Hetkeksi unohda veroparasiitit ja räntäsateet! Leikkaukset ja naisen euron! Tule kanssani kylpyyn, tahdon samaan ammeeseen, vaahto välillämme yhtyy, se...
Vasta toinen kerta tässä kuussa. Maaliskuun kerralla Alfred tuntui kolhivan polvensa mustelmille.. Huhtikuussa Magda varasti shown. Huhtikuussa bändi soitti lujempaa, 2.4. jopa jatsilta kuulosti. Mutta Magdan raivokas tulkinta nosti pinnalle ajankohtaiset aiheet kuten lääppijät ja ei tarkoittaa ei. Magdan musiikki muistutti myös Cabaret musikaalia, itäeurooppalaista ja juutalaista poljentoa. Oikeastaan jokainen varastaa shown - vuorollaan. Musikaalissa on vain yksi pysähtynyt kohta joka kestää sadasoasekunnin, kun Alfred turhautuu, että professoria kiinnostaa vain kirjat, kirjat, kaikki nämä kirjat, eikä Sarahin "pelastaminen" tyylikkäältä
transylvanilaiselta ylhäiseltä herralta... joka antaa huumaavan punaisia juhlamekkoja ja vihjailevia tanssikutsuja... Muutenkin tanssiminen, lentäminen, uneksiminen ja kylpeminen symboloi seksuaalisuutta ja vapautta, nautintoa...
Alfred oli 2.4. yhtä vastustamattoman innokas, viaton nuori pösilö kuin Eddie Izzardin " Jonathan Harker " elokuvassa Shadow of a vampire, joka perehtyi Nosferatu-elokuvan tapauksiin, filmissä Udo Kier joka näytteli myös maailman traagisimman ja lohduttomimman vampyyrin roolin Andy Warholin Draculassa... Alfred oli myös kuten Keaunu Reeves Bram Stokerin Draculassa, täysin tunnottomien hurjien vampyyrien vietävissä.. Alfredilla oli jotenkin vihjailevampaa käsityötä viime kerroilla, miten käyttää Ovidiuksen rakkauden opas kirjasta kilpenä ettei innokas von Krolockin poika Herbert ( miltei kuin Pervert... räiskyvässä flamboyant roolissa mainio Samuel Harjanne, Joka Halloweenin jälkeen on myös ihana Riff Raff Rocky Horror Show.saa ) pääse hänen... käsiksi.. Vampyyrit edustavat vaarallisuuden ja ikuisuuden lisäksi suvaitsevaisuutta ja biseksuaalisuutta.. Musikkillisesti on hauska seurata seksuallisuutta miten se ilmenee valssina, tangona ja hevin jytkeenä...
Olen kerran kuussa nähnyt kuolaten Mikko Vihman von Krolockina hyytävän onnistuneesti ja nyt viimeksi Jonas Saari kantoi viittaa tyylillään. Perhana pitää nähdä uudelleen... Ensimmäisen puraisun odotus - love at first sting - kestää tantrisen pitkään - mikä tietenkin pitkittää nautintoa..
Nyt näin ensi kertaa Ambronsiuksen (Tuukka Leppänen) joka heitti taisteluhuutonaan Leijonaa mä metsästän noin että sekä yleisö että Alfred repesi... Leppänen-Ambonsius taisi mainita Kutturan, siis kutturaselkä, kyttyräselkä, noin niinkuin pohjoisena viittauksena! Aiempina kertoina Amronsiuksena oli Antti Timonen. Myös Chagallin hahmossa ( Kari Mattila ) jossa oli jotain tuttua hienoa 70-80-luvun teatteria (kun aiemmin näkemissäni Risto Kaskilahden modernimpaa komikkaa).
Ja mikä rekvisiitta. Upea sänky, painajaiset ja märät unet sekoittuvat, pelot, halut, uskallukset...
Alfredin huhtikuisissa kerroissa olin huomaavani Ameriikan piirakka -maisia vihjauksia, kynttilän räpläys, istuu tyyny tiiviisti sylissä haaveillen, nuorukaisen seksuaalinen herääminen selvästi siis! Viime kerroilla Alfredilla oli jotain Pirkka-Pekka Petelius -maista tyyliä... Tuttua vanhan opettajan ja nuoren oppilaan välillä tämä juoksetus ja päähän läppääminen kuten esim sarjassa NCSI vai miten ne numerot menikään :)
Mietin, miten tämä näytelmä onnistuu kun lumi uupuu, ja kun ei ole Komedan musiikkia...
Mutta hyvin. Bonnie Tyler & Meatloaf, balladit ja korvamadot. Puskafarsin, slapstickin ja rockoopperan aineksista ammennetaan maukasta soppaa.. Josta nauttii useampan päivänä. Sääli ettei teatterissa ole varaa / resursseja / aikaa kuten kulttielokuvan näytöksissä että saman saisi uudelleen ja uudelleen... Ehkä Suomi on niin pieni ja köyhä maa jossa liikaa leikataan.
Olen vampirismin ja shockrockin suurkuluttaja usealla vuosikymmenellä ja jopa vuosituhannella ;) livenä mm Alice Cooper. Ja paljon muitakin eli olen tottunut siihen että näyttämöllä minut pitää tyrmätä ja hyrmätä :)
Ihanaa että Polanski teki tämän teatteriin vaikka on itsekin käynyt läpi monta tragediaa. Dance of vampires elikkä Fearless vampirekillers elikkä Vampyyrintappajat anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani elokuva, jossa Sharon Tate hehkui Sarahin roolissa. Sitten myöhemmin vesimiehen ajan tuon positiivisen kukkaisajan loputtua synkästi, kun raskaana olevan Taten murhasi Mansonin perhe aloittaakseen rotusodat, helter skelter.
Pohjautuu Hammer studion noin 1958-1966 vuosien technocolor värikylläisiin Dracula-elokuviin jossa vampyyri Christopher Lee saapuu neidon makuuhuoneeseen odotettuna pahan silhuettina... Ja rakastamissani Hammerin kauhupätkissä aina Peter Cushing tulee kylään majataloon ja näyttää piipullaan valkosipulikekoja. Onko linnaa... Cushing van Helsing ihailee Draculaa, kuten ihailee Ambronsius tuota von Krolockia - sivistyneitä herrasmiehiä kumpikin. Samalla irvaillaan huuhaalle ja tieteelle, kuinka verisiä ovat kilpailut nobel- ja muissa tiedepiireissä - varsinkin kun ennakkoluuloton tutkija löytää jotain... Ennenkuulumatonta kuten oikeassa elämässä vast ikään tapellaan tiedepiireissä esi-isistä, että kenen kaava voittaa. Eikun on pitävä;)
Mutta mitä anarkofeministi tekee vampyyrimusikaalin katsomossa?? No tietenkin nauttii...
Alfred oli 2.4. yhtä vastustamattoman innokas, viaton nuori pösilö kuin Eddie Izzardin " Jonathan Harker " elokuvassa Shadow of a vampire, joka perehtyi Nosferatu-elokuvan tapauksiin, filmissä Udo Kier joka näytteli myös maailman traagisimman ja lohduttomimman vampyyrin roolin Andy Warholin Draculassa... Alfred oli myös kuten Keaunu Reeves Bram Stokerin Draculassa, täysin tunnottomien hurjien vampyyrien vietävissä.. Alfredilla oli jotenkin vihjailevampaa käsityötä viime kerroilla, miten käyttää Ovidiuksen rakkauden opas kirjasta kilpenä ettei innokas von Krolockin poika Herbert ( miltei kuin Pervert... räiskyvässä flamboyant roolissa mainio Samuel Harjanne, Joka Halloweenin jälkeen on myös ihana Riff Raff Rocky Horror Show.saa ) pääse hänen... käsiksi.. Vampyyrit edustavat vaarallisuuden ja ikuisuuden lisäksi suvaitsevaisuutta ja biseksuaalisuutta.. Musikkillisesti on hauska seurata seksuallisuutta miten se ilmenee valssina, tangona ja hevin jytkeenä...
Olen kerran kuussa nähnyt kuolaten Mikko Vihman von Krolockina hyytävän onnistuneesti ja nyt viimeksi Jonas Saari kantoi viittaa tyylillään. Perhana pitää nähdä uudelleen... Ensimmäisen puraisun odotus - love at first sting - kestää tantrisen pitkään - mikä tietenkin pitkittää nautintoa..
Nyt näin ensi kertaa Ambronsiuksen (Tuukka Leppänen) joka heitti taisteluhuutonaan Leijonaa mä metsästän noin että sekä yleisö että Alfred repesi... Leppänen-Ambonsius taisi mainita Kutturan, siis kutturaselkä, kyttyräselkä, noin niinkuin pohjoisena viittauksena! Aiempina kertoina Amronsiuksena oli Antti Timonen. Myös Chagallin hahmossa ( Kari Mattila ) jossa oli jotain tuttua hienoa 70-80-luvun teatteria (kun aiemmin näkemissäni Risto Kaskilahden modernimpaa komikkaa).
Ja mikä rekvisiitta. Upea sänky, painajaiset ja märät unet sekoittuvat, pelot, halut, uskallukset...
Alfredin huhtikuisissa kerroissa olin huomaavani Ameriikan piirakka -maisia vihjauksia, kynttilän räpläys, istuu tyyny tiiviisti sylissä haaveillen, nuorukaisen seksuaalinen herääminen selvästi siis! Viime kerroilla Alfredilla oli jotain Pirkka-Pekka Petelius -maista tyyliä... Tuttua vanhan opettajan ja nuoren oppilaan välillä tämä juoksetus ja päähän läppääminen kuten esim sarjassa NCSI vai miten ne numerot menikään :)
Mietin, miten tämä näytelmä onnistuu kun lumi uupuu, ja kun ei ole Komedan musiikkia...
Mutta hyvin. Bonnie Tyler & Meatloaf, balladit ja korvamadot. Puskafarsin, slapstickin ja rockoopperan aineksista ammennetaan maukasta soppaa.. Josta nauttii useampan päivänä. Sääli ettei teatterissa ole varaa / resursseja / aikaa kuten kulttielokuvan näytöksissä että saman saisi uudelleen ja uudelleen... Ehkä Suomi on niin pieni ja köyhä maa jossa liikaa leikataan.
Olen vampirismin ja shockrockin suurkuluttaja usealla vuosikymmenellä ja jopa vuosituhannella ;) livenä mm Alice Cooper. Ja paljon muitakin eli olen tottunut siihen että näyttämöllä minut pitää tyrmätä ja hyrmätä :)
Ihanaa että Polanski teki tämän teatteriin vaikka on itsekin käynyt läpi monta tragediaa. Dance of vampires elikkä Fearless vampirekillers elikkä Vampyyrintappajat anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani elokuva, jossa Sharon Tate hehkui Sarahin roolissa. Sitten myöhemmin vesimiehen ajan tuon positiivisen kukkaisajan loputtua synkästi, kun raskaana olevan Taten murhasi Mansonin perhe aloittaakseen rotusodat, helter skelter.
Pohjautuu Hammer studion noin 1958-1966 vuosien technocolor värikylläisiin Dracula-elokuviin jossa vampyyri Christopher Lee saapuu neidon makuuhuoneeseen odotettuna pahan silhuettina... Ja rakastamissani Hammerin kauhupätkissä aina Peter Cushing tulee kylään majataloon ja näyttää piipullaan valkosipulikekoja. Onko linnaa... Cushing van Helsing ihailee Draculaa, kuten ihailee Ambronsius tuota von Krolockia - sivistyneitä herrasmiehiä kumpikin. Samalla irvaillaan huuhaalle ja tieteelle, kuinka verisiä ovat kilpailut nobel- ja muissa tiedepiireissä - varsinkin kun ennakkoluuloton tutkija löytää jotain... Ennenkuulumatonta kuten oikeassa elämässä vast ikään tapellaan tiedepiireissä esi-isistä, että kenen kaava voittaa. Eikun on pitävä;)
Mutta mitä anarkofeministi tekee vampyyrimusikaalin katsomossa?? No tietenkin nauttii...
Tänään Alfred muistutti Eddie Izzardin innostunutta pösilöyttä #vampyyrientanssi #shadowofVampire #hktfi https://t.co/stlBJtjkL9— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 2. huhtikuuta 2016
Tässä esi-isä professori #Ambrosius #kirjalaulu kohtaukselle #hktfi #vampyyrientanssi https://t.co/hiWebZjVHx— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 2. huhtikuuta 2016
@hktfi onnistu jälleen. Harmaasta sateesta, leikkauksista & veroparasiiteistä pääsi eroon hetkeks #vampyyrientanssi pic.twitter.com/mUb0DMfJqB— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 7. huhtikuuta 2016
Kyllä urut on tramaattisemmat instrumentit kuin triangeli. #hktfi @hktfi #vampyyrientanssi pic.twitter.com/PNO5hjPjNk— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2016
Päivän menu.. #vampyyrientanssi 💃kiitoksia! Leijonaa mä metsästän.. Repesin myös pic.twitter.com/4A6RDWpRkV— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 6. huhtikuuta 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.