torstai 7. syyskuuta 2017

Kokki varas vaimo rakastaja 21/2/17 KOM-teatterissa. Taiteen rajat, kannibalismi, itsensä lävistäminen ja moni muu

Pöytävaraus. 

KOM-teatteri tarttuu hanakasti elävään kuvaan ja kunnioittaa ja samalla haastaa Peter Greenawayn alkuperäisteoksen. Jota olen veivannut vhs-muodossa tiuhaan. Myös Michael Nymanin uusbarokkinen soundtrack on niin sadomasokistisen viiltävän hyvää. Oikeasti ihon alle menevää. Koska elokuvaversiossa on Jean Paul Gaultierin korsetti-luomus upean Helen Mirrenin päällä, niin minä en pukeutunut Gaultierin korsettiin näytelmän katsomossa. No, Gaultier-pikkarit oli. Ja mekko jota viimeksi käyttänyt 1990-luvulla. Koska tämä on fetisistinen teos. Vai onko? Osallistuva? Ajankohtainen? Kenen joukossa seisot, kenen leipää jonotat, ketä tarinaa nakerrat, kenen version nielet? Huumori on mustaa kuin kalleimman annoksen väri, tuo kuolemasta muistuttava.


Alkukattaus. 

Elmer Bäck on kaikkitietävä barokkimainen mainio kertoja myllynkivi-kauluksessaan, jonka aistikas liikehdintä Michaelina tuo mieleen katutaiteilijan jolla on näppärät Michael Jason -imitaatiot. Vilma Melasniemen tyylikäs vaimo Georgina lukee myös. Miksi hän on öykkärin kanssa? Miksi hän sietää? Miksi kaikki sietävät ja pelkäävät paksua mahtailijaa joka tuo hilloa pöytään. Eikä verotietoja kysytä. Näytelmän tiisereissä kiusaavissa kuvissa Nikopietari Saarela on ilmiselvä tosi tv -hahmo joka sanoo You're fired! Ja tviittaa huutomerkin kanssa! Mautonta. Vaikka mainoskuvissa käytetään hyväksi populistin populismiä, niin kertoja julistaa, ettei lavalla näy trumppia. Paitsi kyllä Saarelan kasvoissa käy kolme ja puoli trumputin ilmettä. 


Tässähän ravaa Männerheim. Eipäs kuin Marc Gassot. Johannes Holopainen on kuin yksinäinen paarinkantaja Simbergin maalauksesta. Elmer Bäckin dandynkenkä näkyy


Suuren valkokankaan käyttö on sopivan sykkivää, ahdistavaa, moternia kun on vr  ( joka ei tarkoita valtion rautateitä ) ja adhd, myös kerran kaikki puhuvat päällekkäin. Kenen viesti valitaan? Baabelin tornista tulee matskua. Kuten Ylioppilasteatteri käytti XL-näytelmässään aiheena ja välineenä salakuvausta - johon yleisö sai myös kosiskelevasti osallistua. XL:ssähän oli tämän nuoren kansan suosikkijuontaja joka kuvasi ja jakoi panonsa -  aktiin osallistuneiden neitojen tietämäti. Saako moderni vakaavasti otettava teatteri käyttää sosiaalipronoa, tosi tv:tä, roskalehdistöä? Tietenkin. Sherlock NYC sarjassa nykyajan Holmes - Jonny Lee Millerin nahkoissa - katsoo sujuvasti useampaa näyttöä yhtä aikaa – tässä monimieleisesti sirpaloituneessa ajassa. 


Narikka. 

Molonoff on täydellinen suomalainen aasi ja Klux Klux klaanin jäsen A5 -kirjekuori päässään. Anteeksi  korjaus - Eero Milonoff! Hienoja yksityiskohtia. Ei mennä siitä mistä aita matalin, vaan missä eniten piikkilankaa? 





Her-kullinen alkupala. 

Vaimon ja rakastajan kohtaaminen, Vilman ja Elmerin, hahmojen, tualetissa on kaunista katseltavaa, lähikuvaa. Kun sormet, neljän käden duetossa, osuvat mustille ja valkoisille koskettimille. Näyttävät ihanalta parilta - vaikka iso pata näyttää olevan elokuvasta Pekka ja Pätkä Suezilla jossa niin ikään harjoitettiin kannibalismia ja rasismia. Kokki varas vaimo rakastaja näytelmä on selkeästi avoimen haastava ja poliittisesti epäkorrekti - kuten oli myös Family Affairs jonka ensi-illassa olin vuonna 1993 tai milloin se olikin KOM-teatterissa. Kävin katsomassa myös Teatteri Kultsan päivitetyn version 2016.
Syksyllä nousi suuri haloo että Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva tulisi kieltää. N-word n-sanan takia. Mielestäni ei koska silloin näytettiin koko Pekka ja Pätkä elokuvien kavalkadi. Jossa irvailtiin television hullutuksille. Pekka ja Pätkä ryhtyivät neekereiksi - kuten Piukat paikat elokuvan miehet naisiksi. Jotta saisivat paremman, kiinnostavimman shown. Koska elokuva ja taide olivat rillumareitä ja vaudevilleä. Kun Pekka ja Pätkä ovat n-kirjaimia niin naiset juoksevat perässä. Eksotiikkaa! Kunpa tuon ajan 1950-luvun seksismiin puututtaisiin yhtä hanakasti. Mutta. Öykkärit ovat tyhmiä mauttomia sivistymättömiä rasisteja. Siitä saa hyvää poliittista satiiria ja kylmää farssia.

Val[a]istu sinäkin KOM-teatterissa! Bertolt Brecht kahtoo kun lämpiöstä on tullut wc

Pääruokana, tiskin alta. 

Kirjastosta:  Rakastaja lukee kirjaa vaikka Varas sanoo, että tämä on ravintola eikä mikään kirjasto. Istun luultavasti niin lähellä Rakastajan pöytää että otsaa kuumottaa kynttilän loimu. Kuumottaa kyllä muutkin paikat. Näen, että yksi kirjoista on Pihlajamäen kirjastosta! Lempipaikkani! Jota ei enää ole 😞 Pihliksen kirjasto on revitty alas - pääasia että lähiössä on tarpeeksi räkälöitä. Ok - kirjasto on siirretty Viikkiin. Räkälöitä ei. Lähiöhelvetti. Oikeasti Pihlis oli minulle rakas. Siellä katsoin paljon Greenawayn visioita. Osaa elinkin... Kirja.  Pojatkin lukee. Onko se Viaton.. Ehdotus?  
Jonathan Swiftin vähintäänki häijy satiiri Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen vuodelta  1729 ( A Modest Proposal for Preventing the Children of Poor People from Being a Burden to their Parents or Country) wikipedia
Olin tieteiden päivillä jossa mietittiin taiteen rajoja. Ellu Knihtilä sanoi ettei ole enää muita tabuja kuin kannibalismi suomalaisessa taiteessa. Sitäkin on tehty. Ja ettei saa satuttaa toisia ja itseä.


Tähän vedän rajan. Saa satuttaa. Kuten ihastuttava Pavlensky joka on varsinainen balls to the Wall -performanssitaiteilija. Olen käynyt myös sivuteilläkin eli sideshow -esityksissä joissa on oikein kaunista taidetta neulalla ihon lävitse. 


Majakovskin ja Blixa Bargeldin rakkauslapselta näyttävä Pavlensky oli herkku Docpoint dokkari-festivaalilla. Tässä performanssitaiteilija on ommellut suunsa kiinni - kannattaessaan Pussy Riotia. 

Sekä myös Nalle Virolaisen piercing –show´ssa noin vuonna 1993.
Osattiin sitä somettaa ennen internettiäkin. Family Affairs, KOM-teatteri, ensi-ilta

Nalle Virolaisen piercing show:sta ei voinut muuta kuvaa laittaa kuin tämä.
Kokki varas vaimo rakastaja nykytulkintana kilpailee myös elokuvien ja sarjojen kanssa kuten Hannibal ja Walking Dead. Ja mikseipä Erämaa syö miestä - mainio elokuva jota olen veivannut tiuhaan, näytettiin myös Orionissa sarjassa Kauhun kuningattaret. Amerikkalaisilla tuntuu olevan alalajinsa tämä uudisraivaajien kannibalismi. Syökö vallankumous lapsensa? Kalvaako tarina itse itseään kuin häiriintynyt häkkiapina? 
Hannibal: Eat the Rude.
Motörhead: Eat the Rich.
Eat me. Drink Me. Marilyn Manson via Alice in Wonderland.
Eat me. Unknown.
Sen sijaan Jonathan Swiftillä on toisenlainen ehdotus pamfletissaan: syödään köyhien lapset. 

Kylmä lautanen versus notkuva noutopöytä. 

Olen kasvissyöjä. Ja olin jo paasaamassa 1. näytöksen jälkeen että menkääpä ryhmäläiset katsomaan poliittisen valokuvataiteen näyttelyä Valokuvataiteen Museoon. Onneksi toisessa näytöksessä valkokankaan täyttivät eläintenraadot. Tietäkää mitä syötte. Tietäkää millä hinnalla. Tietäkää millä kärsimyksellä aiheutettua. Minä en siis syö eläintenraatoja - se on eettinen ja ekologinen tietoinen valinta. Ja päämäärä. Minulla ei ole katumaasturia, koiraa enkä golfaa. En juo olutta enkä osta riisiä. Puolet vuodesta maasta nousee oma kasvis-sato. Tiedän, mitä syön. En aja lentokoneella enkä lentokoneessa - ainakaan muutamaan vuoteen. En käy hollywood-suihkuissa. 
Lapsena Pohjoisessa minua kiehtoi Andreas Alarieston naivististen maalausten kannibalismi. Nykyään ihminen voi tilata itselleen halukkaan osallistujan joka haluaa tulla syödyksi. Tätä tapausta käytettiin mm rikossarjassa Kylmäverisesti sinun.
Mutta. Intohimoni hämärä kohde Pastori sillin poika vastenmielisessä roolissa. Siinä on hetken Blue Velvetin maanista Dennis Hopperin esittämää, lihallistamaa Frankia, joka taantuu lapsen tasolle.  Myös Tim Roth on tehnyt tosi inhoja rooleja ja silti on hottis. Voisin jatkaa loputtomiin pahojen poikien pissimiskilpailua. 
Den japanska rätten. Eka e-kirjani oli mustaan kynsilakkaan uskova professori partasuu Micael Dahlénin Monster ruotsinkielisenä kun halusin alkuperäiskielellä joka oli tietenkin englanti. On minulla tuo kovakantisena kirjana suomeksi nimellä Ihmishirviöt. Kannibalismia edustaa kirjassa Issei Sagawa - den japanska jätten. Tai kuten minä luin että Den japanska rätten - Eli ruokalaji! LOL 😁 Noh - ruotsalaista huumoria! 
Luku alkaa Rolling Stones -lainauksella laulussa joka on silkkaa sosiaalipronoa ja väkivaltaviihdettä.  Laulu on Too much blood. Musiikkivideo jossa on paljaan pinnan sanomaa: Väli- ja Etelä-Amerikan poliittinen korruptio. Undercover of The night oli William Burroughs -vaikutteinen. Julian Temple oli onnistunut video-ohjaajana: Video on raaka - tietenkin koska se on suoraan uutisista. Tietenkin video kiellettiin "musiikki" kanavalla eli MTV:llä joka on keskittynyt näyttämään vain naisten perseitä perseitä perseitä - lainatakseni Kari Peitsamoa. 
Mutta japanilainen kannibaali antoi aiheen laululle Too much blood.

Miten kannibaali eroaa ihmissyöjästä eli antropofagista? 

Jälkiruuaksi Elmerin erikoinen. 

Mutta onko Kokki varas vaimo rakastaja näytelmässä tarpeeksi verta eli punaviinimarjasoppaa? Ironista kyllä, vesi tulee kielelle katsoessa lähietäisyydellä Elmer Bäckiä kuorrutettuna punaisella, kiiltävällä nesteellä... Splatteria. Saako yleisö mitä haluaa? Suomi 100? Vaikka on juhlavuosi niin kun katsoo poliitikkojen eli yritysjohtajien ja natsien lässyttämää soopaa. Talvivaaraan kaadetaan satoja miljoonia - enkä puhu nyt Game of Thronesta. Valitettavasti.
Oikeasti jäin vielä kaipaamaan. Mämmiä! En siis jumalanteatteri -maisesti, Darwin parahtakoon, mutta jotain, vielä. Näytös oli niin lineaarinen että seuraavan kerran häätyy katsoa eri pallilta.

Onko KOM-teatteri muuttunut WOK-teatteriksi? Tämä kuva ei ollut Trainspottingista waan Molonoffin jäljiltä ;)

Mutta. Kom-teatterin esitys käyttää hyväkseen slapstickiä, klovneriaa ja animaation tyyppistä näyttelemistä. Ollaan kuin Cocco Billin villissä lännessä jossa joku kumittaa junanraiteet pois. Käydään myös ruutujen ulkopuolella kuten Lurppa-koiran jaksoissa joissa susi pitää jännitettä yllä. Haluaisin kyllä toistekin.


Juutuubissa soittolistassani tuoreimmat taide-elokuvat ja kannibalismi: Ja twitterin piipitykset:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti