Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryhmis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryhmis. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. marraskuuta 2017

Pelottavan ajankohtainen & hysteerisen hauska Muodonmuutos Ryhmikseltä

Ryhmäteatterin Muodonmuutos toisena ennakkona 15.11.2017 polki mainiosti käyntiin uuden näytelmän kuukauden, marraskuun. Ryhmis käytti tuttuja elementtejään, ja näyttelijöitä, ja kävi myös marginaaleissa, kulisseissa, takahuioneissa eli varsin out of the box, eli uutta videokuvaa käytettiin, mikä ei ollut yleisön kosiskelua eikä vieraannuttamistakaan, vaan taiteellinen lisäkerros.

Alamme hyvin normaalista tilanteesta, työpaikkakuvauksesta, jossa ihmiset tekevät normaaleita asioita määrättyinä aikoina. Kovasti kannustetaan olemaan out of the box, mutta kohtuus kaikessa! Jostain syystä merkonomi Saastamoinen - moinen Saasta! - alkaa muuttua pikkuhiljaa syöpäläiseksi. Näytelmä lainaa Kafkalta löyhästi myötäillen tämän hurjaa, pientä Metamorphosis -novellia, tuota kuuluisaa tarinaa jonka päähenkilö kuvaa muuttumistaan syöpäläiseksi, torakaksi.



Ryhmäteatterin toteutuksessa Saastamoisen muuntumisen syöpäläiseksi huomaa työtoverit, tuo kana- ja kukkolauma. Vai lampaitako olevat kravateissa. Saastamoisen vaatteisiin alkaa muodostua reikiä kuin koit nakertaisivat narsk narsk kolosia, ensin kravattiin, sitten myös kenkiin joka olisi jokseenkin täysin mahdotonta nahkakenkiin tehdä. Mutta kas kummaa - Saastamöisen vaimon vaatteisiin ei ilmesty reikiä.

Sitten Vesa Vierikon esittämä päähenkilö näyttää riihen alta repäistyltä epäonnistuneelta pomminpurkajalta. 

Työyhteisö päättää yhteistuumin irtisanoa syöpäläisen. Myös uutiskuvissa ja a-studioissa käydään läpi syöpäläisongelmaa. Yleä kritisoidaan, koska se antaa fasistien ja kapitalistien määritellä keskustelun rajat ja tason.

Sitten Saastamoinen tutustuu kuntouttavaan työtoimintaan, jossa joukko työttömiä ja syrjäytettyjä - anteeksi siis tietenkin syrjäytyneitä eli syöpäläisiä - aloittaa päivänsä rakentamalla linnunpönttöjä.

Toinen puoli pajan syöpäläisistä purkaa näitä linnunpönttöjä.

Tässä viitataan absurdiin aikaamme, joka on yhtä hölmöläisten räsymaton leikkaamista. Muista leikkauksista ja koulutuslupauksista puhumattakaan. Saadaan nätimmät, pienemmät tilastot, jossa työttömiä on lukumääräisesti vähemmän kun heitä on sijoitettu kuntouttavaan työtoimintaan sekä tietysti työharjoitteluun. Vaikka ihminen on harjoitellut työntekoa neljällä vuosikymmenellä, useammalla toimialalla, useammalla koulutuksella pätkätyöläisenä, renessanssi-ihmisenä, monimediatoimittajana, vapaana taiteilijana, kokkina, lastenhoitajana, luovan kirjoittamisen opettajana ja verkkosivujen päivittäjänä. Hesarin sivulla, taisi olla mielipidepalstalle työtön professori tai vastaava harmitella miksi joutui kurssilla tai työkkärissä harjoittelemaan cv:n tekemistä. Moni muukin on joutunut kaikenlaista työkokeiöua tekemään - tässäkin on kyse ns orjatyöstä, jossa työttömyysrahalla ja 9 juron kulukorvauksella saadaan itse työpaikalle ilmainen työntekijä - joka voi tehdä myös lauantai-, sunnuntai- ja iltavuoroja, joista ei tietenkään makseta lisiä, kun työtön saa työttömyysrahaa vain arkisin ma - pe.

Linnunpönttöjä tekee myös vihaisen näköinen mies. Taisto Oksanen on hyytävä ja parhaimmassa roolissaan. Pidin hänestä myös toimiston Saatanana komediasarjassa Sairaskertomuksia, mutta tämä teatterirooli on huippu. Hän on ruskeapaitainen, tietenkin ruskeapaitainen, jolle kasvaa lakupalan muotoiset viikset ja outo jakaus ja hän alkaa puhua saksaa niin että pieni ihminen säikähtää. Hän on tuo Hitlerin näköinen mies.

Ryhmis näyttää mitä kaikkea syrjäyttäminen ja syrjäytyminen saa aikaan. Näytelmä näyttää myös, miksi joku ihminen on syrjäytynyt. Ja vetää hihaan. Ja / tai pään sekaisin. Minna Suuronen saa suuremmat kyyneleet aikaan. Mitä iistimpää sitä siistimpää... Itä-Helsingin huumetyyppien mikroilmeet ovat tunnistettavia. Kontulassa käydessä on hauska huomata, millä aineella itse kukin käy. Tosin käyn vain päihteettömissä kyläjuhlissa. Viimeksi kun Kontulan ostari täytti 50 vee niin näin monta hyväntyylistä entisen elämän hörhöä, jotka kuitenkin klaaraavat arjen läpi ilman optioita ja audeja. Suurosen näyttelemä nainen on kahipiru, tuo virolaisten keksimä nimitys suomalaiselle tuulipukukansalle. Paitsi hän ei lenkkeillyt. Hän ei ollut syntynyt syöpäläiseksi tai syrjäytyneeksi tai epäonnistujaksi, vaan oli kokenut, tai kokeileva tutkija juuri breikkaamassa, mutta koki suuren tragedian.

Myös Oksasen Führer on tutkija, mutta germaanisemmalta laitokselta. Työttömiä on siis useammasta ammattikunnassa. Ryhmis haluaa kiinnittää huomiota, miten yliopistoilta ja tutkijoilta leikataan rahaa ja apurahaa, mahdollisuuksia pois.

Robin Svartström on useammassa roolissa tällä kertaa hieman sivussa, hänen paljaita pohkeitaan katselisi pitempäänkin. What a package!, ajattelin kun näin Svartströmin meidän postissa. Hänellä oli siis laatikko kädessään
 😂

Robin on työkkärin maripaitainen asiakaspalvelija, tilassa jossa on yhdistetty sairaala- ja TE -palvelut. Tämä oli varsin ajankohtaista kun uutisissa oli Meri-Lapin järjettömästä äänestyksestä, jossa äänestettiin yksityistämisen puolesta!

Näytelmä on monin osin ajankohtainen.

Ruskeapaitainen fasisti on perustanut uuden puolueen: Sininen aamunkoitto.

" Sininen tulevaisuus (ruots. Blå framtid) on kesäkuussa 2017 perustettu suomalainen puolue, joka rekisteröitiin puoluerekisteriin 15. marraskuuta 2017. " lukee wikipediassa, ja sitä ennen painetussa sanassa. Siis juuri samana päivänä keskiviikkona kun katson tätä näytelmää.

Kylmää.

Robin. Hän oli ikimuistoinen Oberon, mutta myös Peer Gyntissä santeriamainen pääpeikko.. samaisen näytelmän nimiroolissa oli uusi kasvo Santtu Karvonen, joka tässä näytelmässä on hillitön, ahistunut kanksteri Sergei hurjine kampauksineen.

Mutta en paljasta enempää. Kirjoitan syvällisemmin joskus ehkä lisää. Kello on kohta kolme yöllä. 

Näytelmän alussa on keltainen sohva.

Keltainen on vastakohtien väri, jota Roman Polanski käytti hyvin Rosemaryn painajainen elokuvassa. Keltainen on hempeä pääsiäisen viattomien untuvikkojen väri, kanarialintujen väri joita kuitenkin rääkättiin kaivoksissa ja sukellusveneissä eläin"kokeissa".

Keltainen on keltainen lehdistö, törkylehdet ja vessapaperi. Se on varoitusväri. Se on pettäjien väri.

Se on levoton ällöttävä väri kukkasissa Mihail Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan. Se on myös toivon väri, uuden alku, auringon ja valon ensimmäiset säteet. Se on C- ja D-vitamiinia.

Mutta Tom of Finland -leffassa se on kartiineissa nynnyjen väri. Se voi olla rikin ja Saatanan silmien väri.

Ryhmiksen Muodonmuutos muistutti Eduskunta III teosta, jota en nähnyt - paitsi tv:ssä, ja tämä oli kyllä hienompi ja monisyisempi veto. Mutta Eduskunta piti tehdä ja jakaa. Pidin tästä myös Alien, MiB ja Breaking Bad - viittauksineen tai mielleyhtymineen. Pidän tästä, siinä kaikki. Pitääkö se kertoa tuhansilla sanoilla
😂

 Tekijät: Good cast is worth repeating ;9 


 Käsikirjoitus: Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Esa Leskinen
 Rooleissa: Vesa Vierikko, Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Sari Mällinen ja Taisto Oksanen

 Lavastus- ja pukusuunnittelija: Janne Siltavuori
Äänisuunnittelija: Jussi Kärkkäinen
Valosuunnittelija: Ville Mäkelä
Videosuunnittelija: Ville Vierikko
Maskeeraussuunnittelija: Ari Haapaniemi

tiistai 12. syyskuuta 2017

Näin Ryhmiksen Seitsemän veljestä kesällä kuudesti

Olen nähnyt 7 veljestä näytelmän useaan otteeseen. Ensin harkat, sitten ennakot ja enskari ja viimeksi heinäkuinen matinea, päivänäytös. Meitä kolme ihmistä antoi silloin arvosanaksi yhteispisteissä 31 kun maksimi oli 30. Siis kaksi kymppiä ja yksi Spinal Tap-mainen 11. Eläkeläismies oli lukenut Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanin seitsemän kertaa, eka kerran alle 7-vuotiaana. Hänelle lukemaan oppiminen oli helpompaa kuin Juhanille. Ja varsinkin Timolle! Hän oli onnellinen, että oli ostanut lipun, ja päässyt osaksi. Mekin olimme onnellisia.

Näin ilimaiset ja riemastuttavat harkat 31.05. 

punaviinin kera, niistä jo bloggasin, ja sitten seurasi varsinainen Seitsemän veljestä marathon: 13.-14.06.2017 ennakot ja enskari 15.06. Huh. Tuli nähtyä monta auringonlaskua! Sitten pakenin Rob Zombien sirkukseen Kansankotiin, ja sieltä suoraan Impivaaraan, omaan Impivaaraani. Ja paluu Suokkiin joskus 15.07. matineaan, eli lauvaintain päivänäytökseen josta yllä.


Matkustin laivassa ja luin kokonaan 7 veljestä. 

Kuinka se oli muuttunutkaan omissa aivoissa, mielikuvituksessa, muistissa! Palasin juhannukseksi omaan salaiseen Impivaaraani jossa ei ole sisävessaa eikä lämmintä vettä. Mutta rauha - kun kaukana on kavala maailma! Oikeasti.
    Aleksis Kivi ei ollut ainoa taiteentekijä joka taisteli useankin asian kanssa, kimpussa. Sensuuri, kritiikki, tyhmät ihmiset, viinan kirot, köyhyys.

Suokin veljekset ja Kent

Tämän lauantain näytöksen karhu-kohtaus muistutti Kentin musiikkivideoita - dekadenttiä ja hölmöä poppia... Kent oli siis huikea livenä, niin omalaatuista goottilaisuutta ja kauhuromantiikkaa, jota ei ole internetistä tilattu, vaan jonkun oman kautta, viktoriaanisuus, körttiläisyys, pimeä metsä, huumori. Kuinka melodramaattiset elkeet... Ennen kuin Kent tuli lavalle festarille niin Mato Valtonen luukutti kuulutti, että suomalaista käkikelloa vedetään edestä, ja se sanoo tik tak. Kun taas ruotsalaista käkikelloa vedetään takaa, ja se sanoo tak tak. Sitten Mato muisti että Kentissä on suomenkielentaitoisia hiippareita. Tämä tapahtui muutama kesä sitten.

Viimeinen näytös

Sitten näin Suokin veljekset Aleksis Kivenä viimeisen kerran elokuun lopulla, nyyh! Nyt Juhani oli kasvattamassa partaa, mutta Simeoni oli klanittu ja parraton. Kylläpä oli hauska ja haikea nähdä Seitsemän veljestä vimpan päälle vikaa kertaa. Vasta 6 x ehdin nähdä. Syksy tuli.

Kesällä ehdin vierailla niin Lapinlahden mielisairaalassa kuin Hietaniemen hautausmaalla - käymään vaan tänne tullaan eikä olemaan!


Kiinnekohtia omaan elämään:

Minäkin tulin Hämeenlinnasta ilman housuja ja prillit monokkelina. Vrt Simeoni & Eero. Koodina. Once in the life time.

Minulla ei todellakaan ollut nilkassa seurantapantaa, että sen vuoksi olisin voinut matkustaa vain Helsingin ja Suomenlinnan väliä - ei suinkaan!

Mutta kesäaikana shortsikeleíllä tuo nilkkapanta oli jees huomata Hämeenlinnan miesten kesäpukeutumisessa.







perjantai 8. syyskuuta 2017

Ryhmiksen Peer Gynt oli huikea peikkomainen opettavainen ja groteski

Kalevala, ja kalavale, miehestä joka ei koskaan opi mitään. Tämän olisin halunnut nähdän vuoren uumenissa Suomenlinnassa! Ja nähdä tämä poliittinen näytelmä juuri tänään kun kiinan Keisari saapui pandoja lobbaamaan... mutta Tiibetin liput eivät saaneet liehua.

Ryhmäteatterin eli kaikkien meidän Ryhmiksen Peer Gynt oli huikea peikkomainen opettavainen ja groteski 5/4/17. Edvard Griegin musiikki selkänahassa ja -piissä, muistona. Mutta millainen Vuorenpeikkojen tanssi! Eikun Vuorenkuninkaan luolassa!

Ryhmiksen Hesarilla olevan näyttämön lattiassa näyttää olevan väylä tuonpuoleiseen, manalaan tai shamaanin matkaan kuten tässä Gyntissä ja edellisessä näytelmässä Farmi. Ryhmäteatteri on onnistunut tuuppaamaan tämän työn keskelle Suomi100 -aikaa. Onko feministi tyytyväinen? Että äiti on aina paikalla ja tukee ja opettaa, nuoret tytöt ovat laihoja ja heiluttavat helmaa. Peikkotytöt - olivat ne sitten oikeasti peikkoja tai punkkeja tai muita alakulttuurin tai muun kulttuurin edustajia tai painajaisia - ei sido mikään! Mutta onko Anitran tanssi (transsi, lauantaitanssit, lauantaitranssit!) rasistinen vai viekoitteleva, Carmen-mainen, mustalaismusiikkia, pohjoisen alakuloa ja mörkön marssia - tömp tömps töttöröö - riehakkaampaa, keveämpää, peikompaa? Ainakin käsillä voi tehdä monenlaista - tai yhdenlaista - flamencon liikettä. Ja paljain jaloin! Yhteys luontoon, maaperään.... Pakanuuteen, hippeyteen,


Vuorenkuninkaan luolassa oli yks lapsuuteni suosikkilauluja, musiikkia, Pohjoisessa. Sitä on käytetty mm Tommy Wirkolan komediallisessa natsizombie -splätterissä Død snø... Myös Trolljägaren on hienoa norjalaista komediaa ja kauhua. Jokaisessa ruotsalaisessa souveniiri-puodissa on sekä peikkoja ja viikinkejä - kuinka ihanaa, että kunnioitta historiaa, perimää, alkuperäistä uskontoa ja folklorea - sitä voi tehdä ilman, että vetää valkoisen tyynyliinan päähän ja leikkii klunx klunx klaania... Minäkin löysin yöllä peikon peiton alla, se on näitä Lykkotrolleja ( Lycko troll ). Onnenpeikkoja, jotka hymyilevät eivätkä piittaa vastoinkäymisistä vaan pitävät hännän korkealla!
   
Svartsrömin Vuorenpeikkojen kuningas on lähellä santeria-uskontoa, hienot vermeet, mutta onko hän myös Olorun?

Kuinka rumankaunista loppusointuista, elävää, hauskaa ja jyrkkää on teoksen kieli! Ryhmiksen Gyntissä on poimittu 80-luvusta parhaimmat - tahi pahimmat jinglet ti di di di. Take on me -laulua, tuota pliisua hittiä pojat lauloi silloin koulussa rivommin... Peer Gynt on kuin Kaulirannan Kansantalon ulkopuolella ja haluasi päästä mukkaan pirskeisiin, ja Take on me soi, ja sitä Peer-poika tanssii. Kuten nykyään sanotaan: dance like no one is watching.... Onko Peer sika? Miksi Peer käyttäytyy kuin käyttäytyy? Because he can. Katsoo vaikka rapakon takaisia vaaleja, Kreikan rappiota, ja Rooman tai siis Italian. Kuten Peer Günt: Bad boys are here. Hurraa! Antisankari ja sankari, rellestäjä ja pellestäjä, nuori Peer kävisi mihin tahansa kotomaiseen tosi tv-pölhöilyyn lupsakkana ei nyt luppakorvana mutta sanavalmiina luikurin laskettelijana.

Näytelmän peurat ovat jotain epämääräistä, utuista, sinistä, sinister - meillä on Valkoinen peura, myytti pohjoisen vahvan naisen seksuaalisuudesta, muuntautumiskyvystä, tai toisenlainen myytti, rakkaustarina, kuvallisena heteroseksuaalisena uros ja naaras peurat toisiinsa kietoutuen, tai säikkyinä etuvaloissa, tähtäimessä, Frida Kahlon sieluneläimenä, tai synkkä demoni, mielenliike. Tigeriin ja muihin krääsä- ja sisustuskauppoihin tuli valtavat määrät kitschiä sveitsiläistä mökkitupa -romantiikkaa, on käkikelloa ja hirvenpäätä. Sarjassa Hannibal on viittaus, symboli Wendigoon, Vendigoon, jota viljellään runsaasti Hannibalartissa, jota minäkin kerään, fänit piirtävät, maalaavat jos jonkinlaista hurjaa panteismia. Twitterissä ja DeviantArtissa lissää. Tässä kuvakaappaus HannibalWikiasta linkissä jossa selitetään wendigoa - ja kappas - satunnaisessa mainoksessa on myös hirvipää. Otsikossa on Stag eli hirvas. Midsummerin murhat -dekkarisarjassa oli karmiva jakso Stag party eli polttarit, kuinka kelttiläiset polttarit olivat ennen vanhaan sitä, että miehet läksivät vieraaseen kylään siementänsä levittämään jotei omasta kylästä tulisi sukurutsainen... Muistaakseni sarvet päässä. Yksi näyttelijöistä oli tuttu elokuvasta Kellopeli Appelsiini. Hm. Eli peuran / hirvaan käyttäminen ja näyttäminen oli monentasoista. Mainiossa mustan huumorin elokuvassa, kauhussa nimeltä Erämaa syö miestä meille, tai minulle ainakin esitellä ekkaa kertaa Wendigo. Hirvensarvet ovat myös koristeena Peerin mökissä, omassa Impivaarassaan, jonne joutui tehtyään väärin, lukemattomasti. Hirvi on pyhä eläin, muinaismuisto. Rovaniemn mäntyyn veistetty hirvenpää on mesoliittiselta kivikaudelta... Impotentit äijät ampuvat viattomia eläimiä ja nostavat trofeet hirvenpäät seinille. Yäks. Tämä liittyy myös hirvensarviuutteeseen, eli jos vaivaa niin eturauhasta Kaamasen tiellä. Impotenssiin tarkoitetut "lääkket" ovat peräisin viattomilta eläimiltä. Onneksi meillä ei ole tiikereitä!
     
Valitettavasti olen itsekin paleoliittiselta kaudelta, pohjoisesta, meillä oli peijaisia sun muita, ja vieläkin järveä pyhitetään - tavalla tai toisella, mutta se, että lapsena innostuu metsästä löydetystä kallosta (poron) tai perunamaassa olleesta leukaluusta (lammas) ei tarkoita sitä, etteikö aikuisena voisi tehdä valinnan, joka minulla on kasvisyönti, en halua kiihdyttää tämän maapallon, tämän ainoan maapallon tuhoa, on ihanaa syödä tietäen mistä ruoka tulee - osan vuodesta omasta maasta, osa vuotta ollaan roudassa...
     
Lisää: Algonquin people wikipedia, Stag deer wikipedia.Wendigo (myös mm. Windigo, Windago, Windiga tai Witiko) wikipedia suomeks.










Peer Gyntin peurat muistuttivat myös Mad Max Fury Road erinomaisen feministisen ja vauhdikkaan post apokalyptisen road movien hahmoja nimeltä Crow Fishers, katso lissää Mad Maxin wikiasta....

Joten tässäkin näytelmässä löytyypi kerroksia. Kuin sipulissa - myös se oli hauska ja traakinen kohta - loppumaton tarina.


















Tässä kuva crow fishereistä eli bog walkereista Mad Max: Fury Road (2015) imdb sivun kuvastoa. Hieronymus Boschin töitä voi myös plarata...

Ennen näytelmää: Kyllä tässä menee juoma väärään kurkkuun kun Oberon purjehtii ohi hikisenä ja vähäpukeisena. #mielikuvitus.

Tähän väliin oman elämän anekdootti: What a package!, ajattelin kun näin Robin Svartsrömin livenä. Postissa. Hän siis kantoi laatikkoa ;)

Robin Svartsröm oli perähikian tummiin pukeutunut Cowboy, sieltä Arto Mellerin ja Andy McCoyn ristisiitoksena, Aarni Tuomas Kivinen oli loistelias Saatana, Minna Suuronen hyvin pohjoismaalainen jämpti äitee villasukissa ja hiihtokengissä. Suurosen skaala äidistä joka häpee, äidistä joka pelkää, äiti joka sairastaa, äiti joka ei luovuta, äiti joka  luopuu, siinä jotain gallenkallelalaista - silloinhan naiset eivät saanet maalata, saatikka opiskella maalausta, eivätkä varsinkaan pitää näyttelyitä! Kaikki tekivät hienoja, useita rooleja ja hahmoja. Asetelmassa, lavasteissa ( laivassa ollessa ) oli jotain samaa kummaa tuttuutta, tuttua kummuutta? kuin Forbidden room -elokuvassa.

Griegin Åsen kuolema on niin emotionaalinen, siinä yhdistyy moni suru. Tässä kuvitukseni yks lemppari-taiteilijoistani elikkä Theodor Kittelsen:

Griegin Peer Gynt Suite 1 Morning, aamu on niin käyetty ja [b]analysoitu mainoksissa. Mutta silti se hehkuu puhtaana ja toivokkaana, ihanaa aamua joka on nuoruuden ja onnen ja mättähillä hyppelyn sympoli. Kuten Katkera Kuu elokuvassa Peter Coyoten näyttelemä hahmo jolla on kuin Adamilla tuore omenan maku suussaan....

Luikuria lasketteleva jo nuoresta pitäen on Peer iloinen sankari ja yksityisyrittäjä - vaikka käyttääkin hikipajoja ja myy aseita konfliktialuielle. Pääosassa Santtu Karvonen on huikea tuttavuus, alussa on jotain samaa kuin Petrus Kähkösen viattomuudella Alfredina siinä Vampyyrien tanssi -musikaalissa, sitten Peerin vanhennuttua on jotain samaa John Goodmanin kanssa, kähmintää ja suhmurointia...

Oliko Ibsen koskaan backseat of TransAm? Mahtuuko kukaan tekemään Tränsämin takapenkillä muuta kuin rubikin kuutiota? Minulle paras kohta tekstissä on Tömisee tanner kun Peer Gynt tanssii ja soittaa, eikä mikää voi sieltä Peer Gyntiä poistaa!
     
En muista lainausta tarkalleen kun luin sen 1980-luvulla. Peer Günt -bändin keikoilla myös kävin, valitsinkin heidät esiintymään juhannusjuhliin. Kröhöm.

Tämä ei missän nimessä ole arvostelu, koska tästä ei makseta, ja menen katsomaan näytelmiä ja elämyksiä, vain sellaisia jotka kiinnostavat, ahdistavat, tuntuvat tutulta, ja jotka ovat hyviä, täydellisiä tai epätäydellisiä ja liput pystyy naisen eurolla maksamaan. Etukäteen en halua tietää mitään, jälkikäteen haen videoklippejä ja kuvia kyllä.

'

#Ryhmäteatteri #PeerGynt #ryhmis #ryhmis50


El jardín de las Delicias, de El Bosco

torstai 7. syyskuuta 2017

Seitsemän veljestä näytelmän avoimet harjoitukset 31.5.17 Suokissa

Olin liikuttunut jo ”alkutekstien aikaan”, siis alussa, musiikki, nostalgia, nuoruus, kesä, nuoruustango. Tai ehkä syynä oli punaviini, omat muistelot, ajasta joka on mennyt, lintukoto joka tuhottu. Kari Heiskanen ohjaa Ryhmäteatterin varsinaista Suomi 100 -pläjäystä, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä romaanin näytelmäversiota Suomenlinnan lintukodossa sijaistevassa ulkoilmateatterissa Hyvän toivon niemekkellä? Se olikin Hyvän omantunnon linnake! Mutta Kari ohjaa - eikä esitä juhannushanukasta. Pahus sentään! ;)

mustavalkoisia yksityskohtia Seitsemän veljestä näytelmän julisteist' ja muist koristeist


Hienoja hahmoja! Simeoni! Mitä ärsyttävin hihhuli - jolla kuitenkin ennakkoluuloistani huolimatta oli suurta liikkumatilaa Asterixin hyljeksitystä bardista ( erittäin hieno saunakohtaus, jossa luritus eli kamala virsi estetään ), ja Simpsonit sarjan kalpeasta yrjöävästä, heikosta pojasta aina August Strindbergiin ja hauskaksi tarkoitettuun knapsuiluun, knapsu on pohjoisen sana tarkoittaen naismaista miestä. Heikko ja huonosti painiva mies joka pelkää. saako tälle edes nauraa kysyn islantilaisittain hullina.... Miksi ei saisi, jos taide olisi poliittisesti korrektia niin tapahtuisiko näyttömöillä mitään? Meitä on niin monta sukupuolta, ja persoonaa. Erityisesti pohjolan perukoilla miehen on oltava mies... Mutta miksi. Mitä kaikkea komedialla voi kertoa? Eero Ojala onnistuu Simeonin roolissaan kyllä hyvin, monipuolisesti, naukkaillen. Hihhuli ja tuurijuoppo.



Seitsemän veljestä miettii siis myös mikä on mies, ja miehuus, ja sen rajat. Uskonto on mitä vastenmielisempää propagandaa, massojen oopiumia ja unilääkettä, zombieden tekijä. Olen aina tuntenut sarjakuvista Asterixin kotoiseksi – kuten Asterix puolusti pikkukyläänsä vieraalta valloittajalta – hulluja nuo roomalaiset – niin myös Pohjoinen oli viimeinen erämaa, joka suostui tuolle uudelle, vallan kamalalle uskonnolle, ristinuskolle, pthyi! Odotan suurta Lalli-oopperaa. Kirveellä olisi töitä. Miksi kansalaiset pakotettiin lukemaan vain siksi. että pääsevät naimaan, siis naimisiin, ja rahat kirstuun kilahtaa. Mikä on tämä uskonnollinen patriarkaalisuus joka pitää valtaa, ja orjuuttaa suomalaisia... Tarvitseeko siihen suostua? Aina voi hypätä akkunasta kuten suuri sankari Ulrike Meinhof elokuvassa.

Syntinen saatana kurja! Isäni opettaja muistaa kuinka koulussa tämä kohta raikasi hurjimmin.... Isäni on toiminut myös erityisopettajana pohjoisen peräkylillä aikamoiselle jullisakille ja monenlaisille oppijoille kannustaen ja taiteen kautta, suurta matskua keräten aikakauslehdistä, ja oppikirjoja täydentäen. Yksi näistä paikallisista mullikoista veisteli puusta komean dildon ruokalan tädeille – siis kymmeniä vuosia ennen tätä suomalaista innovaatiota... Vaahteramäen Eemeli veisteli lukittuna puuvajaan, mutta oliko ovi lukussa, ettei raivohullu isä – tv-elokuvissa aivan hitlerin näköinen luonnenäyttelijä – päässyt sisään kurittamaan lasta turhaan.



Santtu Karvonen on Juhani, ja tämäkin hahmo jatkaa Peer Gyntin rellestystä, ja tanhuaa karhujen kanssa, suuttuu ja on äkkipikainen. Riitaa haastava. Ilopilleri ja supliikki. Mutta aggressiivisempi kuin Peer, ja toimintaa on enemmän kuin Rummukaisten veljeksissä.


Hupparihörhö ja LOL. Pikku-Eero ( Elias Keränen) liukas luikku jojoilee nuoruutensa armoilla. Huippukohtana kiulu päässä ja Joy Division t-paita päällä – lupaillen Unknown Pleasures... Tuo on yksi tärkeimmistä levyistä maan päällä – ja alla.  Rakastan lukea – ja kirjoittaa – folklorea, kansanperintöä, vanhojen akkojen tarinoita ja myös ns historiaa, aina en muista lähteitäni. Mutta oli huikeaa ennen muinoin lukea kuinka suomalaiset vastustivat uuteen uskontoon pakolla käännyttämistä – istuen perse paljaana selin kirkkoon ja kiulu päässä.

Aapo ( Eino Heiskanen ) on erotuomari ja perheenpää.  Vai onko. Hänen kaksoisveljensä on Tuomas ( Tommi Rantamäki ), ja ironista kyllä, kummatkin ovat prikulleen Aleksis Kiven näköisiä. Tuomas on hiljainen ja hidas ja katsoja miettii, minkä trauman vuoksi... Suomalainen, tietysti, ja harkitseva. Peilikuvia, vastakohtia.





Timo ( Mikko Virtanen ) on tällainen Peter Franzenin viikinki-machon ja Pauli Hanhiniemen välillä ehkä risteilevä heebo ruutupaidassaan. Selittelisin jos osaisin.... Eikun miten se menikään.

Lauri ( Miro Lopperi ) on tällainen uus- tahi peräti esillinkolainen, ja aktivisti muskettisoturi, joka toisaalta voisi olla vegaani ilman pyssyä komeine viiksineen. Seurasin sivusta kun saksalainen kasvissyöjä – kuten minäkin, siis kasvissyöjä, en saksalainen – muutti Suomen korpeen ja aikoi tulla toimen metsän antimilla. Riisiä tosin raahasi mukanaan – minä itse lopetin riisin ostamisen kun se rasittaa niin paljon tätä maapalloa – jota on olemassa vain yksi. Välillä sitä toivoo, että edes avaruudessa olisi älyllistä elämätä... Suomessa on sellainen kuin ohrasuurimo jota voi käyttää riisin tilalla. Olisinko halunnut, että joku veljeksistä olisi vegaani? Minulle teki tiukkaa katsoa Winter´s bone –elokuvaa, jota tietysti feministinä ja indie-friikkinä rakastan, mutta oravien nylkeminen, ja syöminen. Oravannahat valuuttana ennen... Makeasti oravainen –laulu soi komeasti Suomenlinnassa ja tippa linssissä, ajatellen turhaa susivihaa ja muutakin eläinrääkkäystä, lakeja joita ei uusita ( eläimet, trans ) – kaukana kavala maailma! Minä istun hetken teatterissa!

Upein kohtaus, johon sivullinen tulee, on Rajamäen rykmenttin mustalais-Kaisa, jonka hurjissa ilmeissä on tuttua piirrettä, suomalaisen akan voimaa, ja väkeä. Muistan maalauksia joista hän on tuttu, kova elämä, niukka ravinto, huvitukset jotka puuttuvat. Ja käsien kouristelu muistutti 1800-luvun lopun miesten tekemiä diagnooseja naisten hysteriasta, naisten määrittelemistä mielisairaiksi ja suljetuksi mielisairaalaan kun on kuukautiset. Tai synnyttää. Tai on irtolainen.

Naiset komeissa Dr Martens maihinnousukengissään ja epookki-puvuissa ja koteografioissa, jotka tuovat mieleen Seitsemän veljeksen kahdeksan morsianta vai mikä se höpsö komedia olikaan. Musikaali. Valitettavasti. Mutta naiset puhuvat vapautuneesti keskenään. Myös juoruilevat ja ovat ilkeitä. Miehet ja pohjat tirkistelevät heitä. Naiset huomaavat tämän ja muuttuvat oitis kilteiksi tytöiksi jotka istuvat siveellisesti.

Mandoliinikrapulaa ja tai muuta sairausta poteva tutisevakätinen lukkari käyttää pamppua. Valtaa. Miksi jotkut valtaan nostetaan...

On toisenlaisia oppijia. Joillakin on liian kova pää. Etuoikeutetut valkoiset miehet hylkäävät sivistyksen ja haluavat palata luontoon...

Miehet rakastuneet tai kiimaiset muistuttavat käytökseltään lintuja, uroksia, joita sukuvietti vie kuin pässiä ojaan.  Aapeesee-kiria häätyy osata, muuten ei pääse naimaan, siis naimisiin. Tässä ollaan jo lähellä Nummisuutarien Eskoa joka lausahtaa katkerasti: Ikinä en nai. Kun palaa reisilleen menneeltä kosioretkeltä vain yksi raihnainen kenkä jalassa - kun agentilla sarjassa Salaiset kansiot herättyään Meksikossa. Santtu sopisi Eskoksi.

Mutta asiaan. Minulle Impivaara on aina oma Lintukoto. Josta on kaukana kavala mailma....

Puukot - pelottava elementti teatterissa ja elävässä elämässä. Muistan, kun valtavaa leukua esittelevä käheä-ääninen, Al Pacinon näköinen joskus muinoin ollut kylähullu deeku, joka lensi ainaisessa laitamyötäsessä kierreportaat mutkalla alas, ja säilyi ehjänä. 

Seitsemän veljestä näytelmän avoimet harjoitukset 31.5.17 Suokissa, ja Twitterissäni pärisee: