keskiviikko 13. syyskuuta 2017

KOM-teatterin My baby, valopäät ja hupparihörhöt aikakautemme peileinä. Ja saatanina?

Hyvinkin ironisesti maindfulnessin päivänä 12.09.2017 näin uudelleen KOM-teatterin My baby näytelmän, jonka loppua oli muutettu ennakosta. Ennakosta kirjoitin, teksti alapäässä ;). Loppuunmyyty katsomo sisälsi paljon lukiolaisia. Edessäni istui itse Behemot - oi, tuo kissa teoksesta Saatana saapuu Moskovaan. Tai sitten oli vain Behemoth -bändin kannattaja. My baby ei kohoa niin suuriin sfääreihin kuin Kokki varas -näytelmä, jota olen elokuvana veivannut kymmeniä vuosia. Kantaesityksenä My baby on ehdottomasti kiinnostava, kuten oli näytelmä Pasi was here. Sekä Mustarastas, joka oli ylimaallisen hyvä herkkyydessään ja traagisuudessaan. Myös Hamletinkonetta tutkailin kahdesti KOM-teatterissa ja kerran Vuotalossa, vaikka oli lainatavaraa, sillä rakastan Einstürzende Neubautenia ikuisuuden jälkeenkin, ja vain heidän takiaan valitsin kielekseni saksan lukiossa 1980-luvulla. Family Affairs oli hieno KOMissa 90-luvulla, samoin päivitettynä Teatteri Kultsassa. Myös Topi Mikkolan monologit ovat kolahtaneet, Topi valaisee huoneen lämmöllä, ronskiudella ja suvaitsevaisuudella. Aion toki nähdä My babyn useamminkin - mikäli massia on.


Kauan eläköön naisen ääni! Joka vihdoin kuuluu

My baby teoksessa on upeaa naisen ääni, monta naista on ollut tekemässä sitä, mikä on hienoa. Siis käsikirjoitus ja ohjaus. Parasta tietenkin on naisten vuorosanat, joita he saavat käyttää. Kuinka monessa näytelmässä pääosassa on yli 40-vuotias nainen? Tätä kysymystä mietittiin elokuussa. Kuin piruutta tähän vastaa - päähenkilö on 41-vuotias.

Oikeastaan päähenkilöitä on koko poppoo, posse. He ovat valopäitä - onhan firman nimikin Glowheadz - himmeesti katukielellä. Tai ei saa sanoa firma tai yritys vaan start up -yritys! Koska start up on aivan eri kuin tavaline puulaaki. Näytelmän jälkeen hupparihörhö Hupparihörhö esitteli start upin ja näyttelemisen eroja ja yhtäläisyyksiä. Pukeutuneena huppariin. Istuen lootusasennossa.

Yhteisöllisyys työelämässä

Mutta takaisin näytelmään. Työryhmä on tiivis työnarkomaanien ryhmä, kuin perhe, joka on jatkuvasti yhdessä. Tai perheissä on ongelma kun kaikki eivät ehdi saman pöydän ääreen, kun jokainen on oman laitteensa kanssa. Myös Glowheadzissa ollaan omilla laitteilla, mutta myös yhdessä. Kaikkien merkitykselliset hetket myös tallennetaan digitaalisesti. Yhteisesti.

He ovat saman pöydän äärellä, eivät loju niska pokemonien vääntämänä säkkituoleissa, kuin vain osan aikaa. He keksivät koko ajan uusia innovaatioita. Diippiä shittiä.

Työelämässä ja sosialistisessa meediassa olen hyper kyllästynyt englanninkielen ylivaltaan. Käytän englantia vain jos vastapuoli ei ymmärrä muuta kieltä, ja asia on painava; oi, miten hirveen hienosti Captain Sensible lausuu wanker ja cunt. Poliittisessa korruptiossa siis. Työhakemukset ängetään täyteen typeriä titteleitä, vain jotta äijä saa laittaa ovikylttiin ammatikseen The President. KOMin komiikassa on myös naurettavia pitkiä englanninkielisiä titteleitä. Minusta on ihanaa Lontoossa kun myymälän naiset sanovat minulle sweetie - kuin olisin keskellä Todella Upeeta pössistä. He eivät käytä titteleitä.

1980-luvulla kirjoittajakoulutuksissa kaunokirjallisesta tekstistä haluttiin karsia svetisismi. Nyt enklanti on työpaikan arkea - valitettavasti. Turhaan ollaan huolissaan, etteivät maahanmuuttajat osaa suomea - eihän sitä Suomessa työpaikalla tarvitse puhua! Lentokenttien karkoitustilanteet sujuu ei niin leppoisasti mutta vääjäämättömästi englannilla!

1990-luvulla kirjoittajakoulutuksissa " oltiin huolissaan " niin ikkään kielen köyhtymisestä. Kun konditorian tiskillä näytettiin sormella ja sanottiin, että " tosta toi " eikä sanottu " Aleksanterin leivos ". Tähän voi puuttua, että jakautuminen köyhiin, vähävaraisiin, freelancereihin, pätkätyöläisiin ja harvoilla apurahoilla työskenteleviin nälkätauteilijoihin, kirjailijoihin, kulttuurialan monitoimijoihin ja monimediatoimittajiin. Meillä kaikilla  "palkkaus " on ollut niin ja näin. Ettei ole ollut varaa Marie Antoinetten leivoksiin. Näin emme ehkä tiedä, tai tienneet,  miltä aleksanterinleivos näyttää. Täi miten se kirjoitetaan. Englannista on - ikävä kyllä - tullut työpaikan slangia. Käytän itse huonoa enkkua, kun olen hyvät kotomaan ja joutomaitten sanat käyttänyt. Jees poks holirei.

Naisen euro. Seksismi elokuvateollisuudessa. Ikäsyrjintä. Näistä lisää myöhemmin. Kotimaisessa sarjassa näyttelijä muistaakseni Rinna Paatso sanoi muistaakseni teatterinjohtajalle, että lisää palkkaa. Johon pomo, mistä se otetaan. Se on kuule joltakin toiselta pois. Miesten valtaamilla tylsillä aloilla tällaista ei tapahdu. vaan sanotaan notta kuinka paljon pannaan hah hah hah. Optiot päälle heh heh heh. Veroparasiitit ja veroparatiisit. Onko näin.

Palkkaeroihin ehdotetaan ratkaisuina, että naiset siirtyivät korkeasti palkattuihin miesten aloille. Ei suinkaan, vaan jokaisella alalla ja ammatissa pitää olla tasa-arvo palkkauksessa.

En edes muista, kuinka pieni prosentti, vai promille, on se, mikä valtion kassasta lähtee taiteelle ja kulttuurille enää. Ja kuinka monia miljoonia haaskataan kankkulan kaivoon siis Talvivaaraan joka ei ole edes Game of Thronessa vaan jonkun ihmisen takamailla ja lähivesissä. Maailmassa on niin väärin monta asiaa. Ja päätöksiä vääntää niin monta aasia.

Apropoo, upea näyttelijä näyttelijä, hurja nainen Kate Dickie on näytellyt kummallisesti imettävää äitiä sekä hyytävässä, hyvin suomalaisen näköisessä kauhuelokuvassa Witch, että mainitussa sarjassa Game of Thrones. Olen ihmetellyt kun metrossa äitiään puolta lyhyempää isoa lasta imetetään, vaikka lapsella kaikki hampaat, joilla puree... Niin, että äiti huutaa. Kuinka vanhaksi asti? Yläasteelle? Myös My babyssä imetys jatkuu. Julkinen imetys on tietenkin sallittua kun kohteena on vauva, jota jaksaa kantaa sylissä.

Työpaikat saisivat siirtyä suomen kieleen ja Kalevalamittaan. Saamen kieli osaksi työpäivää ja vaikka lähihistorian tuntemusta.

Kuten Ismo Alanko lauloi Kun Suomi putos puusta, kun oli yöt bläkkiä. Eikä nähty sikaa eikä säkkiä, kun kaikk tapahtui liian äkkiä. Näin kerran kun Suomi putos puusta, se oli 2000-luvulla kun Kalliossa, Hesarin alussa puistikossa juoppo lihava miäs, persevako viivoittimella mitaten näkyvissä, halasi puuta, maasta käsin, myös jalat puun ympärillä. Hänestä ei arvannut, oliko hän laskeutunut juuri puusta vai kiipeämässä takaisin turvaan... Samaisessa puistikossa oli kerran purjevene tulppaanien seurana. Ajattelin, että delirium. Mutta kummempiakin jekkuja on.

Suuressa kaupassa minut saa raivon valtaan Sport-osasto. Eikö sitä osata suomentaa. Lehdissä hihat palaa kohdassa Lifestyle. Onko se niin vaikea sana. Suomesta näköjää uupuu elämä sekä tyyli.

Kapitalismissa hokemat ja muut ärsytykset on tarkoitettu ainoastaan jäämään mieleen - jotta kuluttaja, ostaja, taulapää ostaisi turhan tuotteen, jota ei tarvitse, ja muutenkin tuhoaisi maapalloa. Ja ahdistuisi. Mantrat, joissa ei ole mieltä, vain rytmi.

Mistä löytyy elämän tarkoitus

My Babyssa mietitään elämän ihmeitä, synnytyksen ihmeitä ja elämän tarkoitusta. Raa´asti voi lapseton sanoa, jollei keksi elämän tarkoitusta niin tekee lapsen, joka saa sitä pähkäillään, vuorostaan, ketjussa.

Elämän tarkoituksen voi keksiä/löytää Monty Pythonin videokasetista, allmalepanel. Viime vuosina usempikin ihminen on löytänyt elämän tarkoituksen, he kaikki kertovat kuinka heitä vanhempi on keksinyt elämän tarkoituksen: olisi pitäny olla kiltimpi.

Ole koutsi, älä pelikaveri. Näin lukee kaupassa. Älä droppaa mun unelmaa, laulaa Vesala komeasti. Suomi ei ole minun äidinkieleni mutta eka opittu virkakieli. Martikainen puhuu hyvää kirjakieltä. Remu puhuu hyvää Remu-kieltä. Andy McCoy on klassikko. He saavat #allmalepanel pitää oman mielensä, kielensä eli persoonansa. Heli Laaksonen puhuu hyvin kielellään. Samoin Severi Suhonen. Peritty tai keksitty, omaksuttu kieli on eri kuin työpaikan kieli. Ja työpaikan ulkopuolinen kieli. Työttömyyden kieli.

My baby käyttää naurettavaa englantia makoisasti, siellä on priiffit ja pitshaukset. Eksperienset. Kaikki piikit siis peakit peak experíencet kohdallaan ;)

Slush-kiima ja joukkohypnoosi

Olen kerran joutunut ratikkaan, joka oli pullollaan Slush-kiimaa matkalla Pasilan messukeskukseen. Sietämätön matka, täynnä pinnallisia pukupellejä ja helmikanoja, menossa hehkuttamaan avainkortit kaulassa joukkohypnoosissa tekopirteänä, mukaonnellisuutta, ja yli-iloa hetkuen, kovaäänisenä sienirihmastona. Yritin saada maalauksia vietyä ehjinä kotiin. Vaikutti aivan kuin se olisi highway to hell. Aivan kuin olisin kuullut Hell's bells. Oli tosi post apocalyptic experience. Apocalypse. Now. The end is nigh ja niinpä edelleen!

Itse käytän popkulttuurin lauseita, jotka noudattavat, johdattavat pitemmälle. Kuten hyperteksti, alitajunta. Ehkä. Kummastelin toimiston sisustusta, kunnes kuulin suunnittelijat ;) Itse tykkään käyttää hymiötä ironisesti. Tai alleviivaten. Ne ovat kuten hovinarri tai kylähullu lauseen lopussa.

Hippiliikkeen yhteisöllisyys ja tanskalainen Dogma

Ennakon loppu 4.9. näytti siltä, että oltaisiin irvailtu sekä hippiliikkeelle että Dogmalle. Tanskalainen Dogme 95 - voit verestää muistia katsomalla lisää maailmanlaajuisesta verkosta. Inhoan, kun juntissa työpaikassa sanotaan "veppi" ja "saitti". Dogman säännöt olivat hyvin tarkkaan laaditut ja niitä miltei noudatettiinkin.

Kirjoitin, että ennakossa irvailtiin hippiliikkeelle. Vesimiehen aikana 1960-luvun lopussa - silloin oltiin suurta yhtä perhettä! Tai minä en ollut kuin vain hyvin pieni, mutta ylpeä sikakaudesta siis aikakaudesta jo! Lisää hymiö. Ilman LSD:tä.

Silloinkin yhteisöllisyys oli mukavaa, ihanaa, oltiin laihoja ja alasti, ja nuoria ja kiinteitä, tai hienoissa kukkaiskansan kuoseissa, minihameissa ja saapikkaissa, trumpettilahjefarmareissa ja tolppakoroissa, osa vaatteista ja koruista ja aatteista oli unisex - joka on kauhea sana, mutta tarkoittaa vaatteita, jotka olivat sopivia kummallekin sukupuolelle. Silloin sukupuolia oli vain kaksi.

Millaista olisi Dogman säännöt kirjoittamisessa? Kirjoitusvirheitä ei korjattaisi? Kirjoitetaan vain verellä ja ulosteella seinään kuten de Sade ja Ars 95? Oltaisiin kuin siat Pellossa ja kuten Uuno armeijassa. Minun kirjoitusvirheistä ymsp irvailtiin ennen wanhaan, että konekirjoitukseni on kuin mainittu Uuno armeijassa. Vaikka olen julkaissut tekstiä 1980-luvulta lähtien, voi lukihäiriö, ADHD, aspergeri, ympäristön sietämätön möly ynnä muut vaikuttaa siihen, ettei teksti näytä lukijalle siltä,  miten se on lähtenyt näppäimille.

Mutta. Niin hippisikana siis hippiaikana 1960-luvun lopulla kuin uuden aallon ja punkin sikana siis aikana 1970-lopulla oltiin yhteisöllisiä. Kuten nyt start up -geimeissä. Mutta. Miehet kuten Easy rider -elokuvassa istuivat lootusasennossa rauhanpiippua poltellen, ja puhuen mukavia ja vallankumouksellisia alkuperäiskansan miesten kanssa. Niin naiset tekivät ruokaa ja hoitivat lapsia. Vapaan seksin aikana jäi naisen huoleksi joskus hengenvaarallisesti huolehtia ehkäisystä. Viime vuonna vastenmieliset ahdasmieliset yrittivät rynniä Puolaan lakia, aborttilaki, joka kieltäisi abortin, tekisi laittomaksi. Olin mukana mielenosoituksessa, valokuvasin ja sometin. Sitten menin teatteriin Ryhmiksen Farmiin katsomaan uutta Eläinten vallankumousta. Ironisia ovat kukkahattutädin päivät.

Erään lähteen mukaan Mansonin perheen naiset saivat syödä ruokaa vasta kun sekä miehet että koirat olivat syöneet ensin. Sairasta. Mikä sai naiset seuraamaan Mansonia? Katsoin sarjaa Aquarius jossa Charles Manson ei ole kovin karismaattinen tahi erottuva mutta Mulderi on pistänyt itsensä hyvään rooliin.

My baby ennakkonäytöksenä muistuttaa siis hippiajan yhteisöllisyyttä sekä tanskalaaista Dogma-lakien alaista elokuvaa. 12.09. näytöksessä oli toisenlainen loppu.

Kyllä tästä selkeän John Watersin Ja P P Pasolinin kädenjälkeen tunnustaa, tunnistaa. Puhtaassa ilmaisussa! Rehellisyydessä! Ironiassa! Ja Lina Wertmüllerin! Ehkä jotain yhteistä on televisioherkuilla Sairaskertomuksia ja Mobile Horror - jota näin vain telekkarista. Rahaa ei ollut teatteriin. Yleensä saa visuaalisina visioina, ha haa, mielleyhtymiä muihin taiteenlajeihin, tai vaikkapa samoihin, mutta tästä ei niitä tulvi. My baby seisoo tanakasti horjuen omilla pulleilla jaloillaan ;) Toisaalta vietin 2000-luvulla paljon aikaa kaukana teatterista.


Vallankumous syö lapsensa ja aloittaa puhtaalta pöydältä innovaatiot

Miten vallankumous syö lapsena? Onko tarkoitus aina epäonnistua, jotta liikkuu luovasti eteen päin, eikä jumitu? Kill your Darlings? Tämä sotii sitä vastaan, että elokuvien hullut tiedemiehet, joihin samaistun, yrittävät yhä uudelleen ja uudelleen, eivätkä lannistu. Heillä on intohimo ja päämäärä. Ovatko nyky-työläiset hulluja tiedenaisia?

Miksi kaiken pitää olla amerikkalaista kapitalismia? Miksi kaupallisesti onnistuminen on tärkeää välittämättä moraaleista ja seuraamuksista? Miksi tärkeintä on onnistua eli myydä?

Hullut tiedemiehet riehuvat vapaasti Lepakolla

Suomessakin 70-luvun lopulla oli monta vallankumousta musiikissa ja ekologisessa liikkeessä. Mutta täälläkin miehet puhuivat ja puhuivat, ja tekivät kaikkea hirmu kivaa, graffiteja töhersivät kieli keskellä suurta suuta, ja pystyttivät Odessa-kustantamon ja kaikkea. Ja naiset kuorivat perunoita. Minusta Lepakon kapitalismi alkoi siitä kun sinne raahattiin eka goga gola -automaatti. Tietysti myös naiset olivat liikkeissä mukana, mutta dokuja katsellen ehkä nostetaan ne kovaäänisimmät esiin.

Ennen oli punk-liike, joka oli anarkiaa ja kommunismia, eläinten oikeuksia, ja ihmistenkin, kuka tahansa saa soittaa, ja laulaa, ja painaa pienlehtiä, ja jakaa. Väsätä rintanappeja ja omannäköisiä kledjuja. Vallata taloja, tulla toimeen ilman kapitalismia, korjat vanhaa, särkeä uutta.


Onko start up ja teatteri nykyajan punk?

Ei helvetti! Tai mikäs siin. Elämyksiä! Ihmiset haluavat elämyksiä! Matkustaa kuuhun! Ihana elokuva Rusalka joskus vuodelta 2007 Venäjältä irvailee uusrikkaille: ääliöt ostavat myyjältä tontin kuusta! Ei se hullu ole joka tuollaista hintaa pyytää, hullu on se, joka maksaa! Ja kuinka uusrikkaat nurisevat kun väärälainen julkimo asuu naapuritontilla. Kuussa! Jossa on käynyt vain Seitsemän veljeksen Simeoni, Iron Sky -elokuvan kuvaushenkilöstö ja ehkä Neil Armstrong. Ellei se ollut trikki.


Missä on oikea kommunismi kun sitä tarvitaan?

Rusalka irvaili entisen kommunistisen maan uusrikkaille, jotka ostavat sellaista, jota ei ole olemassa, mutta jolla voi leveillä. Entisajan käärmeöljyn myyjät ovat innoissaan ja ajavat postivaunuilla nauraen pankkiin.

Mutta miten näistä merkonomeista ja juristeista on tullut hotteja ja muka vallankumouksellisia? Miten kapitalismista ja kaiken myymisestä on tullut uusi kommunismi, yhteisöllisyys?

Mutta My baby yhteisönä on tasa-arvoinen. Naiselta ei kestä kuin kaheksan vuotta päästä osakkaaksi!

Mutta palatakseni kommunismiin, joka on kyllä hyvin nurinkurisesti toteutettu Kuubassa, kun kansalaisen kuukausitienesti on 12 euroa - sama summa jonka nykyjuppi eli hipsteri maksaa baristan vääntämästä kahvikupista ja pikkuleivästä. Kun samalla suuri ja mahtava johto makaa kultakylvyissään. Miksi Kuubassa vahditaan, ettei kukkaan käärää ulkomaalaista kotiin! Naapurit kyttäävät kuten 30-luvun stalinin ajan NL:ssä teoksessa Saatana saapuu Moskovaan. Nykyajan suomessa kytätään naapuria - ettei tämä kudo useampia sukkapareja myyntiä varten, ja yli omien tarpeiden. Mutta myös sitä, jos nuhteeton suomalainen kansalainen auttaa paperitonta pakolaista. Että se on rikos. Missä on empatia?

Epäpätevät polittikot on nostettu summan mutikassa kapitalismista valtiomme johtoon. Minä en ole niitä sinne äänestänyt.

Keksikö Antikristus start upit?

Mutta onko start up ja tällainen konsepti pelastaja, hyväksi vai saatanasta? Taisto Oksanen teki hykerryttävän Antikristuksen roolin tv sarjassa Sairaskertomuksia joskus vuonna 2004. Saatana saapuu mainostoimistoon...

Glowheadz on pieni ryhmä, joka innostuu sina jostain uudesta. Minusta on ollut hirveän hauskaa sekä traagista seurata, kun ihmiset esittelevät keksintöjään, ratkaisujaan, innovaatioitaan. On vapaan keksimisen alue, filtteritön maindmäpping, johon voi tyrkätä mitä tahansa hurjaa matskuu - jota kukaan ei ole ennen ehdottanut. Ainakaan meillä. Asiat ja ideat menevät monen mankelin läpi kunnes lopulta tyssäävät rahoitukseen. Joku valopää keksii ja laskee, ettei tämä tällä alueella tuota kuin häpeää ja tappiota. Että kynsille tulee. Ei jatkoon!

Toisaalta ahdasmielisten kommentit, että ei sinusta koskaan tule mithään, tuota ei osta kukhaan, olek sie hullu, sinut pittäs traijata Keroputhaale tai Muurohlaan [paikalliset mielisairaalat] jne aikaansaavat yrittäjässä tai taiteilijassa joko särkymisen, joka voi johtaa ikäviin paikkoihin, tai kasvattamaan paksumman sarvikuonon nahan. Tai sarven. Tai muuttamaan poies. Tai muuttamaan oman alueen. Tai esittelemään ideoitaan toisenlaisessa joukossa. Tai hakemaan itselleen oman joukon.

Hus - menkää siitä! ;)



Ennakon tunnelmat 4.9.:
Kirjoitan lisää kun näen tämän kokonaan. Ehkä. Vaipanhajuinen MyBaby KOM-teatterissa ilkeilee startupin lisäksi hipeille & tanskalaiselle Dogmalle ( Dogme 95). Ennakko 09.2017. Hyvä ettei saanut päähänsä tuttipullosta. Ei se mtn - on minua heitetty veitsellä kiinalaisessa ravintolassa. Se ruokailu oli aika Hong Kong Cinemaa, lepsua sellaista. Mutta mitä KOMissa tarjottiin? Mille asteelle taannuttiin? Se on aina hienoa kun vanhimmat ja nuorimmat katsojat yleisöstä paheksuvat näytelmää - tuota jaloa ja rehellistä elämänmuotoa. Taidemuotoa!







Vaipanhajuinen #MyBaby @KOM_teatteri ilkeilee startupin lisäksi hipeille & tanskal. Dogmalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti