tiistai 19. syyskuuta 2017

Granada. Willensaunan näyttämöllä Kansallisteatterissa Pasi Lampela sai minut ajattelemaan naisen rooleja

Näin viime lauantaina 16.09.2017. Willensaunan näyttämöllä Kansallisteatterissa Pasi Lampela sai minut ajattelemaan naisen rooleja, krinoliinejä ja korsetteja pölhöpurkissa eli telkkarissa.

Suomalainen on / off -pariskunta saapuu tuliseen ja kuumaan Andaluciaan. Ehkä he ovatkin stand by -suhteessa. Ehkä kokonaan switch off. Ei, he ovat eronneet tyystin eivätkä ystävinä. Tykkänään. 
Heidän tarinansa kerrotaan sipulinkuori-tekniikalla.

Espanjan historiaa kerrotaan toisella tavalla, kuin suurta saviruukkua tehden, muokaten. Milloin kampakeraamisia kuvioita, milloin urheita urhoja urheilussa. Emme pääse ihan luolamaalauksiin asti, mutta alkuhärkä on läsnä. Ainakin kreikkalaisissa mytologioissa.

Vastenmielinen eläinrääkkäys, härkien kiduttaminen, jatkuu Espanjassa. Tsekkaa lisää Morrisseyn, Ricky Gervaisin ja PETAn sivuilta, taiteesta ja twitter-virrasta. Fellow traveller -termiä käytetään ja toistetaan opetusmielessä. Millaista on matkustaa yksin ja tehdä töitä, kirjoittamista ja taustatyötä rauhassa?


Matkakumppani, fellow traveler

Fellow traveller -termiä käytetään ja toistetaan opetusmielessä. Millaista on matkustaa yksin ja tehdä töitä, kirjoittamista ja taustatyötä rauhassa? Fellow traveler –termiä käytetään myös ihmisestä, joka komppaa ja symppaa aatetta olematta silti vallankumouksissa, demoissa tai mustalla listalla. Matkakumppani, kanssamatkustaja sanoo sanakirja, ja käyttää svetisismiä, hyi hyi. Matkustaako hän siivellä? Eikä hän usko vallankumousten syövän, ahmivan lapsijaan ja synnyttämään uusia? Pelkääkö hän? Käyttääkö hyväkseen ollakseen cool, viilee, hip tahi himmee? Ketä olivat maurit?  Kun maurit ovat tehneet tehtävänsä, maurit saavat mennä?  Minne?


Olen tiirannut näytelmissä nyt paljon huoneita. Makuuhuoneita. 

Perjantaina Palkkamurhaajan painajainen, lauantaina Granada. Hotellihuoneessa. Seinän himmeät ( ei Mikael Gabriel viittaus himmee ) vaan hailakat kuviot, onko ne Sierra Nevadan siintävät vuoret vaiko vesivahinkoja. Willensaunan pieni, intiimi tila.

Yksi syy, miksi halusin tämän nähdä, oli P.K. Keränen tuttu Pistepirkoista. 22 Pistepirkkoa olen käynyt katsomassa 80-luvulta lähtien. Piano, rumpu ja kukka on hieno levy, vinyyli, albumi. Miten sopii kitara taustamusiikiksi, draaman rytmittäjäksi. Kun musiikki ei tule nauhalta kuten erikoistehosteet. Eikä orkesteri ole piilossa pimeässä montussa. Vaan läsnä, osana kertomusta, alleviivaamassa kaarta, tunnelmaan. 

Mutta miten käy Risto Kaskilahdelta flamenco?

Viimeksi näin Kaskilahtea polvellani. Tai viereisellä penkillä musikaalissa Vampyyrien tanssi, jossa hän näytteli mainiosti maireata majatalon pitäjää Chagalia… Näyttelevä pariskunta Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti. Kaskilahti on poliisi. Puumalainen on toimittaja. Lehdistön, median ja journalismin rappiota käsitellään. Muotoa ja sisältöä. Miehet jotka vihaavat naisia jotka kirjoittavat. Ja puhuvat. Nainen saa puhua. Kuten edellisen kerran Romeo versus Julia –näytelmässä Teatteri Jurkassa. Tänä vuonna on kysytty, kuinka monessa näytelmässä on pääosassa yli 40-vuotias nainen? Näytelmän nainen kuvaa itseänsä nelikymppiseksi.

Onko Sari Puumalainen parisuhteessa kuin matadori?

Ruusujen sota, kuka rakastaa Virginia Woolfia. Miehen ja naisen välinen tanner sanoissa ja lakanoilla. Miksi mies sabotoi naisen työntekoa?

Toimittajan ja lehdistön ongelmat, sanomalehtien painetut sanat. Vaarallisuus toisaalta putinin Venäjällä jossa toimittajia murhataan. Toisaalta tämän päivän some, jossa naispuolinen journalisti joutuu kokemaan monenlaista vihaa, häirintää. Eikä poliisi tee mitään - kun ei ole resursseja. Uskaltaako heitä päästää samaan huoneeseen?

Espanjan sisällissota

Naisen esi-isä, olikohan isoisä, oli espanjan sisällissodassa. Exä kysyy heti, tapasiko pappas Hemingwayn? Itse olisin tietystikin kysynyt tapasiko sukulaises Gellhornin? Sotakirjeenvaihtaja ja hurja nainen Martha Gellhorn on tullut tutuksi mm tv elokuvassa. Verkosta löytää artikkeleita ja valokuvia. Löysin jostain myös hienoja ja karmivia valokuvia Espanjan sisällissodasta.
Alla Gellhorn ja Hemingway vuonna 1941.
Gellhorn Hemingway 1941.jpg
By Unknown photographer - http://www.jfklibrary.org/Asset-Viewer/RNhpI3rD90akwMe5HKBBOg.aspx, Public Domain, Linkki Ja tässä niitä karmeita kuvia, joita hain ja löysin muutama vuos sitte: Spanish civil war (1936-1939)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.