maanantai 20. marraskuuta 2017

Turun kaupunginteatterin 7 veljeksessä aineksia monenlaiseen soppaan, pataan ja piirakkaan

16.11.2017 minut ajoi Turkussee teatterinhimo: Lauri Maijalan ohjaama Seitsemän veljestä. Onhan Suomi 100 ja Aleksis Kiven romaanissa aineksia kaikenlaiseen tulkintaan. Soppaan, pataan ja piirakkaan. Vartaaseen myös. Turun kaupunginteatterissa istuin ensimmäsitä kertaa.



Ohjelmalehtisen alussa on Brechtin lainaus Oppimisen ylistys. Tältä veljesjoukolta uupuu kuitenkin perusasiat. Jukolan poijaat haluavat oppia lukemaan päästäkseen naimisiin. Kova työ kovapäisille jukureille. En tiedä, mihin Maijala viittaa? Poikiin jotka lukevat vähän? Syrjäytyneisiin poikiin? Sisukkaisiin poikiin?

Minulle 7 veljestä on aina Impivaaran ylistys, puhtaan oman tilan oodi ja oman rauhan säilyttäminen. Muistan aina pojat kapinoijina - en kultaisen keskitien kulkijoina. Hurjat takkutukat jotka hyppäävät akkunasta vapauteen - kuten Ulrike Meinhof konsanaan.

Alexis Stenvall kyllä tunsi Homerinsa, Homeroksensa. Odysseiaassaan on myös kyklooppi ( naamioitu hevoseksi), kourallinen seireenejä sekä tietysti miehet jotka muuttuvat sioiksi. Näitä ei Maijalan teoksessa näe.

Veljessarjan vanhemmat kummittelevat siipiselkäisinä kertojina ja suurina valokuvina seinällä. Isä on yhdistelmää Aleksis Kivi ja Kalle Holmberg. Äiti on kansallispuvussa. Nämä kaksi näyttelijää ( Ulla Koivuranta ja Petri Rajala ) klaaraavat kaikki sivuroolit.

Erityismainintana Rajala näyttää suomen Peter Cushingilta. Paikoin. Cowboy-kohtaus on sekä Kalervo Palsaa että Dallasia.

Koivurannan Rajamäen rykmentin mustalainen ennustaja on varsinainen yllättäjä!

Näytelmän ensimmäinen osa on sekava ja kaoottinen, jossa esitellään veljessarja jalo niin kuin sonnikarja! Ja samalla veljesten ominaisuuksia, ominaispiirteitä.

Onko tämä Peivatsia vai mitä. Näyttämöllä on rantaelokuvan tai sarjan - kuten Tappajahai tai / ja Baywatch - mieleentuova pitkä istuin jossa hengenpelastajat istuvat. Tai sitten tennisvahdit.

Tässä istuu Juhani (Joonas Saartamo), joka on hyvin rasittava hahmo, ruutitynnyri, mutta joka saa meikkipalettiin myöhemmin muitakin sävyjä. En siedä äijien sikailuelokuvia, en mene katsomaan niitä, inhoan niiden mainoksia ja trailereita, kun olen katsomassa jotain oikeaa elokuvaa. Silti katsoin ilmaiseksi Elisa Viihde Aitiosta juoppohullun päiväkirjan, joka oli rasittava - taas poikien odysseia, mutta joskus miltei päästiin lähelle sitä mahdollista herkkyyttä, joka on mustissa komedioissa, joissa mies hautoo tai yrittää itsemurhaa. Tässä juoppuhullun päiväkirja -elokuvassa oli päähenkilönä Joonas Saartamo. ( Sivuhenkilöinä oli teatterinäyttelijöitä kuten Johannes Holopainen ja Santtu Karvonen, joita olen tiirannut, en nyt puskista, mutta teattereissa ja telekkarissa. Karvonen näytteli Juhania Kari Heiskanen Ryhmis-versiossa kesän. )

Näyttämö liukuu ja liikkuu katsojaan, katsojaa kohti, vähän kuten Talking Headsien tai David Byrnen musiikkivideo ihanassa elokuvassa This must be the place. Talking Headsien musiikki lajitellaan jostain syystä taiderockiksi, vaikka onkin uskomattoman löpsöä. Olen kyllä kuullut sitä neljällä vuosikymmenellä, että tiedän mistä puhun ja kirjoitan. Mutta nokkela oli se videopätkä elokuvassa.

Kaikilla pojilla on Karhu-lenkkarit. Hienot ja traditionaaliset mutta kohta jotkut metsuriseksuaalit varastavat nekin.


Sitten alkaa jälkimmäinen osa. 


Veljekset pukeutuvat tarpeeksi vaaleisiin, ruokkoamattomiin peruukkeihin, ja karheisiin paitoihin ja housuihin, joita Erkki Tanttu niin mainiosti piirsi ja veti grafiikkana joihinkin painoksiin.

Peruukit ovat yhtenäisiä ja samalla kaikilla on oma uniikki luukkinsa. Alkaa joulukuvaelma, jossa on niin kaunis koreografia, että tekee mieli litkua eikun kirkua! Kuinka upeaa on kun mies hallitsee kehoaan ja lihaksiaan. Erityisesti Simeoni on silmälle herkkua, kuinka vaivatonta kaikki näyttää olevan, hän ikään kuin liitää joulupöydän yllä, vartalo niin kauniina ja voimakkaana. Häntä näyttelee Markus Järvenpää, josta huomaa, että tulevan Taru sormusten herrasta -produktion stuntit ja örkki-jutut on aloitettu jo vuosi sitten. Huikeaa miten mies hallitsee vartaloaan ja hillitsee. Vai hillitseekö? Siinä meinaa henkinen manteli jäädä kurkkuun kun pojat suutelevat toisiaan.

Päässä soi Rammsteinin Mann gegen Mann varsinkin videona sekä Esa Saarisen Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus. Kunnes Juhani sanoo hei hei. Lisäisen ne youtuben soittolistoihini, mutta olen tällä hetkellä sellaisessa henkisessä Pohjois-Koreassa, jossa youtuben käyttö on kielletty...

Vai kuka sanoi että stop. Näytelmästä puuttuu miltei kokonaan naiset. Venla on hiljennetty ja piilossa marginaalissa. Vaikka ainoa motiivi on ABC-kirian oppiminen että pääsee naimaan siis naimisiin.

On hienoa, että Markus tarttuu tässäkin kirveeseen, hetkeksi.

Feministillä kommunistilla ateistillä kasvissyöjällä pasifistilla on joskus vaikea seurata Kiven motiiveja ja Simeonin hihhulointia. Tämän näytelmän Simeonin Kuussa käynti on myös huikea.

Mutta onko Simeonin ja Eeron Hämeenlinnan reisua modernisoitu liikaa?

Itsekin olin tässä Hämeenlinnassa heinäkuussa ja tulin kotia ilman päällyshousuja ja silmiklasit lornjetteinä.

Hei - kaikille sattuu.

Musiikkivalinnat olivat ihania! Ohjelmalehtisestä en nähnyt koreografin nimen mainittavan mutta hänelle kuuluisi yks kultainen tähti lisää!
                                                   ❇
Mukana oli mutkatonta nykytanssia, pakottamatonta male vogueta, ja kaunis myös toinenkin traditionaalisempi joulukohtaus orpopojille. Siinä on aito joulun henki.

Tänä kesänä olen nähnyt monasti Seitsemän veljestä saunassa, sekä kerran myös Aleksis Kiven puolison saunassa - nimittäin Pirren ja Hansun show.ssa.

Turun kaupunginteatteri saisi järjestää sing along -näytöksen, sekä julkaista komean joululevyn!

Pyry Äikää hänet näin Ryhmiksen Kesäyön unessa ihanan Helenan roolissa. Jonas Saari oli Kaupungin teatterissa Vampyyrien tanssi musikaalissa.

Näin tämän Turun kaupunginteatterin ilmaislipulla, siitä kiitos! Piehtaroin ja paneudun muihinkin veljeksiin jahka kerkiän.

Ryhmiksen Seitsemän veljestä näin kesällä keinussa kerran - eikun kuudesti: harjoitukset, kaksi ennakkoa, enskarin, jonkun illan ja vihoviimeisen matinean. Turun version olen nähnyt vain kerran. Tietty tämä logistiikka voi tuottaa hankaluuksia. Muistan myös Turkan version 1989 telekkarista, haen joskus tähän tekstiä mitä kirjoitin silloin muistiin. Turun 70-luvun veljeksiä kävi joku huimapää katsomassa vähintään kolmekymmentä kertaa!

Mutta se oli markka-aikana.


Tein hämmästyttävän matkan Turkuun, jossa tapasin pelkästään onnellisia, mutkattomia ja hyväntuulisia ihmisiä! Polkupyöräilijät ajoivat pyörätiellä - eikä jalkakäytävällä kuten Helsingissä. Autoilijat eivät suojatietä ylittäessä päälle - kuten Helsingissä. Mitä on turkulaisten juomavedessä!





Ohjelmalehtinen ja muuta mukavaa, esitteitä ja haastatteluita



Ainoa mikä jäi uupumaan oli soittakaa Paranoid! Olisin kernaasti kuullut Metsämiehen laulun Black Sabbathin sävelien sisällä...


 Tekijät


TYÖRYHMÄ

Teksti: Aleksis Kivi
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Janne Vasama
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen

Rooleissa:
Joonas Saartamo - Juhani
Olli Rahkonen - Aapo
Pyry Äikää - Tuomas
Markus Järvenpää - Simeoni
Jonas Saari - Lauri
Joel Mäkinen - Timo
Paavo Kinnunen - Eero
Muissa rooleissa:
Ulla Koivuranta ja Petri Rajala

Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala







Tässä kuva ryhmiksen julisteesta:
Ryhmiksen Simeoni oli kuten bardi, jonka aarian aina muut asteriskit hiljensi. Myös Turuus oli bardi -mainen tunnelma, saako laulun lurittaa, ja kaunista luritustahan se oli, kyyneleet silmissä.



tsekkaa lisää Turun kaupungin teatterin sivulta:


"Ohjaaja Lauri Maijala valottaa esityksen taustoja ja veljesten roolitusta:

”En hakenut yhtä mölisevää porukkaa, vaan ennen kaikkea yksilöitä. Kaikki seitsemän ovat hirvittävän älykkäitä ja tarkkoja näyttelijöitä, paras mahdollinen ryhmä. Seitsemän veljestä on tarina pojista, jotka ovat jääneet äidittömiksi ja isättömiksi. Voi siis ajatella, että vanhempien hahmot peilautuvat kaikkiin heidän tapaamiinsa henkilöihin. Kyse on myös veljesten yksinäisyydestä. Turun Kaupunginteatterin valtavaa näyttämöä ei täytetä väkijoukoilla, vaan keskiössä ovat veljekset ja heidän väliset suhteensa. Veljillä ei ole kuin toisensa.”"

Keskustelutilaisuus 17.11.2017 Kansallisteatterin Pimeä huone näytelmän jälkeen

Kansallisteatterin Pimeä huone oli intensiivinen trilleri, posttraumaattinen perhehelvetti, ehkä, ja oodi valokuvaukselle. Itse olen valokuvannut kymmeniä vuosia, ensimmäinen julkaistu valokuvani killui paikallislehdessä 1983. Aloitin tämän monimediatoimittajan työn jo varhain, taksvärkkipäivänä ;) lapsityöntekijänä.

On ollut hienoa nähdä teknikaan muuntuminen näinä vuosikymmeninä. Heti alkuun välähti punaisena hehkuva muisto: 1970-1980-luvuilta meillä oli vessassa pimiö. Se ehdollinen reaktio, kun sytyttää valot - tuhoutuuko uniikki työ.

En ollut montaakaan kertaa samaa mieltä valokuvauksesta, jota tässä näytelmässä käsitellään, kirjoitan niistä joskus kun ehdin. Varsinkin alan seksismistä. Minulle valokuvaus on solidaarista, en ymmärrä alkuunkaan väitettä kuvata vain filmille tai neulansilmäkameraan, camera obscuraan, tuohon hämärään huoneeseen. Kenellä siihen on varaa? Tai no laatikko löytyy kaikilta ;)

Minulla on ollut digikamera vuodesta 2003, ja useampia digipokkareita, ja yksi digijärkkäri ja kaksi objektiivia. Ensimmäisen järjestelmäkameran ostin vuonna 1988 ylioppilas-rahoilla. Ensimmäinen pikkupokkari taisi olla vuodelta 1981. Kerään myös vanhoja kameroita, mutta kokoelma on paljon pienempi kuin Carlos Sauralla. Erikoisin 2000-luvun kamerani oli polaroidikamera, josta tuli ulos aaveiden kuvia - filmi oli tietenkin vanhentunut kun voitin kameran palkintona. Kai se oli aikansa istunut masentuneena hyllyllä. Filmiä siihen ei enää valmisteta mutta kamerassa on täysin toimiva radio! Käytän myös lelukameroita, tai ainakin vielä 2003 vuonna käytin.

Jos hifistellä aletaan niin tehkääpäs valokuvia lasinegatiiveille!

Naisen on paljon helpompi piilottaa digikameran muistikortti rintsikoihin kun alkaa veivata filmiä. Kun ollaan alueella, jossa esim venäjä tuhoaa alkuperäiskansan vesistöt, maat ja mannut. Myös eläinrääkkäjiä on helpompi kuvata pienellä kameralla salaa rääkkämässä eläimiä navetoissa ja muissa turkistarhoilla. Osa kuvista voi mennä pilveen, pilvipalveluun jos jokin taho tuhoaa kamerat ja muistikortit.

Tärkeintä on dokumentointi, valistus, opetus, ja myös taitojen välitys. Opetin Fotaria 90-luvulla, kun valokuva piti ensin olla valmiina objektina ja sitten skannata. Ja sitten ei ollut mitän rajaa. Ajattelin, että se oli samanlaista vapautta kuin Warholin Tehtaassa, poptaiteen monistamisessa. Rakastin tehdä multimediaa 1990-luvulla! Samalla on ollut ihanaa dokumentoida suvun kuvia, isän isän ihania 1940-luvun taidekuvia, sekä mustavalkoisia, mutta myös värikkäitä matkakuvia eksoottisilta laivamatkoilta Epsanjaan ja Marokkoon ja mihinkähän lie. Valokuvia merkityksellisistä hetkistä kun Kekkonen hymyilee ja lymyilee karjamessuilla.

Myös Samuli Paulaharju kävi kuvaamassa meidän seutuja aikoinaan. Dokumentoimassa... eli myös meidän sielua on yritetty varastaa.

Jotain tuttua oli Seppo Pääkkösen valokuvaajaisässä, ja kilpailevissa valokuvaavissa sisaruksissa, nimittäin nykyään kilpailen isän kanssa, Lapissa, kun kaamoksen aikaan on pari tuntia valoa, niin äkkiä kuvaamaan, jos kuvassa näkyisi hienoja sävyjä. Isäni on valokuvannut ainakin 1957 vuodesta lähtien, silloin oli ihana laatikkokamera, Neuvostoliitosta.

17.11.2017 häppeningissä näytelmän jälkeen Willensaunan lauteilla: kuvissa ainakin kirjoittaja ohjaaja Aleksis Meaney oikealla, ja näyttelijäkolmikosta isäpappa despootti valokuvaaja eli Seppo Pääkkönen vasemmaalla.


Ja näytelmä valokuvaaja-sisarukset, joita näyttelee Tero Koponen ja Pirjo Määttä 




Näytelmässä mietittiin valokuvan ja kuvaajan etiikkaa, jotta saa upean sota- tai katastrofikuvan, niin pitääkö ensin laukaista, ei kaukaa ikkunasta kuten sala-ampuja, vaan mahdollisimman läheltä, tulilijalta, ja vasta sitten auttaa kuvaan rajattua ihmistä, katsoa, hengittääkö. Kirjoitan tästä lisää myöhemmin. Internetiä voi käyttää vain tunnin kerrallaan, ja jos on kovassa käytössä, niin kaikki junnaa... Mutta tviittejä aiheeseen liittyen: Tässä Kulttuurihäirikköjen kanta selfie-kulttuuriin, ja kuvan eettisyyteen.
ja toisena tviittinä seksismi valokuvauksessa: jo kahdesti tviittaamani Guerrilla Girls nosti esiin tämän: Nikon järjesti #allmalepanel paneelin valokuvaajia joita oli peräti 32 kappaletta. Ja kaikki miehiä. Hm.

Kansallisteatterin Pimeä huone näytti promokuvissa tältä 15.08.2017

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa oli pimiää ja kovin punaista, tuttua. Kansallisteatterin Pimeä huone näytti promokuvissa tältä 15.08.2017:

kuvissa ainakin kirjoittaja Okko Leo sekä ohjaaja Aleksis Meaney





Pelottavan ajankohtainen & hysteerisen hauska Muodonmuutos Ryhmikseltä

Ryhmäteatterin Muodonmuutos toisena ennakkona 15.11.2017 polki mainiosti käyntiin uuden näytelmän kuukauden, marraskuun. Ryhmis käytti tuttuja elementtejään, ja näyttelijöitä, ja kävi myös marginaaleissa, kulisseissa, takahuioneissa eli varsin out of the box, eli uutta videokuvaa käytettiin, mikä ei ollut yleisön kosiskelua eikä vieraannuttamistakaan, vaan taiteellinen lisäkerros.

Alamme hyvin normaalista tilanteesta, työpaikkakuvauksesta, jossa ihmiset tekevät normaaleita asioita määrättyinä aikoina. Kovasti kannustetaan olemaan out of the box, mutta kohtuus kaikessa! Jostain syystä merkonomi Saastamoinen - moinen Saasta! - alkaa muuttua pikkuhiljaa syöpäläiseksi. Näytelmä lainaa Kafkalta löyhästi myötäillen tämän hurjaa, pientä Metamorphosis -novellia, tuota kuuluisaa tarinaa jonka päähenkilö kuvaa muuttumistaan syöpäläiseksi, torakaksi.



Ryhmäteatterin toteutuksessa Saastamoisen muuntumisen syöpäläiseksi huomaa työtoverit, tuo kana- ja kukkolauma. Vai lampaitako olevat kravateissa. Saastamoisen vaatteisiin alkaa muodostua reikiä kuin koit nakertaisivat narsk narsk kolosia, ensin kravattiin, sitten myös kenkiin joka olisi jokseenkin täysin mahdotonta nahkakenkiin tehdä. Mutta kas kummaa - Saastamöisen vaimon vaatteisiin ei ilmesty reikiä.

Sitten Vesa Vierikon esittämä päähenkilö näyttää riihen alta repäistyltä epäonnistuneelta pomminpurkajalta. 

Työyhteisö päättää yhteistuumin irtisanoa syöpäläisen. Myös uutiskuvissa ja a-studioissa käydään läpi syöpäläisongelmaa. Yleä kritisoidaan, koska se antaa fasistien ja kapitalistien määritellä keskustelun rajat ja tason.

Sitten Saastamoinen tutustuu kuntouttavaan työtoimintaan, jossa joukko työttömiä ja syrjäytettyjä - anteeksi siis tietenkin syrjäytyneitä eli syöpäläisiä - aloittaa päivänsä rakentamalla linnunpönttöjä.

Toinen puoli pajan syöpäläisistä purkaa näitä linnunpönttöjä.

Tässä viitataan absurdiin aikaamme, joka on yhtä hölmöläisten räsymaton leikkaamista. Muista leikkauksista ja koulutuslupauksista puhumattakaan. Saadaan nätimmät, pienemmät tilastot, jossa työttömiä on lukumääräisesti vähemmän kun heitä on sijoitettu kuntouttavaan työtoimintaan sekä tietysti työharjoitteluun. Vaikka ihminen on harjoitellut työntekoa neljällä vuosikymmenellä, useammalla toimialalla, useammalla koulutuksella pätkätyöläisenä, renessanssi-ihmisenä, monimediatoimittajana, vapaana taiteilijana, kokkina, lastenhoitajana, luovan kirjoittamisen opettajana ja verkkosivujen päivittäjänä. Hesarin sivulla, taisi olla mielipidepalstalle työtön professori tai vastaava harmitella miksi joutui kurssilla tai työkkärissä harjoittelemaan cv:n tekemistä. Moni muukin on joutunut kaikenlaista työkokeiöua tekemään - tässäkin on kyse ns orjatyöstä, jossa työttömyysrahalla ja 9 juron kulukorvauksella saadaan itse työpaikalle ilmainen työntekijä - joka voi tehdä myös lauantai-, sunnuntai- ja iltavuoroja, joista ei tietenkään makseta lisiä, kun työtön saa työttömyysrahaa vain arkisin ma - pe.

Linnunpönttöjä tekee myös vihaisen näköinen mies. Taisto Oksanen on hyytävä ja parhaimmassa roolissaan. Pidin hänestä myös toimiston Saatanana komediasarjassa Sairaskertomuksia, mutta tämä teatterirooli on huippu. Hän on ruskeapaitainen, tietenkin ruskeapaitainen, jolle kasvaa lakupalan muotoiset viikset ja outo jakaus ja hän alkaa puhua saksaa niin että pieni ihminen säikähtää. Hän on tuo Hitlerin näköinen mies.

Ryhmis näyttää mitä kaikkea syrjäyttäminen ja syrjäytyminen saa aikaan. Näytelmä näyttää myös, miksi joku ihminen on syrjäytynyt. Ja vetää hihaan. Ja / tai pään sekaisin. Minna Suuronen saa suuremmat kyyneleet aikaan. Mitä iistimpää sitä siistimpää... Itä-Helsingin huumetyyppien mikroilmeet ovat tunnistettavia. Kontulassa käydessä on hauska huomata, millä aineella itse kukin käy. Tosin käyn vain päihteettömissä kyläjuhlissa. Viimeksi kun Kontulan ostari täytti 50 vee niin näin monta hyväntyylistä entisen elämän hörhöä, jotka kuitenkin klaaraavat arjen läpi ilman optioita ja audeja. Suurosen näyttelemä nainen on kahipiru, tuo virolaisten keksimä nimitys suomalaiselle tuulipukukansalle. Paitsi hän ei lenkkeillyt. Hän ei ollut syntynyt syöpäläiseksi tai syrjäytyneeksi tai epäonnistujaksi, vaan oli kokenut, tai kokeileva tutkija juuri breikkaamassa, mutta koki suuren tragedian.

Myös Oksasen Führer on tutkija, mutta germaanisemmalta laitokselta. Työttömiä on siis useammasta ammattikunnassa. Ryhmis haluaa kiinnittää huomiota, miten yliopistoilta ja tutkijoilta leikataan rahaa ja apurahaa, mahdollisuuksia pois.

Robin Svartström on useammassa roolissa tällä kertaa hieman sivussa, hänen paljaita pohkeitaan katselisi pitempäänkin. What a package!, ajattelin kun näin Svartströmin meidän postissa. Hänellä oli siis laatikko kädessään
 😂

Robin on työkkärin maripaitainen asiakaspalvelija, tilassa jossa on yhdistetty sairaala- ja TE -palvelut. Tämä oli varsin ajankohtaista kun uutisissa oli Meri-Lapin järjettömästä äänestyksestä, jossa äänestettiin yksityistämisen puolesta!

Näytelmä on monin osin ajankohtainen.

Ruskeapaitainen fasisti on perustanut uuden puolueen: Sininen aamunkoitto.

" Sininen tulevaisuus (ruots. Blå framtid) on kesäkuussa 2017 perustettu suomalainen puolue, joka rekisteröitiin puoluerekisteriin 15. marraskuuta 2017. " lukee wikipediassa, ja sitä ennen painetussa sanassa. Siis juuri samana päivänä keskiviikkona kun katson tätä näytelmää.

Kylmää.

Robin. Hän oli ikimuistoinen Oberon, mutta myös Peer Gyntissä santeriamainen pääpeikko.. samaisen näytelmän nimiroolissa oli uusi kasvo Santtu Karvonen, joka tässä näytelmässä on hillitön, ahistunut kanksteri Sergei hurjine kampauksineen.

Mutta en paljasta enempää. Kirjoitan syvällisemmin joskus ehkä lisää. Kello on kohta kolme yöllä. 

Näytelmän alussa on keltainen sohva.

Keltainen on vastakohtien väri, jota Roman Polanski käytti hyvin Rosemaryn painajainen elokuvassa. Keltainen on hempeä pääsiäisen viattomien untuvikkojen väri, kanarialintujen väri joita kuitenkin rääkättiin kaivoksissa ja sukellusveneissä eläin"kokeissa".

Keltainen on keltainen lehdistö, törkylehdet ja vessapaperi. Se on varoitusväri. Se on pettäjien väri.

Se on levoton ällöttävä väri kukkasissa Mihail Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan. Se on myös toivon väri, uuden alku, auringon ja valon ensimmäiset säteet. Se on C- ja D-vitamiinia.

Mutta Tom of Finland -leffassa se on kartiineissa nynnyjen väri. Se voi olla rikin ja Saatanan silmien väri.

Ryhmiksen Muodonmuutos muistutti Eduskunta III teosta, jota en nähnyt - paitsi tv:ssä, ja tämä oli kyllä hienompi ja monisyisempi veto. Mutta Eduskunta piti tehdä ja jakaa. Pidin tästä myös Alien, MiB ja Breaking Bad - viittauksineen tai mielleyhtymineen. Pidän tästä, siinä kaikki. Pitääkö se kertoa tuhansilla sanoilla
😂

 Tekijät: Good cast is worth repeating ;9 


 Käsikirjoitus: Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Esa Leskinen
 Rooleissa: Vesa Vierikko, Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Sari Mällinen ja Taisto Oksanen

 Lavastus- ja pukusuunnittelija: Janne Siltavuori
Äänisuunnittelija: Jussi Kärkkäinen
Valosuunnittelija: Ville Mäkelä
Videosuunnittelija: Ville Vierikko
Maskeeraussuunnittelija: Ari Haapaniemi

lauantai 11. marraskuuta 2017

Pikakirjoituksia eilisestä Mestari ja Margarita -näytemästä Kansallisteatterin Willensaunassa

Ansallisteatterin [sic] Willensaunassa oli taas kuumat löylyt eilen perjantaina 10.11.2017 kun Saatana saapui Willensaunaan, tai siis Moskovaan, elikkä myös Helsinkiin taikka vain kabareeteatteriin. Mutta kuka heistä oli ikimuistoisin tällä kertaa?'

Eilisessä Mestari ja Margarita -näytelmässä nousi vivahteikkaimmaksi tällä kertaa Hella. Rekisteröin milteipä jokaisen ilmeen. Puvustus oli nerokas, tietenkin, siinä oli steampunkkia, liiveineen ja taskunauriineen, ja neo-viktoriaanista aistikasta nyöritettävää saapikasta, punkin ajan verkkosukkahousua, goottilaisuutta ja mustalaisromantiikkaa, ja paljon muita vapaan naisen elementtejä.

Huippukohtana eilen raivokas Margarita suurissa, punaisissa Poe -maisissa tansiaisissa kysyi, miksei miestä eli hyväksikäyttäjää syyllistetä, vaan aina vain naista. Tämä liittyi #metoo -kamppanjaan, jossa naispuoiliset näyttelijät ovat kyllästyneet heitä raiskanneisiin miehiin, jotka saavat jatkaa virassaa eli jatkaa raiskaamista, tai tehdä aiheesta ständ appia ja huumoria. Hyi olkoon. Vahvoja naisia, kaikki kannustus heille. Myös miespuoliset näyttelijät eli uhrit ovat avautuneet julkisesti.

Margarita, vahva ja turmentumaton nainen, kysyy, miksi naisen pitää kärsiä, kun hänet on vietelty tai raiskattu, ja tämän jälkeen, meille tuntemattomista syistä, tai hyvinkin tunnetuista syistä, nainen joutuu synnyttämään lapsen, menettää järkensä, ja surmaa lapsen. Ja häiriintynyttä tai rikkonaista naista pidetään tässä tarinassa hirviönä, jota kiusataan, muistutetaan joka yö. Hän on uhri.

Teatterin ja nukuteatterin siis nukketeatterin unohtumattomia, ja koskettavimpia kohtia oli toisen ihmisen huomioiminen, ja anteeksi antaminen. Vieläkin tippa linssissä, vaikka täysin toimintakykyinen sosoipaatti olenkin.


Margaritan laulu toi kylmiä väreitä joka puolelle, tälläkin kertaa.

Toisaalta Bezdomnyin raivokas Moolokin steppailu kuin idols -tuomarien edessä oli myös erittäin tähelepanu.

      - Ai ku jännä, sanoivat vanhemmat naiset eilen.
      - Hui ku pelottaa niin lähellä olla, sanoi nuoret tytöt edellisellä kerralla
Mutta kaiken keskipisteenä oli mustan makian asiantuntija Woland - tuo kovasti ulkomaalaisen oloinen notkeudessaan ja röyhkeydessään, kuten aiemminkin jo kirjoitin, osin rodullistettu "etelämaalainen" Marc Gassot, joka tietenkin on käyttänyt tätä hyväkseen myös lyhyelokuvissa, mimiikassa ja näytelmässä Kokki varas vaimo ja rakastaja.

Kirjoitin otsikkoon häiriöisenä Ansallisteatteri. Ehkä se onkin sitä. On mukavaa olla ansassa. Jonka on itse valinnut. Tähän näytökseen ja kahteen edelliseen ostin lipun. Ihan ite. Mutta se ei estä kirjoittamasta ;)

Minusta hyvässä teatterissa ja / tai näytelmässä käyminen on mukavaa addiktiota. Teatteri on, kuten jo kirjoitin, nykyajan punk ja rock -keikka, sellaista tiiviin tilan vuorovaikutusta. Ei pelkästään sellaista ulkomusiikillista, että takahuone heiluu ja tukka on sitten takussa, vaan live tilanne, aito kohtaaminen, esiintyjä ja yleisö.

Jota joissakin mammuttikeikoissa ei mitenkään tapaa. Mutta teattereissa, kyllä. Jatkaakaa tätä rataa.

Ihmiset ihmittelee, miksi nähdä monta kertaa sama esitys. En sentään niin hullu ollut, että olisin käynyt 30 kertaa katsomassa saman näytelmän kuten hurjin kävi Turun teatterin aikaisemmassa versiossa Seitsemän veljestä. Suokin veljekset näin kyllä kyllä kuusi kertaa, harkat, ennakot, enskarit ja matineat.


Pikakirjoituksia eilisestä Mestari ja Margarita -näytemästä.


Bonusraitana niin ikkään eilen synttäreitään vietellyt Claude Rains, tuo kuulu Näkymätön mies, jonka vaikutus näkyy kyllä hullujenhuoneella! Lääkärissä on myös aimo annos Mengeleäkin.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa Mestari ja Margarita. Ah. Osa 2. tai 22 ;)

Saatana saapui Willensaunaan. Valokuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 15.08.2017 Nyt olen nähnyt Mestari ja Margarita -näytelmän kahdesti Willensaunan kuumilla lauteilla. Kerran kuussa siis! Ennakkona 4.9. ja tietenkin Halloweenin aikaan 28.10. jolloin minulla oli jalassa pyjamahousut ja eeppinen päänsärky - todellista metodinäyttelemisenkatsomista! Kipu nousi Pilatuksen sfääreihin, ja taas naistenhuoneen ruuhkaisessa jonossa nauratti, ettei naisten puolla ehdi pesemään kätösiään kuin Pontius Pilatus. Kansallisteatterin versiossa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan - ja Willensaunaan, ja millä lailla! Vaviskaa te puuduttavat kovapalkkaiset mestalistit!

Mestari ja Margarita on välillä Chagallin maalaamaa leveää valssia jossa tanssitaan rapaisten teiden, säännöstelyn, pyhien aviliittolupausten, stalinin ja liekkienkin yllä. by valokuvaaja Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography: Kuvissa ainakin mustan magian asiantuntija, professori Woland, sitten Mestari.

















Kuvasin nämä valokuvat siis  näytäntökauden avajaisissa elokuussa. Syyskuun alussa puvustus oli hieman muuttunut, mutta ei se mtn.

Tekijät:

ROOLEISSA Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Anne Rautiainen
SUOMENNOS Ulla-Liisa Heino
LAVASTUS, NUKET JA PUKUSUUNNITTELU Janne Siltavuori
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Jani Peltola
KOREOGRAFIA Sonya Lindfors
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Krista Karppinen
DRAMATURGI Eva Buchwald

Alla teatterivuoden 2017 valokuviani: Mestari ja Margarita Saatana saapuu Willensaunaan

Saatana saapui Willensaunaan. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa Mestari ja Margarita. Ah.

Valokuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 15.08.2017 Kuvissa ainakin Begemot ( Juha Varis ), Woland (Marc Gassot) ja Hella (Maria Kuusiluoma ).

Nyt olen nähnyt Mestari ja Margarita -näytelmän kahdesti Willensaunan kuumilla lauteilla. Kerran kuussa siis! Ennakkona 4.9. ja tietenkin Halloweenin aikaan 28.10. jolloin minulla oli jalassa pyjamahousut ja eeppinen päänsärky - todellista metodinäyttelemisenkatsomista! Kipu nousi Pilatuksen sfääreihin, ja taas naistenhuoneen ruuhkaisessa jonossa nauratti, ettei naisten puolla ehdi pesemään kätösiään kuin Pontius Pilatus. Kansallisteatterin versiossa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan - ja Willensaunaan, ja millä lailla! Vaviskaa te puuduttavat kovapalkkaiset mestalistit! Mestari ja Margarita on välillä Chagallin maalaamaa leveää valssia jossa tanssitaan rapaisten teiden, säännöstelyn, pyhien aviliittolupausten, stalinin ja liekkienkin yllä.

by valokuvaaja Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography:


Minä tapasin hullujenhuoneella Ivan Bezdomnyin. 
( Juhani Laitala )

Mestari
Ilja Peltonen
Pieni ja hento ote. Mestarista. Siinä kaikki. 

 leveässä valssissa Margarita ( Annika Poijärvi ) ja Mestari ( Ilja Peltonen )

Studio- eli takkatulikriitikko. Hetkinen! Siis tämä kriitikko ei heitä käsikirjoituksia pesään tulen nieltäväksi Porin Mattiin, vaan on luottolukija, ja tukija, joka kannustaa masentunutta kirjoittajaa. Takkatulen aistillisessa oranssissa hämyssä tai Porin Matin loimujen valaisemana voi nauttia punaviiniä illan hämärässä divaanilla ja vaikka... lukea.








Kuvasin nämä valokuvat siis  näytäntökauden avajaisissa elokuussa. Syyskuun alussa puvustus oli hieman muuttunut, mutta ei se mtn.

Tekijät:

ROOLEISSA Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Anne Rautiainen
SUOMENNOS Ulla-Liisa Heino
LAVASTUS, NUKET JA PUKUSUUNNITTELU Janne Siltavuori
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Jani Peltola
KOREOGRAFIA Sonya Lindfors
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Krista Karppinen
DRAMATURGI Eva Buchwald

Alla teatterivuoden 2017 valokuviani: Saatana saapuu Willensaunaan