maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pommi-iskujen jälkeen suuntasin Lillaniin: Mammas flicka.

Teatteri voi, ja saakin olla poliittinen, yhteiskunnallinen, feministinen, anarkistinen. Mammas Flicka näytelmän näin KultaPosse -lipulla 4€ käypä hinta eturivin paikasta monologiin, perhehelvettiin. Tai väkivaltaisen kusipään riepottelemaan asetelmaan, ja näkökulmna on viattoman lapsen. Jota näyttelee Linda Zilliacus. Ohjauksesta vastaa velho Cris af Enehielm joka näytteli noitaa elokuvassa Tulen morsian viimeksi.  Linda oli viimeksi Lumikuningatar.
 
Näyttämönä oli Lilla Teatern, kielenä ruotsi ja pääorganisoija Helsingin Kaupunginteatteri. Tulin näytelmään perjantaina suoraan sateesta sateenvarjo repsottaen. Olin ollut tulisilla hiilillä Tukholman raukkamaisen pommi-iskun takia. Sitten koin tällaisen väkivaltaisen satsin. Elämä ei ole pelkkää rillumareitä ja yksisarvisia jotka kakkaa pinkki kimallekakkaa. Välillä on ;)

Mammas Flicka näytti parisuhdeväkivallan monet muodot. Linda Zilliacus loisti monologissa, velho Cris af Enehielm ohjasi. Esitteen oli painettu nollalinja ( nollinjen ) hätälinjaan infoa. Minkäänlaiseen väkivaltaan ei tule alistua. Yhä enemmän vähennetään turvakotien rahoitusta.

Hienoa ja repivää monologia, kielikylpyä, jonka jälkeen tuntee itsensä likaiseksi, vai tunteeko.


Myös musiikkivalinnat innostivat ja karmivat.
 #MammasFlicka KultaPosse #hktfi
Tukholman raukkamaisten terrori-isku-uutisten jälkeen, sateesta  #nollalinja #nollinjen ei väkivaltaa

Saalistajat on kultti-varma pläjäys. Näin näytelmän Leea Klemolan selän takaa...

Saalistajat näytelmä ilmaiseksi ennakossa 20/3/17. Mihin olen tullut? Täällä on liian pimeää. Näytä vähän valoa, Vergilius! Ollako Danten helvetissä vai Darwinin selän takana?



Saalistajat on musta dokumentti eikun komedia ja kuten rocumentti ja docusoap määrittelevät ulkomaan kielellä mukadokuja dokumentin parodioita - tämä näytelmä on myös sitä. Luontodokumentti ja varsinainen Suomi 100! Peräkylissä rötkötetään kantasuomalaisina kontillaan viinaa vetäen tai maansa myyden...



Taatusti epäkorrekti näytelmä kuten 1990-2008 oli tapana. Jännää on, että istun Leea Klemolan selän takana katsomossa. Jotain samaa kiinnepintaa on, traumoja, haavoja sörkitään sontatalikolla. Sebastian Bachin hiusten vuoksi annan kouluarvosanaks kasi puol - jos kasi on kallellaan oleva ikuisuus, kakaroitten autorata jota pitkin ajetaan niin että kipinät sinkoilee. Traumoja on, inhottavaa epämääräisyyttä lapsuudessa ja kaiken kruunaa Misfitsien MOTHER! ÄITEE! ÄITI! niin lukee Wallun tatskassaki. Musiikit häijysti 80-luvun metallipuolelta. Vai oliko se Rammsteinin Mutteri? Saalistajat tekevät todella oman versionsa.

 Äiti on hirviö. Pelottava. Enemmänkin kuin Hitchcockin äiti joka antaa poikansa natsien käsiin. Olemme jossain Ryysyrannan ja Hills have eyes ja Inbread -kauhuelokuvien, ja realismin, inhorealismin ja kauhun välimaastossa, jossa on nauru, joka ehkä vapauttaa? Skotlannin kännibaalit on hieno kamala asia historiasta josta tuli kirja Kannibaalit joka on yks maailman parhaimpia. Ja tietty elokuva, klassikkokauhu. Jotain samaa on Saalistajat kuin ameriikan vuoruston sisäsiittoiset kansalaiset kuten elokuvassa Syvä joki.

 Miksi karaoke? Tyttö - miksi haluat olla tähti? Kun on juonut liikaa tai kun pilkku tulee niin känniläiset ulos raflasta lumihankeen.

Riisto. Luonnon metsän riisto hulluiksi asuntomessuiksi. Suomalaiset ja muovipussi. Suomalaiset ja ämpäri.

Hyvää: näytelmissä 2016-2017 käsitellään tätä dystopiaa, ympäristötuhoa & kolonialismia: arktinen Odysseia,  Valkoinen Peura, Kokki varas vaimo rakastaja,  Macbeth, Saalistajat.

Ligottin nihilismi KauhuCon|issa & näytelmissä #Kokkivaras, Hullu, Saalistajat, Macbeth...

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Tässä kuvat:

Tarvitseeko poliittisen ja aktiivisen teatterin mennä rapakkoa edemmäs tehdäkseen taidetta aikamme vastenmielisistä ilmiöistä, seksismistä, naisvihasta ja tirkistelystä?. Ei aina.

Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla, salakuvaus, Ylioppilasteatteri, näytelmä XL. Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL











Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla

Kuten eilisen matkapuhelinoperaattori lupasi. Minä en katso tosi tv:tä, minusta tosi tv -ohjelmat ovat perseestä. Joskus olemme katsoneet kriitisesti Moonshining sarjan jakson, jossa tehdään pontikkaa - jo usemman kauden verran - eikä kytät saa kiinni. Miksiköhän. Ponuntekijät edustavat sellaista katoavaa kahjoa kansanperinnettä joita katsoimme pari jaksoa - ei useita kausia.

Tosi tv ( reality tv ) - formaatti on perseestä. Halutaan mahdollisimman vähällä rahalla, siis ei makseta oikeille käsikirjoittajille. Sietämättömät pinnalliset ihmiset sekoilevat käsittämättömästi paratiisisaarilla rakkaimpiaan pettäen ja kun rakkaat tekevät saman, niin alkaa hirveä pillitys ja ankara kameralle tilittäminen. En katso big brotheria, en katso mitään.

Tiedän mikä on dokumentin ja taiteen raja verrattuna näihin länsimaisen rappion edustajiin. Kuka vaan saisi olla tähti, ettei vain missään nimessä tavis.  Tosi tv -jutskat voi rajata järkeviin ja järjettömiin. Joissakin YLEN tv 1 ja / tai 2 tosi tv -tyyppisissä ohjelmissa on päämääränä ihmisen onnelliseksi tekeminen - eikä myötähäpeä kuten kaupallisten kanavien. Tällaisia ohjelmia voi käyttää mm itseapuna, selfhelppinä.

Ruotsissa laskin noin vuonna 2002 että jo silloin tuli 13 tosi tv -ohjelmaa per päivä noin kuudelta eri kanavalta. Varföf?

Voice of Finlandia en ole nyt katsonut, vaikka mukana on Michael Monroe, jota olen valokuvannut useamman vuosikymmenen ajan, ja vielä pitempään kuunnellut. Minusta on hyvä, että nuoret muusikot laulajat saavat itsensä esille. Voi kunpa kaikkien taiteiden kanssa olisi samoin! Kuten taide ja kirjallisuus. Suuri huokaus.

Ylioppilasteatterin XL näytelmä syntyi kun tämä nimeltä mainitsematon joka mamman unelmavävy , ja mukava, ja kannustava juontaja VOF:ssä salakuvasi ja jakoi seksielämäänsä - partnereiden siitä tietämättä. Ylioppilasteatteri kosiskeli yleisöö, siis ironisesti: näytelmässä sai valokuvata, ja olla mukana esitystä, katsoa peiliin ja niin edelleen. Katsojan ja näyttelijän paikat sekoitettiin...

Saako vakava, kunnianhimoinen tai radikaali teatteri tehdä näytelmiä pinnallisista aiheista? Voiko näytelmässä käyttää videokuvaa ja kännykän selfieitä?

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla. Ylioppilasteatteri, näytelmä XL,

Nuotion loimusta Platonin luolaan, Rembrandtin synkkyyteen ja tähän hetkeen: Ylioppilasteatterin näytelmä XL: lisää kuvia

Voiko realismista eli ällöttävästä aiheesta - jolla roskalehtiä myydään - tehdä kunninahimoista, nuorta teatteria?  Nuotion loimusta Platonin luolaan, Rembrandtin synkkyyteen ja tähän hetkeen. 27.1.17 näytöksestä, salakuvaus, Ylioppilasteatteri, näytelmä, XL, kotimainen, Ylioppilasteatterin näytelmä XL: lisää kuvia:






Ylioppilasteatterin näytelmä XL,