tiistai 30. tammikuuta 2018

Mikä on parempaa kuin teatteri? Kerron ens kuussa ;)

Eilen 24.1. katsoin pitkään tätä esirippua. Ensi viikolla blogissa tekstiäkin. Luulisin. Mutta mikä on parempaa kuin teatteri?

Kepeä on jalan lento, ja huikeuden pukujen värimaailma: pullea, hillitty pinkki ja hempeän kirkkaan vihreä. Myös kuningatar Elisabethin komea oranssisuus ja Petrus Kähkösen esittämän itseänsä täynnä olevan näyttelijän räikeä oranssi ja vihreä luukki... Kyseessä oli Helsingin kaupunginteatterin  Rakastunut Shakespeare -näytelmän ennakko.

On makea koreografia ja goottilaiset lavasteet toivat mieleen Vampyyrien tanssin Peacockissa, ( jossa kaupunginteatteri oli evakossa ) - ah niitä aikoja! Hkt saisi tehdä seuraavaksi Prinsessa Ruususen tarinan ja upea, upea Karttunen koreografiksi siihenkin. Erityisesti miekanmittelö on hurjaa, ja sen koreografia kateellisen soljuvaa. Ja vaarallista! Sanan säilä tietenkin toimivaa, onhan tämä

Ennakko 24.1.18 milteipä eturivin paikoilta nähtynä. Aivan upea paikka istua. Ja siis, hm, nähdä, toiselta riviltä. Heidi Herala oli mainio, vaikka muutkin imettäjät, sukupuolestaan riippumati, hyviä. Heralalla on mainio lämpö ja sitkeys puolustaa suojattiaan. Mutta silmää myös mieskauneudelle.

Ennen kaikkea näytelmä osallistui myös me too -keskusteluun, seksuaaliseen häirintään, naisen esineellistämiseen ja seksismiin.

Viljami Säkinperän aikoihin naiset eivät saaneet näytellä teatterin lavalla eivätkä tavalliset hyvämaineiset naiset edes käydä teatterissa.

Olin katsojana hankalassa tilanteessa kun upea Mikko Vihma riisuu paitansa mutta vain Violaa vahingoittaakseen, riistääkseen, ottaakseen, nyöryyttääkseen... Näytelmä tuo me too -keskustelun mieleen. Ja naisen aseman. Naisen euron ja shillingin. Kuinka nainen on miehen omaisuutta. Ensin isän, sitten aviomiehen. Pthyi olkoon.

Vaikea siinä mielessä, kun timmissä kunnossa oleva Vihma, joka oli myös vampyyrikreivi von Krolock onkin inhottavan miehen roolissa. Sitä ajattelee omia suosikkinäyttelijöitään, kuten esimerkiksi James Francoa erinomaisessa ja hellusessa leffassa Disaster Artist, jonka näin ennakkoon, siis Night Visions festivaaleilla.

Mutta minä istuin paraatipaikalla toka rivillä. Josta hyvin näkyi ja aukeni tämä näytelmä. Se oli kepeä ja kepeästi liihottava romanttinen komedia jolla oli helmojen alla, ei syntiä vaan viittauksia me too -keskusteluun, naisvihaan, seksismiin ja naisen rajoituksiin teatterissa, kulttuurissa ja paikoissa. Ammateissa ja koulutuksissa. Pää- ja sivurooleissa, vuorosanojen vähyydessä... Ja pääosissa virkistävän tuoreet kasvot.




Mutta lisää ensi kuussa....



#teatterinlumoa2018. #teatterinlumoa. #teatteriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti