torstai 7. syyskuuta 2017

Santeri Kinnunen: Farssi on vaikea laji

10.12.2016 Teatterimuseossa Santeri Kinnunen kertoi urastaan, näyttelevistä vanhemmistaan ja tietenkin tärkeimmistä rooleista - kuten Muumipeikosta. Tässä kuvia ja videoita tapahtumasta. Farssi on taitolaji.... Santeria olen nähnyt nyt: Kenraali ja Casanova, TAJU!, Tenorit liemessä.



Muumit, Moomins, mun teatteri, teatteri, näytteleminen - alkaen ensirakastajasta ja ylioppilaasta klassikoihin.

Eilen näin Tenorit liemessä farssin Areena-näyttämöllä Helsigin kaupunginteatterissa, Hakiksessa. Yks päivä oli HAMissa, Helsingin kaupungin taidemuseossa, jossa oli tyranni Tyko Sallisen näyttely. Ja ensimmäinen immeinen jonka kadulla näen on Santeri. Hän näytteli tuota taiteilijaa ja tyrannia Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Taju.






Minä olen asunut taiteilijaperheessä, mutta kun olimme periferiassa eli korvessa piti immeisillä olla useampi ammatti ja leipätyö ja navettatyö ja vapaaehtoistyöt sekä kulttuurin että urheilun parissa, myöhemmin myös politiikka ja bloggaus. Minulle oli siis selvää, että olen renessanssi-ihminen, ja työskentelen pätkissä.
      Öljyvärimaalaus, akvarellit, kaitafilmaus ja sitten videokuvaus. Ja tietysti valokuvaus, joka on nyt jatkunut minussa ainakin kolmannessa polvessa. Taide oli harrastus - itse tekemänä, mutta myös kokemana. Jos oopperaan ei päästy niin Mozart tai Tsaikovski tuli luoksemme vinyyliä pitkin, ja joskus myös Suomen ja Ruotsin telkkarista. Levyhyllyssä oli klassisen lisäksi myös Frank Zappaa, Ivan Rebroffia ja jazzia afrikkalais-amerikkalaisia tulkitsijoita. Kävimme näyttelyissä ja joskus minut jätettiin hoitoon kirjastoon. Vierailimme Särestössä, jossa kaikki tuntui olevan maagista näin jälkeen päin katsottuna. Kotimainen taide tuli tutuksi - sukupuolesta riippumatta. Niin upeat Sikamessiaat kuin Simbergin pirut, Alarieston kannibaalit, Sibelius-monumentit, Toipilaat. Reitari nauroi isälle, että tämä käyttää öljyväriä niin säästeliäästi - kärpäsen paskan verran. Polkumme risteytyivät myös Timo K. Mukan ja Annikki Kariniemen kanssa. Vanhemmat olivat samassa hytissä Niilo Hyttisen kanssa Moskvan junassa.

Taju oli upea tarina vahvasta naisesta ja tyranni-isästä, joka vei vaimoltaan sekä lapsen että uran taiteilijana! Jo on perkele, ajattelin feministinä.

Kävin muutamaan otteeseen katsomaan näytelmää Kenraali ja Casanova, josta myös nautin fetisistisesti suunnattomasti.

En ehdi pitempiä - kuvat ja viideot puhukoot puolestaan. Noista näytöksistä olen jo blogannut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti