sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Harakka on komea lintu ja piika oikea ihminen.... Teatteri Avoimet Ovet näytelmä Erottaja 1917-1918

Astuin teatteriin 26.01.2018 eli päivää ennen Suomen sisällissodan alkamispäivän satavuotisjuhlaa. Satavuotispäivää. Sopivasti Erottajalla, Erottajankatu numero viidessä sijaitsee Teatteri Avoimet Ovet. Kuinka hauskaa, ja karmeaa on astua sisällissodan tarinaan, sodan keskelle, soda, joka tapahtui näillä nurkilla Helsingissä, ja tietenkin Pitkällä sillalla ja Pitkänsillan tuolla puolen, missä me asumme... Nykyinen Helsinki, Helsingfors, Hesa tai Stadi on jakautunut - rahan mukaan. Silta vieläkin on rajana siihen, kenellä on varaa asua missäkin. Tosin lähiöihin on piiitkä matka. Jänskää oli katsoa lahtarien lahtausta kun yleisössä oli myös Armomurhaaja elikkä Matti Onnismaa...

Plussaa oli vaihteeksi Helsingin historia, synkkäkin. Ja ylitin Pitkänsillan, sinne, rikkaiden puolelle tulin, sinne, jossa teatterit sijaitsevat. Kävin myös Akateemisessa Kirjakaupassa, joka myös sijaitsi tuolla rikkaiden puolella, pitkänsillan tuolla puolen, tapahtumassa Suomen sisällissota 1918. On hirveän jännittävää kävellä keskellä historiaa, pimeässä illassa, kaamoksessa, ja näin presidentinvaalienkin aikana... Ja miettiä, arvailla tulevaa, vihapuhetta, joukkoja.

Palatakseeni Teatteri Avoimet Ovet näytelmään Erottaja 1917-1918.
On kaksi kertojaa, Dianapuiston upea jousinainen Diana, tai sitten vain lyhtypylväs, ja sitten Erottaja, joka on vain Erottaja, miespuolinen.

Näen tämän näytelmän päähenkilön, Idan näkökulmasta. Hän on oikean elämän Ida Redsven, tyttö, joka tuli maalta piikomaan. Näen jotain samaa itsessäni tulin piikomaan Helsinkiin – poikakotiin.

Tässä tarinassa, luultavasti, isäntä ei luultavasti raiskaa piikaa, jota pikku hiljaa alkaa kiinnostaa tasa-arvo, työläisen oikeudet, lakkoilu ja kahdeksan tunnin työpäivä. Katsoin aiemmin Hovimäki-sarjan sesonkia 2 jossa oli mm Turun palo. Tässä sarjassa etuoikeutettu ylimys rietastelee palvelusväen kanssa silloin tällöin. Mutta tässä tarinassa etuoikeutettu rikas mies vaatii jämptit aamiais-, ja päivällisajat ja iltateeajat. Eikä itse tee mitään eikä edes osaa keittää vettä. Koska aiemmat tekevät sellaisia.

Äijä elikkkä rehtori Oskar Rosenqvist on hyvinkin luokkatietoinen ja pitää itseä koulutettuja ja sivistyneenä. Ja punaisia ja muutenkin työläisiä, orjia, kotiorjia, duunareita ja muita työläisiä itseään alempina, kouluttamattomina ja sivistymättöminä. Äijälle ei tule hetkeään mieleen kuinka vaikea on köyhälistön päästä opiskelemaan. Piika tekee töitä aamusta iltaan 24/7, mutta hänellä on yksi vapaailta viikossa - ellei herrasväki tarvitse häntä silloin. Piialla ei ole mahdollisuuksia opiskella eikä mennä kulttuuririentoihin. Hänellä ei ole varaa. Eikä aikaa. Äijä - tuo valkoinen valkoisen vihatekstin suoltaja haluaa osoittaa nuorelle naiselle paikkansa ja luokkansa. Agitaattoreiden kokouksiin ei saa mennä. Työväentalolle ei saa mennä tansseihin. Ja niin edelleen.

Hänen vaimonsa Julia Rosenqvist muistuttaa Margaret Atwoodin Orjattaresi -romaanin etuoikeutettua naista, jota orjatar palvelee. Kumpikin hienostorouva haluaa ensin auttaa heikompiaan ja köyhempiään. Julia tässä antaa auttavan kätensä, siis sanansa ja neuvonsa, mutta ei rahaa eikä turvaa, ja opettaa työläisiä ja köyhälistöä mm syömään terveellisemmin ja pukeutumaan järkevämmin, lämpimästi. Rouva ei edes osaa laittaa ruokaa, silti jakelee neuvoja. Ja on joko noin tyhmä, asiaan perehtymätön tai jotain muuta vastaavaa ettei tajua / ymmärrä ettei köyhillä ole varaa kuin tietynlaiseen yksinkertaiseen ruokaa. Jos siihenkään. Köyhässä perheessä lapsille voi olla vain yhdet kengät - jota käytetään vuorotellen.

Mutta kumpi heistä - piika Ida vai frouva - on oikeasti vapaampi ihminen? Piika voi lähteä milloin vaan tyhjän päälle lapsettomana. Rouva sen sijaan on naimisissa luokkansa ja fasadinsa ja heh myös aviomiehensä kanssa. Tämä äijä haluaa pitää frouvaa kurissa. Frouvakin on vain miehen palvelija, trofeevaimo, lastentekokone, terveiden onnellisten lasten joilta ei mitään puutu. Kuulostaa kovin natsi-Saksalta.

Sitten Ida tapaa - jonottaessaan herrasväelle jotain tuikitärkeää - rasittavan niskaan hönkivän pojan, joka kuitenkin osoittautuu kiinnostavaksi ihmiseksi, punaiseksi päälliköksikin kohoava korskea nimeltä Juho Koskelainen.

Maija Andersson oli oikein mainio, kyyneltenpusertaja, jolla oli täydellinen luukki, sopiva nuttura, kaino esiliina ja silmät jotka unelmoivat. Hän muistuttaa jotain maalausta,naista, muotokuvaa, ei ehkä Thesleffin tekemää, ei ehkä Schjerfbeckinkään.

Kuulustelupäiväkirjoihin perustuvat kuulustelut ovat sopivan rytmisiä, synkkiä, jyrkkiä. Juuri edellisenä päivänä olin katsomassa Kansallisteatterissa Kjell Westön romaaniin perustuvan näytelmän Kangastus 38. Näiden naisten elämänkohtalot kiinnostavat. Helmikuussa on tulossa KOM teatteriin Veriruusut, sitten minulta on vielä näkemättä Helsingin kaupunginteatteriSuomen hauskin mies. Twitterissä voi seurata useampaakin vuoden 1918 uutisvirtaa, tekstin tai valokuvin. SKS julkaisi komean sivun 1918 minä olin siellä osoitteessa 1918.finlit.fi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti myös tapahtuman Vuosi 1918 kirjallisuudessa.

Musiikki on julmaa välillä, rumpupatteriston lautasia kuljetetaan mukana kuten Viirus teatterin näytelmässä Mästaren och Margarita kuljetettiin suurta mikrofonia sekä valospottia. On hienoa, että näyttelijät raahaavat, kuljettavat soittimia, valoja, mikkejä. En tiedä, miksi.

Viime vuonna marssin Martta Koskisen jäljillä, taloissa missä hän on Helsingissä asunut... Ja kävi ilmi, että hän on asunut naapurissani! Seinässä ei ole laattaa, eipä tietenkään.

Erottaja 1917-1918 -näytelmän jälkeen ihmiset ovat miettineet, oliko ne tosiaan saksalaiset, jotka valtasivat Helsingin. Näin sanoi Anneli Kanto eilen.

Näin tämän vapaalipulla, kiitos siitä Teatteri Avoimet Ovet. Naisen eurolla harvoin pääsee mihinkään... Tietenkin pitkälle, siis kauas. Ja vaikkapa työväenopistoon, joka elää uutta renessanssia - vaikka fasistihallitus yrittää leikata kaiken kulttuurin ja koulutuksen. 


Tekijät:


teksti Anneli Kanto, Heini Tola
ohjaus Heini Tola
skenografia Veera-Maija Murtola
musiikki Suvi Isotalo
valosuunnittelu Luca Sirviö
rooleissa Maija Andersson, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Outi Vuoriranta

Esityksen kesto noin 2 h. Esityksessä on väliaika.

ensi-ilta oli 12.9.2017


 Avoimien Ovien esittelysivulta:
 "Erottaja 1917–18 Näytelmä kertoo punaisen Helsingin noususta ja kukistumisesta vuosina 1917–18. Päähenkilö Ida Redsvenin tarina on tosi. Hän oli toinen niistä punaisista helsinkiläisnaisista, joka sai tuomion valkoisten voiton jälkeen. Ida on palkattu rehtori Rosenqvistin perheeseen ja hän ystävystyy perheen äidin kanssa. Naisten tiet alkavat kuitenkin erkaantua Idan kääntyessä punaisten puolelle.

Kun Ida saa selville, että perheen isä toimii aktiivisesti valkoisten hyväksi, piian ja isäntäperheen välille repeää ylipääsemätön kuilu. Puhuvat katulyhdyt elävät mukana nuoren itsenäisen Suomen alkutaipaleen myllerryksissä: on lakkoja, mielenosoituksia, kapinoita, leipä-, maito- ja halkojonoja. Ja rakkautta! Ida taistelee sen aatteen puolesta, mihin lujasti uskoo. Idan kämmenelle mahtuva unelma on: Joskus minullakin on perhe, lapsia. Miehellä on työtä, lapsilla ruokaa ja kengät. Kun on vapaapäivä, voi mennä kävelemään Esplanadille. Eikä kukaan sano minulle, ettei harakka ole lintu eikä piika ihminen.

Näytelmä kertoo historiallisten kehityskulkujen toistuvuudesta. Väkivalta ei ala kiväärin luodista, vaan vihapuheesta."

Teaseri eli kiusoittelija traileri juutuupista ja muita harkkoja:


Tviitailin ja instagrammasin näytelmän jälkeen:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti