tiistai 30. tammikuuta 2018

Taisi olla kangastusta. Ja sisällisotaa ja sen arpia, jotka kääritään peittoon... Kangastus 38 Kansallisteatterissa

Lavalla on kolme naista. Yhdessä heistä ehkä muodostuu tarinan päähenkilö, kertoja, sankari. Voiko nainen olla sankari ilman esineellistävää alistavaa rajoittavaa sanaa sankaritar. Tar.
Niin kuin tar tar. Vähempi kuin kirjailija, sankari, opettaja, everstina. Raaka, mutta kuitenkin: ei kokonainen, ei täydellinen, ei valmis, ei ammattimainen. Naissankari ei tarkoita, että nainen olisi sankari, vaan hamesankaria, joka ei tarkoita, että hame olisi sankari, heh heh, vaan miestä, joka kaataa naisia. Vaikeita nämä käsitteet. Joita pitää oikoa.

Naisia, naista nimeltä Milja Matilda Wiik näyttelevät:
     - Noora Dadu on tuttu mainiosta Ryhmäteatterin Suomenlinnassa esitetystä Kesäyön uni näytemästä. Sekä Fail – virheellinen esitys, jonka näin Kiasmassa joulukuussa 2016.
     - Cécile Orblin on tuttu pääosasta näytelmästä Minna Canth, jonka viimeisen näytöksen näin iltanäytöksenä ( kun olin ollut matineassa katsomassa näytelmää Kuolema Venetsiassa - silloin näin kaksi Jukka Puotilan näytelmää peräkanaa. )
     -  Edith Holmström joka on uusi tuttavuus minulle. Huomioitavana että 2000-2015 vuosina kävin hyvin vähän laitosteattereissa Suomessa, katsoin lähinnä harrastelijatetatteria, kaikenlaista performanssia, poikkitaidetta, keikkoja, leffafestivaaleja ja olin muutenkin ilman rahaa. Mutta syssyllä 2015 ostin lipun Vampyyrien tanssi -musikaaliin, koska olen rakastanut kyseistä leffaa useita vuosikymmeniä. Ja tällä tiellä olen. Yhä. Nykyään teatterilipun saa samaan hintaan halvimmillaan kuin leffaan joka on valtavirtaa, ja vain leffa. Festarit asia erikseen. Teatteri on ainutlaatuinen, fyysinen kokemus, joka on tällä hetkellä hyvinkin punk ja rock, kun varsinaisista rockkonserteista on muodostunut mammuttitapahtumia - sanan kummassakin merkityksessä... Näytelmä voi olla hyvinkin inhimillinen, intiimi, raaka ja ainakin kysymyksiä herättävä taideteos. Joka voi katsoa sinua silmiin.

Välihuomiona: kun naisnäyttelijöistä - esimerkkinä Cécile Orblin - hakee tietoa, niin google ehdottaa ensiksi ja tärkeimmäksi uutiseksi kuinka naisnäyttelijä erosi, ja sitten tuleekin miltei syyttävä "Näyttelijä Cécile Orblinillako Linnan juhlien arvokkain koru? " " Arkkitehti jonka maailma pirstoutui - Kulttuuri - Turun Sanomat ", Cécile peloton - Kulttuuri - Helsingin Sanomat: "Vuosisadan rakkaustarinoiden pääroolissa loistava Cécile Orblin lähti harjoituksiin suoraan ruumishuoneelta. Hänellä on kuitenkin kaksi toteutunutta haavetta, kolme kieltä sekä suunnitelma. "

Toimiiko kolmipäinen kolmesta muodostuva päähenkilö? Siinä ajattelee jotain, kuinka nainen on nuorena kokenut jonkun trauman, kokenut pahaa, ja tekee itselleen suojaverkon, kehittää uuden persoonallisuuden. Tai tyystin unohtaa vanhan.

Kangastus 38 on välillä kylmä, ja etäinen, mutta välillä se kelaa katsojan, kuuntelijan hyvinkin lähelle. Se keskustelee sivistyneesti mutta pistää kokijan epämukavuusalueelle, kylmään vankiselliin, josta ei pääse ulos. Ja jossa naiselle voi tapahtua mitä vaan. Tämä on historiaa sadan vuoden takaa, suomen sisällissodasta joka alkoi tammikuun lopulla 1918. Tämä voi olla nykypäivää Venäjällä ja muualla missä rikotaan ihmisoikeuksia.

Tämä voi olla käänteinen dekkari, jännitystarina, vankikertomus. Sairaskertomus. Taisi olla kangastusta. Ja sisällisotaa ja sen arpia, jotka kääritään peittoon...

Olemme vuodessa 1938, miehen työpaikalla. Häntä näyttelee Timo Tuominen, joka on tuttu mm Jacques Brel  -iltamistaan - joihin en ole koskaan päässyt. Nainen on hänen sihteerinsä. Sihteerikkö on seksistinen ilmaus. Konttoristi on miltei neutraali, sukupuoleton ilmaus. Tietenkin se on pienempipalkkainen mutta jämpti. Asiat hoituvat. Viivoittimet ovat suorassa.

On kulunut 20 vuotta Suomen sisällissodasta. Mies on asianajaja Claes Thune, tarkemmin sanoen varatuomari. Westön romaani alkaa samalla lailla kun näytelmä: Thune on huolissaan kun muuten niin täsmällinen, järkkymätön ja korvaamaton rouva Wiik ei ole ilmaantunut töihin. Ennenkuulumatonta. 

Sisustus ja puvustus, maskeeraus on kaunista muttei missään nimessä burleskia. Se on kyllä ehtaa vintagea, mutta ei räikeätä. Siinä on aavistus film noiria, mutta ei liikaa kun lähestytään vasta 1940-luvun alkua. Se näyttää ja varsinkin kuulostaa hyvin kotikutoiselta, nostalgiselta, turvalliselta, harmoniselta yhteislaululta - kuten Harmony sisters. Paljon toistuu laulu Kangastus jonka taustoja haluaisi penkoa. Sekä joitakin nimiä joita nousee esille. Kangastus-laulu ei ole Dallapén versio, jota ei ollut "tuolloin" 1938 vielä ilmestynytkään.

Hienoja yksityiskohtia, fetisistisiä näyttelijöiden, elokuvalehtien nimiä, siirtomaakauppaa ja arjen luksusta, joista nainen saa yksin nauttia, ja viettää laatuaikaa. Hän saa haaveilla. Haaveilla, istua rauhassa nojatuolissa, syödä makeita persikanpuolikkaita tölkistä, kuunnella radiota. Haaveilu elokuvien käydyistä ja käymättömistä kohtauksista vie kauas arjesta ja menneisyydestä, 1930-luvun natseita ja stalinin vainoista. Mussolinikin taisi tärkeillä ja saapastella saapasvaltiossa.

Ja toisinaan laittaa kynnet ja kädet kuntoon. Toisaalta. Mielenterveyden järkkymisestä, syyllisyydestä ja ahdistuksesta kertoo kynsien, kynsinauhojen repiminen, itsensä rankaisu.

Kuten herran ystävät eli keskiviikkokerho jossa 4 - 5 miestä, ystävää vetää brenkkua ja puhuu politiikkaa, nationalismistakin. Vaikka miesjoukon yksi jäsen Joachim ”Jogi ”Jary on juutalainen. Tapahtuiko se vuoden 1936 olympialaisissa tuo skandaali jossa todistajien ja valokuvien mukaan juutalainen Jary voitti pikajuoksun, mutta sitten kuulutettiin tulokset uudelleen, jossa Jagy neljäntenä. Näinkö haluttiin miellyttää natseja jotka istuivat katsomossa? Monta kertaa kesken näytelmän tekee mieli tarttua Mitä Missä Milloin 1938 -kirjaan. Sain kyllä Kjell Westön allekirjoittaman pokkarin mutta kirjahyllyni pursuilevat. Pitäisi ehtiä lukea ensin kirjaston lainat - jotta muutkin pääsisivät niitä lukemaan! Pääsin tätä näytelmää katsomaan vasta nyt kun sain Kansallisteatterilta lipun, kiitos siitä. Muuten en olisi päässytkään.

Tarkennus, mitä pidin olumppialaisina oli tietenkin uunituoreen Helsingin olympiastadionin juoksukilpailu 21.06.1938. Kesäolympialaiset 1936 pidettiin natsi-saksassa.

Jaryä näyttelee Kristo Salminen, joka Riku 3 näytelmää [ Rikhard III ] olen tiirannut tiuhaan. Lääkäri Lorens "Zorro" Areliusta näyttelee Antti Pääkkönen, joka on myös Rikussa useammasa roolissa mm upeana noitana - tai vaan vahvana vanhana matriarkkana Margaretana. Antti on useasti lääkärin roolissa mm Masennuskomediassa ja eilisessä Luulosairaassa...

Tässä keskiviikkoseuran herraretkue joka nauttii etuoikeuksista. Ja muistakin.
Kuvaaja Mitro Härkönen

Kangastus_38_3



Tässä omia tutkimuksia taustasta:

Miten voi yhtä aikaa sekä muistaa että unohtaa oikeusmurhan, jossa huijataan urheilutuloksissa - rasistisista ja antisemitistisistä syistä:
 Suomalainen pikajuoksija Abraham Tokazier wikipediassa:
"Historiaan hän on jäänyt kesällä 1938 juostun oikeusmurhaksi arvioidun 100 metrin juoksun tulosten takia. Useiden arvioiden ja tilanteesta otetun valokuvan mukaan juoksun todellinen voittaja oli juuri Tokazier, vaikka hänet tulosluettelossa sijoitettiin neljänneksi. Syynä tuloksen vääristelyyn on arveltu olleen hänen juutalaisuutensa."

1938 Helsinki scandal race.JPG
By Akseli Neittamo - http://www.hs.fi/urheilu/a1376963435742, Public Domain, Linkki

no muuta en ehtinytkään.

Tekijät


Rooleissa
Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen

Ohjaus
Mikaela Hásan

Suomennos
Liisa Ryömä

Dramatisointi
Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hásanin kanssa

Lavastus
Katri Rentto

Pukusuunnittelu
Anna Sinkkonen

Tunnusmusiikki
Markus Fagerudd

Valosuunnittelu
Ville Toikka

Äänisuunnittelu
Esa Mattila

Videosuunnittelu
Paula Lehtonen

Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva



KUVAGALLERIA Flickrissä

sama alla upotettuna:

Kangastus 38 2

Kuvassa Cécile Orblin, Edith Holmström ja Noora Dadu. Kuvaaja Mitro Härkönen.


Kansallisteatterin muita linkkejä:

Kangastus 38 viideo juutuubissa:








Kansallisteatterin sivulta:

"Kjell Westön palkittu romaani upeana näyttämötulkintana Kansallisteatterissa!

Helsinki, Helsingfors. Sumuinen satamakaupunki maassa, jota kaksikymmentä vuotta aikaisemmin riepotteli repivä ja kaoottinen sisällissota, ja ihmiset tekivät nimettömyyden suojissa asioita, jotka myöhemmin haluttiin unohtaa ja joista mieluiten vaietaan.

Eletään kevättä 1938. Helsingin olympiastadion avataan pian, kansainvälisiä uutisotsikoita hallitsee Kolmannen valtakunnan kasvava uho ja tanssilavoilla soi suosikki-iskelmä Kangastus.

Eräänä maaliskuisena iltana varatuomari Claes Thune ja hänen ystävänsä kokoontuvat keskiviikkokerhon merkeissä Kasarmintorin laidalla sijaitsevaan varatuomarin toimistoon. Varakkaista ja etuoikeutetuista miehistä koostuvan kerhon tarkoituksena on tukea poliittisen ja kulturellin keskustelun ylläpitämistä Helsingin kaupungissa sekä samalla suoda jäsenilleen tekosyy ryypätä. Paikalla on myös Thunen vastikään palkkaama konttoristi, aina tarkka ja täsmällinen rouva Wiik, joka seuraa sivusta illan tapahtumia ja kuuntelee hiljaa herrojen puheita.

Mutta kuka on tämä vaitonainen rouva Wiik? Mitä kätkeytyy hänen moitteettoman pintansa alle? Milja Matilda Wiik on osa kansakuntaa jakanutta ja ristiriitojen sävyttämää historiaa, josta Suomi vaikenee.   Tuona maaliskuisena iltana vuonna -38 tuttu ääni tunkeutuu ajan halki ja vaikenemisen muurin läpi. Milja Matilda Wiik antautuu sattuman vietäväksi kohti hetkeä, jossa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat peruuttamattomalla tavalla.

Molempien päähenkilöiden − Thunen ja Wiikin − elämänkohtaloista punoutuu otteessaan pitävä tarina ystävyydestä ja petoksesta, häpeästä, voimattomuudesta ja yksinäisyydestä, järjen ja tunteen sovittamattomasta ristiriidasta sekä mahdollisesta ja mahdottomasta rakkaudesta. Se kertoo ihmisen tarpeesta uskoa, että elämällä on tarkoitus myös maailmassa, jossa ihanteet ja teot eivät aina kohtaa ja oikeudenmukaisuus on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Kangastus 38 on myös rakkaudenosoitus tutulle mutta kadonneelle Helsingille, hieno ajankuva, jossa kangastelee pelottavan tunnistettavia näkyjä omasta ajastamme.

Mikaela Hasánin ohjaama ja Michael Baranin dramatisoima esitys perustuu Kjell Westön samannimiseen romaaniin, jolle myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto vuonna 2014. Hasánin ja Baranin edellinen yhteistyö, Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (2014) sai tunnustusta sekä yleisöltä että arvostelijoilta. Westön uusi romaani Rikinkeltainen taivas ilmestyi Otavalta syksyllä 2017."



Otavan sivulla esitellään suomennettua romaania:

 "Asianajaja Claes Thune on palkannut Matilda Wiikin konttoristiksi pieneen toimistoonsa. Nainen suorittaa kaikki tehtävät moitteettomasti, mutta hänessä on jotain arvoituksellista.

Hiljattain eronneen Thunen elämän kiintopiste on kuuden ystävyksen Keskiviikkoklubi, joka kokoontuu väittelemään politiikasta.

Kun kerho kokoontuu Thunen toimistossa, Matilda tunnistaa äänen menneisyydestään. Pintaan nousevat piinaavat muistot vankileireiltä, eikä entiseen ole enää paluuta. Yöllä kuvat tulivat väkisin, ensimmäistä kertaa aikoihin. Matilda oli ollut mukana ensimmäisessä kuljetuksessa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti