keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kulmia Shakespeareen: Johnny Rotten on kyttyräselkäinen kunkku. Prinsessa Hamlet. Benedict Cumberbatchin Hamlet. Homer Simpsonin Macbeth

Eilen näin Prinsessa Hamletin Q-teatterissa, 90-luvun suosikkinäyttelijöni Leea Klemola ja Hannu Kivioja olivat sivurooleissa, ja hyvinkin Piirtäjän sopimus ja Musta Kyy -maisesti puettuina, mainiota. Klemolan kuningatar äitee oli myös hyvin Vivianne Westwood -mainen oranssisuudessaan. Itse Prinsessa Hamlet oli hyvin kipeä ja vaikea hahmo, ihminen, kruununperijä, ahdistuja, peruukiton.
   
Viime vuonna ja tänä vuonna olen nähnyt monenlaista Säkkiperää: KOM-teatterin Hamletinkone KOMin tiloissa ja Vuotalossa, sekä Macbeth Kansallisteatterissa viime maanantaina ennakkoon. Elokuvissa cinema event -tapahtumana Benedict Cumberbatchin Hamlet oli vaikuttava. Hän tullut on, kai maasta julman viidakon... Kesällä keinussa kerran tai itseasiaasa kolmasti kävin katsomassa Ryhmiksen Kesäyön uni Suomenlinnassa, kesäteatterissa.

Vuoden aloitin Kansallisteatterissa Willensaunan Rikhard III, jonne on vielä pari lippua jäljellä. Siis minulla. Tälle keväälle loppuunmyyty! Tammikuussa oli Romeo versus Julia Teatteri Jurkassa...
   
Teatteri ja taikausko, Macbeth, Homer Simpsonin monologi Simpsoneiden Halloween-jaksossa, kun Derek Jacobi näyttelee huonoa shakeaspeare-näyttelijää Frasier-sarjassa, vaikka Frasier ja broidinsa muistavat herran lahjat toisin...

Julien Temple käytti hienossa Sex Pistols -kollaasissaan osia Rikhard III-näytelmästä, ja näin yhdisti Johnny Rottenin ja luultavasti kyttyräselkäisen, rujon kunkun.


Pietari Pölkky kutsuu trumpetilla Ryhmiksen Kesäyön uneen Suomenlinnassa. Toiset kuvvaavat jääkarhuja jotka lepuuttelevat rentun ruusujen kera kedolla. Mutta mie en.


Alla pinterestiin plokkaamani Viljami Säkinperät:
Kulmia Shakespeareen, Shakespeare, Viljami Säkkiperä






  Ja muualla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.