sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Aidosti vintage näytelmä Jutun loppu KokoTeatterissa 24.09.

Päähenkilöt Maurice Bendrix ( Konsta Mäkelä) ja Sara Miles ( Miina Turunen ) ovat jo menneessä aikamuodossa. Ja tuntuvat saavan vahvimmat intohimonsa raivoisasta mustasukkaisuudesta. Tai muuttumalla marttyyriksi.

Kiellettyä rakkautta on aina mukava seurata, tai salaista suhdetta, hetken huumaa, jäämättä kiinni. He ovat oikeassakin elämässä aviopari. Mikäs siinä. Näkyvät sopivan toisilleen. Ja kun näyttelijöiden työajat ovat mitä ovat, niin tässä on sellainen mätshäys, monta kärpästä yhdellä iskulla.

Katsoja tietenkin nauttii kun näyttelijä antaa kaikkensa, ei ihan 24/7 vaan vain kuutena päivänä viikossa.

Miina Turunen ja Konsta Mäkelä. Kummatkin ovat erikoisella tavalla vakavan kauniita, kuvauksellisia. Korkeat poskipäät. Heitä olisi hauska valokuvata. Konsta oli viimeksi Rajamäen rykmettiä Suokin veljeksissä, siis Suomenlinnan kesäteatterissa oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä klassikko. Kävin katsomassa sen avoimet harjoitukset, sitten kaksi ennakkoa, enskari, yksi matinea ja tietty viimeinen esitys! Television minisarjojen ja leffojen puolella Miina on ollut vintagea ainakin hahmoissa Tilly Soldan ja Aino Sibelius.

Tässä tunnelma on film noir ja jazz..  Musiikki on jatkuvasti läsnä. Olemmehan jazzklubilla. 1940-luku koittaa, alkaa. Sota-ajan pommitukset, Eros ja Thanatos Lontoossa. Vaara joka on oikeasti läsnä. Menetys, joka voi olla lopullinen. Kiinnijäämisen pelko.

Näyttämö näyttää aidosti vintagelta. Elokuvallinen lavaste. Yksityiskohdat. Silkkinen täkki on aidosti suomuuraimen keltainen, hieman oranssi, kun täkkipusseja ei vielä ollut, taitettiin pitsikoristeinen lakana hieman täkin päälle. Kirjoituskoneen näppäimet kuulostavat toimivilta. Tämä on hassua – enhän ole elänyt 1940-luvulla. Mutta sen perintö näkyi mummolassa, jännäreissä, kotimaisissa elokuvissa ja vanhoissa valokuvissamme. Hauraissa lehdissä.

Se ei ole palapeli, eikä öljyvärimaalaus, ehkä akvarelli, murretuin värein, ehkä paremminkin seepian vivahtava mustavalkoinen valokuva, jossa pitsireunukset, leikkaukset, jotka tuntuvat sormiin.

Fetisistinen asettelu, puvustus on kaiheeta, kaihoisaa, kauheeta kaipuuta menneeseen, 1940-lukuun, jolloin kaikki olivat kauniita, utuisissa mustavalkoisissa valokuvissa. Kohtalokkaita. Sota-aikoina rahat olivat tiukilla, moni asia kortilla, ja meikki oli niukkaa, kaunista. Vastakohtana 50-luvun seksimi ja turha vulgäärius. 40-luvulla kaikki olivat tasa-arvoisia - sodan ja puutteen edessä.

Sukkanauha-fetisismiä ja henkseleillä paukuttelua ei ole tarpeeksi, ehkä ihminen voi lisätä, keksiä ne itse. Tai olla ilman...

Näin tämän näytelmän pressilipulla, kiitos siitä. Erikoismainintana, että Viirus teatterin Margarita oli myös katsomossa...

Oli kaunis syksyinen, lämmin päivä, tulvillaan aurinkoa, jota joku ihminen palvoo. Kärpänen yritti sisään teatteriin. Sunnuntaina oli matinea eli iltapäivänäytös kello 15. Sopiva aika. Kun muut teatterit lepäävät sunnuntaina. Vai lepäävätkö.

Teatterinkävijälle riittää puuhaa koko viikolla. Tällä viikolla lokakuussa näin mm Tsehovin Lokin Malmitalossa sekä matinean että iltanäytöksen. Pakkohan se oli!

" Jutun loppu (The end of the Affair) romaania ei ole aikaisemmin dramatioitu Suomessa. Esitysoikeuksia valvoo Agency North. " 

Digiboxissa minulla on vuoden 1999 filmatisointi, jossa Ralph Fiennes ja Julianne Moore ovat pääparina. Henry Milesin roolin näyttelee Stephen Rea. KokoTeatterin produktiossa lavalla on vain Maurice ja Sara. Henry kummittelee välillä viitteenä.





Syksyn komeimmat pressikuvat ovat tästä produktiosta, upeat tummat mustavalkoiset. Pysäyttävät. Käytän tässä pakinassa, kirjoituksessa niitä varmaan kuvituksena jahka ehdin. Ennakkokuvien kampaukset teki kampaamo Pinkki paplarin Anita Herukka – joka on entinen kirjekaverini 80-luvulta, ja nyttemmin erikoistunut vintageen ja pinupismiin.




Dramatisointi ja ohjaus: Anna Veijalainen
Rooleissa: Miina Turunen ja Konsta Mäkelä

Muusikot: Arttu Takalo, Timo Hirvonen, Jussi Lehtonen
Sävellys ja orkesterin johto: Timo Hirvonen

Lavastus: Minna Wallenius
Valosuunnittelu: Jere Kolehmainen
Pukusuunnittelu: Sanja Kangas
Äänitehosteet: Pirkko Tiitinen
Pukuompelija: Aija Nurminen
Pukuompelija-harjoittelija: Virve Balk
Modisti-harjoittelija: Elina Ortamo

Ennakkokuvien maskeeraussuunnittelu: Minna-Karoliina Heino
Ennakkokuvien kampaus: Anita Herukka / Pinkki paplari
Graafinen suunnittelu ja valokuvat: VHS Jaakko Vuorenmaa ja Junnu Lusa


KokoTeatterin sivulta:
 " Graham Greenen omaan elämään pohjautuva mustasukkaisen kirjailija Maurice Bendrixin ja totuutta etsivän Sara Milesin rakkaustarina sodan varjostamassa Lontoossa 1939—1946. Useamman elokuvan kirvoittaneen romaanin tarina saa KokoTeatterin näyttämösovituksessa rinnalleen uutta elävää musiikkia kotimaisen huippuorkesterin voimin. KokoTeatterin juhlavuoden syksyn uusi kantaesitys. "


”…
Jutun loppu on tarina mustasukkaisuudesta, vihasta ja rakkaudesta. Sara ja Bendrix ovat entisiä rakastavaisia, jotka ovat ajautuneet sodan lähestyessä salasuhteeseen. Sara on kuitenkin päättänyt suhteen yllättäen, eikä Bendrix ole tästä koskaan toipunut. Kaksi vuotta suhteen päättymisen jälkeen, Bendrix törmää Saran aviomieheen, joka epäilee vaimoaan uskottomuudesta. Mustasukkaisuus ja vanha rakkaus Bendrixissä herää jälleen ja hän tarjoutuu ottamaan asiasta selvää. Saran aviomies kieltää häntä ja pyytää unohtamaan koko asian, mutta Bendrix ei anna asian olla, vaan palkkaa yksityisetsivän selvittämään, onko Saralla joku toinen. Mitä kaikkea Bendrix saa selville Sarasta, yllättää hänet täysin. Tavallaan Saralla on kuin onkin joku toinen, mutta vastustajan ylivoimaisuus hämmentää Bendrixin ja sotkee hänen elämänsä." KokoTeatterin sivulta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti