Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri avoimet ovet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri avoimet ovet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Harakka on komea lintu ja piika oikea ihminen.... Teatteri Avoimet Ovet näytelmä Erottaja 1917-1918

Astuin teatteriin 26.01.2018 eli päivää ennen Suomen sisällissodan alkamispäivän satavuotisjuhlaa. Satavuotispäivää. Sopivasti Erottajalla, Erottajankatu numero viidessä sijaitsee Teatteri Avoimet Ovet. Kuinka hauskaa, ja karmeaa on astua sisällissodan tarinaan, sodan keskelle, soda, joka tapahtui näillä nurkilla Helsingissä, ja tietenkin Pitkällä sillalla ja Pitkänsillan tuolla puolen, missä me asumme... Nykyinen Helsinki, Helsingfors, Hesa tai Stadi on jakautunut - rahan mukaan. Silta vieläkin on rajana siihen, kenellä on varaa asua missäkin. Tosin lähiöihin on piiitkä matka. Jänskää oli katsoa lahtarien lahtausta kun yleisössä oli myös Armomurhaaja elikkä Matti Onnismaa...

Plussaa oli vaihteeksi Helsingin historia, synkkäkin. Ja ylitin Pitkänsillan, sinne, rikkaiden puolelle tulin, sinne, jossa teatterit sijaitsevat. Kävin myös Akateemisessa Kirjakaupassa, joka myös sijaitsi tuolla rikkaiden puolella, pitkänsillan tuolla puolen, tapahtumassa Suomen sisällissota 1918. On hirveän jännittävää kävellä keskellä historiaa, pimeässä illassa, kaamoksessa, ja näin presidentinvaalienkin aikana... Ja miettiä, arvailla tulevaa, vihapuhetta, joukkoja.

Palatakseeni Teatteri Avoimet Ovet näytelmään Erottaja 1917-1918.
On kaksi kertojaa, Dianapuiston upea jousinainen Diana, tai sitten vain lyhtypylväs, ja sitten Erottaja, joka on vain Erottaja, miespuolinen.

Näen tämän näytelmän päähenkilön, Idan näkökulmasta. Hän on oikean elämän Ida Redsven, tyttö, joka tuli maalta piikomaan. Näen jotain samaa itsessäni tulin piikomaan Helsinkiin – poikakotiin.

Tässä tarinassa, luultavasti, isäntä ei luultavasti raiskaa piikaa, jota pikku hiljaa alkaa kiinnostaa tasa-arvo, työläisen oikeudet, lakkoilu ja kahdeksan tunnin työpäivä. Katsoin aiemmin Hovimäki-sarjan sesonkia 2 jossa oli mm Turun palo. Tässä sarjassa etuoikeutettu ylimys rietastelee palvelusväen kanssa silloin tällöin. Mutta tässä tarinassa etuoikeutettu rikas mies vaatii jämptit aamiais-, ja päivällisajat ja iltateeajat. Eikä itse tee mitään eikä edes osaa keittää vettä. Koska aiemmat tekevät sellaisia.

Äijä elikkkä rehtori Oskar Rosenqvist on hyvinkin luokkatietoinen ja pitää itseä koulutettuja ja sivistyneenä. Ja punaisia ja muutenkin työläisiä, orjia, kotiorjia, duunareita ja muita työläisiä itseään alempina, kouluttamattomina ja sivistymättöminä. Äijälle ei tule hetkeään mieleen kuinka vaikea on köyhälistön päästä opiskelemaan. Piika tekee töitä aamusta iltaan 24/7, mutta hänellä on yksi vapaailta viikossa - ellei herrasväki tarvitse häntä silloin. Piialla ei ole mahdollisuuksia opiskella eikä mennä kulttuuririentoihin. Hänellä ei ole varaa. Eikä aikaa. Äijä - tuo valkoinen valkoisen vihatekstin suoltaja haluaa osoittaa nuorelle naiselle paikkansa ja luokkansa. Agitaattoreiden kokouksiin ei saa mennä. Työväentalolle ei saa mennä tansseihin. Ja niin edelleen.

Hänen vaimonsa Julia Rosenqvist muistuttaa Margaret Atwoodin Orjattaresi -romaanin etuoikeutettua naista, jota orjatar palvelee. Kumpikin hienostorouva haluaa ensin auttaa heikompiaan ja köyhempiään. Julia tässä antaa auttavan kätensä, siis sanansa ja neuvonsa, mutta ei rahaa eikä turvaa, ja opettaa työläisiä ja köyhälistöä mm syömään terveellisemmin ja pukeutumaan järkevämmin, lämpimästi. Rouva ei edes osaa laittaa ruokaa, silti jakelee neuvoja. Ja on joko noin tyhmä, asiaan perehtymätön tai jotain muuta vastaavaa ettei tajua / ymmärrä ettei köyhillä ole varaa kuin tietynlaiseen yksinkertaiseen ruokaa. Jos siihenkään. Köyhässä perheessä lapsille voi olla vain yhdet kengät - jota käytetään vuorotellen.

Mutta kumpi heistä - piika Ida vai frouva - on oikeasti vapaampi ihminen? Piika voi lähteä milloin vaan tyhjän päälle lapsettomana. Rouva sen sijaan on naimisissa luokkansa ja fasadinsa ja heh myös aviomiehensä kanssa. Tämä äijä haluaa pitää frouvaa kurissa. Frouvakin on vain miehen palvelija, trofeevaimo, lastentekokone, terveiden onnellisten lasten joilta ei mitään puutu. Kuulostaa kovin natsi-Saksalta.

Sitten Ida tapaa - jonottaessaan herrasväelle jotain tuikitärkeää - rasittavan niskaan hönkivän pojan, joka kuitenkin osoittautuu kiinnostavaksi ihmiseksi, punaiseksi päälliköksikin kohoava korskea nimeltä Juho Koskelainen.

Maija Andersson oli oikein mainio, kyyneltenpusertaja, jolla oli täydellinen luukki, sopiva nuttura, kaino esiliina ja silmät jotka unelmoivat. Hän muistuttaa jotain maalausta,naista, muotokuvaa, ei ehkä Thesleffin tekemää, ei ehkä Schjerfbeckinkään.

Kuulustelupäiväkirjoihin perustuvat kuulustelut ovat sopivan rytmisiä, synkkiä, jyrkkiä. Juuri edellisenä päivänä olin katsomassa Kansallisteatterissa Kjell Westön romaaniin perustuvan näytelmän Kangastus 38. Näiden naisten elämänkohtalot kiinnostavat. Helmikuussa on tulossa KOM teatteriin Veriruusut, sitten minulta on vielä näkemättä Helsingin kaupunginteatterin Suomen hauskin mies. Twitterissä voi seurata useampaakin vuoden 1918 uutisvirtaa, tekstin tai valokuvin. SKS julkaisi komean sivun 1918 minä olin siellä osoitteessa 1918.finlit.fi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti myös tapahtuman Vuosi 1918 kirjallisuudessa.

Musiikki on julmaa välillä, rumpupatteriston lautasia kuljetetaan mukana kuten Viirus teatterin näytelmässä Mästaren och Margarita kuljetettiin suurta mikrofonia sekä valospottia. On hienoa, että näyttelijät raahaavat, kuljettavat soittimia, valoja, mikkejä. En tiedä, miksi.

Viime vuonna marssin Martta Koskisen jäljillä, taloissa missä hän on Helsingissä asunut... Ja kävi ilmi, että hän on asunut naapurissani! Seinässä ei ole laattaa, eipä tietenkään.

Erottaja 1917-1918 -näytelmän jälkeen ihmiset ovat miettineet, oliko ne tosiaan saksalaiset, jotka valtasivat Helsingin. Näin sanoi Anneli Kanto eilen.

Näin tämän vapaalipulla, kiitos siitä Teatteri Avoimet Ovet. Naisen eurolla harvoin pääsee mihinkään... Tietenkin pitkälle, siis kauas. Ja vaikkapa työväenopistoon, joka elää uutta renessanssia - vaikka fasistihallitus yrittää leikata kaiken kulttuurin ja koulutuksen. 


Tekijät:


teksti Anneli Kanto, Heini Tola
ohjaus Heini Tola
skenografia Veera-Maija Murtola
musiikki Suvi Isotalo
valosuunnittelu Luca Sirviö
rooleissa Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta

Esityksen kesto noin 2 h. Esityksessä on väliaika.

ensi-ilta oli 12.9.2017


 Avoimien Ovien esittelysivulta:
 "Erottaja 1917–18 Näytelmä kertoo punaisen Helsingin noususta ja kukistumisesta vuosina 1917–18. Päähenkilö Ida Redsvenin tarina on tosi. Hän oli toinen niistä punaisista helsinkiläisnaisista, joka sai tuomion valkoisten voiton jälkeen. Ida on palkattu rehtori Rosenqvistin perheeseen ja hän ystävystyy perheen äidin kanssa. Naisten tiet alkavat kuitenkin erkaantua Idan kääntyessä punaisten puolelle.

Kun Ida saa selville, että perheen isä toimii aktiivisesti valkoisten hyväksi, piian ja isäntäperheen välille repeää ylipääsemätön kuilu. Puhuvat katulyhdyt elävät mukana nuoren itsenäisen Suomen alkutaipaleen myllerryksissä: on lakkoja, mielenosoituksia, kapinoita, leipä-, maito- ja halkojonoja. Ja rakkautta! Ida taistelee sen aatteen puolesta, mihin lujasti uskoo. Idan kämmenelle mahtuva unelma on: Joskus minullakin on perhe, lapsia. Miehellä on työtä, lapsilla ruokaa ja kengät. Kun on vapaapäivä, voi mennä kävelemään Esplanadille. Eikä kukaan sano minulle, ettei harakka ole lintu eikä piika ihminen.

Näytelmä kertoo historiallisten kehityskulkujen toistuvuudesta. Väkivalta ei ala kiväärin luodista, vaan vihapuheesta."

Teaseri eli kiusoittelija traileri juutuupista ja muita harkkoja:


Tviitailin ja instagrammasin näytelmän jälkeen:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , ,
Sijainti: Erottajankatu 5, 00130 Helsinki, Suomi

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulu on Messiiaan uuden comebackin, kuten minun, odotuksen aikaa.

Tässä kuitenkin kuvissa vallan toinen produktio. Nimensä veroinen Fabulous Bäckström Brothers pikkutuhmine pantomiimeineen riemastutti frutti eilen 15.12.2017 Teatteri Avoimissa Ovissa. Sisältäen syvempää ja oivaltavampaa klovneriaa, ja pantomiimia aikuisille, jossa voi olla myös eroottisia tasoja tahi sävyjä. Liikkeiden eroottisuus, tai anarkistisuus, tai konventionaalisuus voi olla myös katsojan silmässä. Tai vaikka kolmannessa silmässä. Nimensä veroinen Fabulous Bäckström Brothers pikkutuhmine pantomiimeineen riemastutti frutti eilen 15.12.2017 Teatteri Avoimissa Ovissa, Helsingissä Erottajalla. Mukana myös Reetta Ristimäki. Hei, tämän jo kirjoitin. Kuvissa myös joulupallot eli kulkuset.



Teatterin lumoa 2017 -soittolistani on juupissa mielleyhtymineen:


hallelujaa, lauloi sekä äitini ja isäni lauualen toisiaan suohon lumimyrskyssä, kun astuin linjuriautosta John Carpenter -maiseen usvaan. Mukavaa olla odotettu, kuin toisen mielikuvitusolennon toista tulemista. Tai ensimmäistä ;) Olemme aika teatraalinen perhe, 1970-luvulla minä katsoin kolmivuotiaana Figaron häitä televisiosta, levylautasella pyöri niin Frank Zappa kuin Ella Fitzegerald, vinhaaan ja oikealla nopeudella, ja moni muukin, monikulttuurista, kokeellista, höpsöä ja klassista. En muista koska pääsin oopperaan ekaa kertaa, asuimme syrjäseudulla, mutta omia levyjä oli, ja osasimme tein kirjastoon, josta sai lisää. Välillä joku Veikko Sinisalo kävi esiintymässä hikisessä jumppasalissa, mutta mitä ilmeisimmin opin eri taiteen lajeja. 80-luvun luokkaretkellä ihastuin Tom Hulcen Amadeukseen, ja paljon on kaikenlaisia kerroksia tullut. 90-luvulla en mennyt katsomaan Nirvanaa, ku ne mammanpojat peruivat Lepakon keikkansa. Vai oliko se Tavastian, ja esiintyivät mutavellifestareilla sen sijaan. Minä kuuntelen jotain klassisillista radiota, ja nauhoitin kasetteja, jossa on pelkkää barokkimusiikkia. Koska barokki on niin haurasta ja jykevää, traagista ja lopullista.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 16. joulukuuta 2017

Nimensä veroinen Fabulous Bäckström Brothers pikkutuhmine pantomiimeineen riemastutti frutti eilen 15.12.2017 Teatteri Avoimissa Ovissa

Pikkutuhmalla en tarkoita tyyliä piip piip hih hih, vaan syvempää ja oivaltavampaa klovneriaa, ja pantomiimia aikuisille, jossa voi olla myös eroottisia tasoja tahi sävyjä. Liikkeiden eroottisuus, tai anarkistisuus, tai konventionaalisuus voi olla myös katsojan silmässä. Tai vaikka kolmannessa silmässä. Nimensä veroinen Fabulous Bäckström Brothers pikkutuhmine pantomiimeineen riemastutti frutti eilen 15.12.2017 Teatteri Avoimissa Ovissa, Helsingissä Erottajalla. Mukana myös Reetta Ristimäki.

hallelujaa, lauloi isä kun astuin linjuriautosta John Carpenter -maiseen usvaan. Mukavaa olla odotettu, kuin toisen mielikuvitusolennon toista tulemista. Tai ensimmäistä ;) Olemme aika teatraalinen perhe, 1970-luvulla minä katsoin kolmivuotiaana Figaron häitä televisiosta, levylautasella pyöri niin Frank Zappa kuin Ella Fitzegerald, vinhaaan ja oikealla nopeudella, ja moni muukin, monikulttuurista, kokeellista, höpsöä ja klassista. En muista koska pääsin oopperaan ekaa kertaa, asuimme syrjäseudulla, mutta omia levyjä oli, ja osasimme tein kirjastoon, josta sai lisää. Välillä joku Veikko Sinisalo kävi esiintymässä hikisessä jumppasalissa, mutta mitä ilmeisimmin opin eri taiteen lajeja. 80-luvun luokkaretkellä ihastuin Tom Hulcen Amadeukseen, ja paljon on kaikenlaisia kerroksia tullut. 90-luvulla en mennyt katsomaan Nirvanaa, ku ne mammanpojat peruivat Lepakon keikkansa. Vai oliko se Tavastian, ja esiintyivät mutavellifestareilla sen sijaan. Minä kuuntelen jotain klassisillista radiota, ja nauhoitin kasetteja, jossa on pelkkää barokkimusiikkia. Koska barokki on niin haurasta ja jykevää, traagista ja lopullista.

Pikatuomiot ja huomiot:
Pikkujoulukausi on siis alkanut. Minulle se on merkinnyt teatterissa Hansu ja Pirre, Jukka Puotila show, Masennuskomedia ja groteski komedia Lokki - näiden näytelmien kanssa olen siis viettänyt joulunalusaikaa, jolloin saa oikeatsi nautaa. Oikeasti nauraa...

Fabulous Bäckström Brothersien Messias ajankohtainen niin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin tuoreiden näytelmäperversioiden tai paremminkin näytelmäversioiden kanssa kuin muutenkin, Händelin Messias myös. Mihail Bulgakovin anarkistinen klassikkoromaani kysyy, soutaa, ja huopaa. Välillä kumittaa itse itsensä, ja kirjoittaa päälle, toisella värillä. Ateistit älykkäät ja jokseenkin vapaat kirjailijat, joilla on sananvapaus. Mutta sitten yks heistä menee ja kirjoittaa Jesua Ha-Nostrista pitkää tarinaa. Romaanissa kysytään, millä todistein filosofi päättää, onko mielikuvitusolento olemassa, vai ei. Ja miksi. Bulgakovin kirjassa ollaan cliffhangerissa, miten [Je]sulle käy.

Kun taas Messiaassa syntyy outo poikalapsi, komeatukkainen potra poika, just prikulleen isänsä näköinen, ainakin samanlainen peruukki. Eilen lähdin saappaat jalassa teatterista linjuriautoon, ja oli koko pitkä ja pimiä yö aikaa katsoa venäläistä Saatana saapuu Moskovaan sarjaa noin vuodelta 2007, jota olen paljonkin veivannut vuosien ajana, se löytyy VHS-kaseteilta kotoa taikavarpujen avustuksella, tai sitten ei, vaan juutuupista, helepommin.

Kuuntelin myös kotimaista mainiota kuunnelma noin vuodelta 1991, joka ihan näillä minuuteilla ja näppäimillä löytyy Yle Areenasta. Syy miksi kuuntelin ja katsoin kumpaakin versiota, oli tämä huomio, kuinka niin monessa mytologiassa neitsyt, tuo tahraton äitee, synnyttää Messiaan. Joka kansalla on omansa. Ja jokaisen uskonnon versio on heidän mielestään oikeauskoisempi!

Oikeastaan en voi sietää hihhuleiden veisuja, joululauluja, enkä hihhulien taidetta. On hirveä kun taide valjastetaan tällaiseen vihan propagandaan. Agendaan. Ja varsinkin kun sen tekee mies, koska naiset eivät saaneet säveltää saatika maalata tai opiskella. Kuinka vähän älyä, ja kapasiteettia siinä on käytetty, oopiumia kansalle. Lampaille karsinoita ja leipää.

Eniweis, nurinkurista, ja ironista on se, että joulu on oikeasti pakanallinen juhla, jota on vietetty paljon ennen ristinuskon keksimistä. Keskitalven juhla on ilon juhla, koska silloin kevät ja kesä, valon ja lämmön aika, koittaa ja voittaa.

Mutta toisaalta. Loistavat B:n pojat ovat myös teutaroineet teutooneina, pakanoina, Mjölnerit tanassa Route 66(6) matkalla Ameriikan halki - miun digiboksissa tätä herkkua on mahdollisuus säilyttää pari vuotta.Yle Areenasta löytyy.

Lontoossa oli viehättäviä vaudeville-teattereita, mutta sitten tuli benny hill show ja television rappio. Mikä. Tappio. Quel fromage....

Mukavaa, että oopperaa tehdään näin, baskeri  ei niin kireällä, vaan peräti mirrit otsalla. Hienoa perinnettä, ilveilyä ja meidän elämän soundtrackia. Ja kommenttiraitaa.

Tänään ei pääpaino ollut Handelissa vaan Händelissä. Mukava oli syysmyrskyistä bäk takaisin Suomeen palata pikkujouluun á la  Fabulous Bäckström Brothers.

Sierainnokkahuilusta tuli mieleen koulun kusijuhlat... Puhallettavan lampaan agility myös virkisti.

Teki mieleni tehdä tästä sarjakuvaa, tai karikatyyriä.

Nimensä veroinen Fabulous Bäckström Brothers pikkutuhmine pantomiimeineen riemastutti frutti eilen 15.12.2017 Teatteri Avoimissa Ovissa.

Aiemmin veljekset olen nähnyt Omapohjassa pienoisoopperassa Hin und zurück – sinne ja takaisin, riemastuttava niin ikkään. Ehkä joskus saan senkin kirjoitettua.

Olin tällä viikolla Tallinnassa, Tukholmassa, Helsingissä ja nyt Lapissa, joten poltan vakkaa kummastakin päästä ;) Luulin, että teatterivuoreni siis teatterivuoteni - nyt tullee paljon Sabina Spielrein -lipsahduksia. Teatterivuoteni piti loppua viime viikolla komeasti Mestari ja Margarita -näytelmiin peräkanaa. Viirus teatterin mansikan tuoksuisen Mästaren och Margarita -näytelmän kävin katsomassa kolmannen kerran, spesiaalia näytöksessä oli katsomossa istuva Woland, elikkä kilpailevan teatterin Professori Woland eli Marc Gassot, joka on ohjannyt tämän Messias -spektaakkelin. Seuraavana päivänä katsoin, ties monennenko kerran Gassotin version. Ja mikä ettei. Hänen kävelykeppinsä tuntuu elävän omaa elämää, ja kuinka upeaa liikkumisen hallintaa ja ajoitusta.

Samaa on myös Messiassa. Ja mies on miehen lähellä, mikä on outoa, ja harvinaist,a mutta ehdottoman kaivattua kotimaisessa teatterissa. Tätä näin mm Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä näytelmässä, jossa tarinan veljekset suutelivat keskenään kunnes vihellettiin peli poikki. Petri ja Jouni Bäckström ovat oikean elämän veljeksiä, mutta näyttelevät tämän nasaretilaisen poikalapsen vanhempia. En tarkoita ihan Rammsteinin Man gegen mann. Mutta myös Kuolema Venetsiassa näytelmässä Jukkis Palo ja Jukka Puotila olivat lähellä toisiaan, eros ja thanatos, tarinan kertoja, tarinan eläjä, Manalan lautturi ja uupuneen miehen matka.

Bäckstömit laulavat toisiaan suohon, mikä on komeaa, mutta myös komppaavat, on kissanhännänvetoa ja sitten sahaavat poikki oksaa, jolla laulavat. Rekvisiitta on minimissä, mikä on aina kiertävän kulkijan ja ilveilijöiden teatteriseurueen merkki - mitä oikeasti tarvitsee näytökseen. Veljekset kuin ilvekset myös ampuvat omaan jalkaan, omiin jalkoihinsa, joten mukavasti on esitys rytmitetty. Vetävät maton toistensa alta, ja joskus oman itsensä. Antavat odottaa ja yllättävät.

Ja laulavat pirun hyvin.

Huikeimmillaan ollaan Oopperan kummituksessa.

Mitähän huikeaa on tiedossa seuraavan pakanallisen juhlan aikaan?

Luulin, että teatterivuoteni loppui Süsimetsä -nimiseen runoteatterin ilmaiseen esitykseen Työväenopistolla, tuttuun pinkkiin Kallion Opistotaloon, mutta eipäs loppunut. Tekevä ehtii

Näin tämän esityksen ilmaiseksi, kriitikko-lipulla, kiitos siitä. Olen oikein tyytyväinen, että näin tämän juuri eilen, kun oli viimeinen esitys.




Messias tietolaarissa ja loorassa veljesten virallisilta sivuilta:

MESSIAS

" Jouluevankeliumia ja erityisesti Georg Friedrich Händelin Messias -oratoriota yllättävistä näkökulmista ruotiva, monesti palkitun brittikoomikko Patrick Barlow’n teos Messias (The Messiah) on The Fabulous Bäckström Brothers ry:n vuoden 2016 syksyllä Kansallisoopperan Alminsaliin valmistuva produktio.

Teos on erityisesti Saksassa ja Englannissa suureen suosioon noussut jouluinen hittikomedia kahdelle näyttelijälle ja oopperalaulajalle. Uusi, tyylikäs mutta hulvaton tulkinta yhdistää brittiläisen komedian tarkkaan fyysiseen komiikkaan ja uskomattoman kauniiseen musiikkiin.

Näytelmän FBB:lle tehty sovitus kasvattaa ja tarkentaa esityksen klassisen musiikin osuutta ja yhdistelee näyttämöilmaisussaan klovneriaa, mimiikkaa ja oopperaa.

Teoksen ohjaaja on näyttelijä-ohjaaja-miimikko Marc Gassot, rooleissa esiintyvät oopperalaulaja-näyttelijät Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki. Esitys on helposti liikuteltava ja soveltuu mihin tahansa teatteri- tai näyttämötilaan. "


Teatterin lumoa 2017 -soittolistani on juupissa mielleyhtymineen:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)