perjantai 8. syyskuuta 2017

Loppuunpalanut kirjailija saapuu Venetsiaan.... Kuolema Venetsiassa Lavaklubilla. Tekijät esiin!

Emme tosiaan metsästä tekijöitä soihtujen ja heinähankojen kera, vaan nautimme näistä teattereiden teosesittelyistä. Pahimmillaan alkuperäinen kirjoittaja ja/tai ohjaajan uusi tulkinta voi viedä meidät rotkon äärelle, abstraktisen Rothkon, josta on upeat näkymät - silmänkantamattomiin... Voimme olla jonkun pelottavan partaalla, ja käsitellä kuolemaa, himoa, valtaa, kateutta ja nuoruuden kaipuuta, katkeruuttakin. Aika joka valahtaa tiimalasista. Peili joka paljastaa. Kova valaistus joka on lähellä irvokkuutta.
   
Loppuunpalanut kirjailija A. saapuu Venetsiaan vuonna 19xx - löytäen vahingossa maailman kauneimman asian. Taiteen? Lavaklubilla 4.4.2017 kuvasin tiuhaan, kun edellisenä pnä 3.4.2017 näin Kuolema Venetsiassa ennakkoon. Kansallisteatterin pienellä näyttömällä. Muistiinpanoni tapahtumasta sijaitsevat valovuosien päässä, analogisesti, mutta näillä mennään. Kuvilla. Polttopisteessä vasemmalla Jukka Puotila, oikealla Jukkis Palo. Muissa kuvissa myös Michael Baran ja Taina West.



Tänään 4.4.2017 oli Kuolema Venetsiassa -näytelmän tekijät esiin! keskustelutilaisuus jossa osasin vaieta kummallakin kielellä. Olenhan niin brechtiläinen. Olen nyt nähnyt näytelmän kahdesti, ennakkoon maanantaina, ja lauvantain matineana. Lauantaina Jukkis Palon gondoliero oli enemmänkin Kharon, joka antaa kyydin, synkkää virtaa pitkin, Manalaan, ja myös antaa kyytiä Jukka Puotilan A:lle. Ja virta venhettä vie...
   
Luin Mannin novellin pitkästä aikaa puhelimesta, englanniksi, e-kirjana, matkakirjana Suomen lävitse kiitäessä, kun en pystynyt yöllä nukkumaan. Luin myös Peer Gynt näytelmän, ja olin välillä Liisan Ihmemaassa, välillä Ozin. Rikos ja rangaistus oli niin pienelle präntätty e-kirjana että se oli suoranainen rikos!
 
Viscontin elokuva Kuolema Venetsiassa hälkkyi, välkkyi, värjyi ja heijasteli muistoissa kuin ailahtelevat veden heijastukset, Dirk Bogarde oli niin ihana. Vai oliko inhottava.
   
Lauantaina näin siis kaksi Jukka Puotilan näytelmää putkeen, kun halusin nähdä Canthin viimeisen esityksen. Siinäkin Puotilan gay-hahmo oli hieno.    
   
Kuinka pitkälle on näyttelijä valmis menemään? Ihminen taipuu vaikka minne, kunhan kroppa taipuu. Ja aina voi lisätä titaania ja tulla oikeastikin Wolverineksi....







Näytelmän juliste johon heijastuu Helsingin rautatientori



Lavaklubi ja Kansallisteateri FB-sivulla viideo:
Twitterissä:



Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , ,
Sijainti: Läntinen Teatterikuja 1, 00101 Helsinki, Suomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)