuin miehet. Tuli somemyrsky, jossa pidettiin kamppista epätasa-arvoisena. Eikä valittajat todella ole tehnet tikkua ristiin että tasa-arvo tulisi. 

Katsoin tämän ensi-illan Helsingin kaupunginteatterista saamallani pressilipulla, eli kiitoksia siitä, suuri ja kultainen ;)

Ylimmän kuvan otin Helsingin kaupunginteatterin näytöntökauden avajaisissa maanantaina 14.08.2017. Finlayson-kuva on kuvakaappaus heidän sivuiltaan. Halusin sen lisätä tähän tekstiin, nitoa tähän aikaan. 

Olimme Kultaisen vasikan harjoituksissa kaupunginteatterin avointen ovien päivänä perjantaina 25.08.2017 jolloin oli mainio tilaisuus seurata produktiota. Miten etenee, miten kompuroi, mikä kasvaa tuossa silmiemme edessä.

Eritoten ohjaaja Heidi Räsänen ja ohjaajanhousunsa! Tuukka kiittikin meitä yleisöä kun olimme ensimmäiset ulkopuoliset jotka näimme näytelmän harjoittelua. 

Taiteiden yössä torstaina 24.08.2017 pyörähdin myös Kultaisen vasikan pukusuunnittelun esittelyssä, jossa Sanna Levo kertoi pukujen taustoista - siitä ehkä toiste... 




  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti