torstai 5. lokakuuta 2017

Viirus teatterin Mästaren och Margarita - postpunk ja industriaali versio Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan

Saatana saapui Jätkäsaaren. Niin minäkin. Olemme siirtyneet stalinin ajasta putinin aikaan. Tai ties kuka tyranni on vallassa tuolloin, oligarkki tai ties mikä muu örkki. Kenen valheisiin nyt uskomme? Mitä ihmettä hän lupaa? Minkä Karjalan nyt menetämme?

Alkuperäisteos ilmestyi nimellä  Мастер и Маргарита ( Master i Margarita), josta suora ruotsinnos Mästaren och Margarita., suomeksi tuttu Saatana saapuu Moskovaan, jossa on kaunis ja uhkaava junan rytmi... Suuri rakkaustarina. Huikeat näyttelijät. Woland on omaa luokkaansa. Kävely yhdellä korkokengällä muistuttaa ontuvaa Paholaista... Asiaan.

Epäilemättä toissapnä 03.10.2017 näkemäni oli oiva

postpunk ja industriaali versio Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan.


Raksalla pauhaa aito venäläinen diskohumppa - ollaan mauttomuuden äärellä. Vai ollaanko? Nyt rautakaupasta on tullut sarjamurhaajien tavaratalo - vaikkapa Dexteristä lähtien. Kaikki on kaupan. Mitä betoniin valetaan? Mitä peitellään? Mitä uudelleen rakennetaan?

Musiikillisesti ja äänellisesti ollaan Einstürzende Neubautenin ja Cleaning Womenien ytimissä, mikä on hurjaa. Tuttua. Nautinnollista. Neubautenin avantgarde ja musta huumori, absurdismi, Kliinareitten tapa esiintyä, combo. Vain pyykkilauta puuttuu! Tahi pyykkiteline. Kun minulle tulee mielleyhtymä, niin se ei tarkoita, että jokin apinoisi jotain, tai kopioisi. Ei. Vaan peilautuu sen kautta, kenties ironisoi, kenties haastaa, kenties jumaloi. Kenties olen aivan metsässä!

Mästaren och Margarita on sellainen peräruiske Helsingin teattereissa että! 

Kirjoitinko perä? Taisin lipsauttaa lapsuuden - lapsuksen tirsk - ja plagioida Tim Burtonin Batman - paluu -leffan Pingviiniä, joka sanoi: minä olen se peräruiske, jota Gotham city kaupunki [ Helsinki ] tarvitsee. Piristysruiske! Ehkä.

Viirus teatterin uuden rakennuksen ja syksyn kauden tämä näytelmä aloittaa perin komeasti. Saavun näytelmään hurjan myrskyn keskeltä, pimeydestä, ja havaijilainen sateenvarjoni on muuttunut suppilovahveroksi. Ei, se ei ole maatunut vaan mennyt nurinkurin, miltei myrskyn viemä.

Märät ihmiset astuvat valaistuun aulaan. Musiikki soi lujaa, myöhemmin kuullaan Rollareitten alkuperäinen Sympathy for devil. Mutta liian hiljaa.

Olemme dystopian äärellä

Se on oikeasti vaarallista teatteria, joka muistuttaa nykytaidetta - vastaanottaja on vähän epävarma mikä on hänen paikkansa. Mihin hän astuu. Olin Korakritin näyttelyn avajaisissa Kiasmassa instagram-kuvaajana jo ennen varsinaisia avajaisia, kröhöm, ja olimme taiteilijan perässä, ja edellä, ja sivussa, siis tutustumassa tuoreen näyttelyyn. Olimme dystopian äärellä. Taideteos ei välttämättä ole pelkästään tuo teos tuolla nimilapulla ja hinnalla joka on tuotu tuohon nyt, vaan miten se muuntuu, kun katsoja reagoi, ja millä tavoin. Mitä mielleyhtymiä ja mistä lokerosta- Vaikka toteutus oli omaa luokkaansa, moderni, postapokalyptinen, teollinen, jälkiteollinen, jossa kuitenkin on duunareille töitä, mutta kuka käärii rahat, ja miksi. Hikkakohtaus oli suoraan kirjasta, mainio tölkin käyttö ;)

Olin lauantaina jälkiteollisen kauhun mestarin George A. Romero in memoriam -leffafestivaaleilla WHS Teatteri Unionissa, ja silloin oltiin dystopian ääreellä. Mehän ollaan oltu lopun äärellä jo viimeiset 40 vuotta. Nyt kaiken saa tietona ja tilastoina - ja silti rapakon puolella pääpelle pyyhkii sanakirjasta sanan ilmastonmuutos.

Romerolta näimme mm alkuperäiset Crazies ja Dawn of the Dead -zombie-elokuvat, jotka kritisoivat järjetöntä Vietnamin sotaa, ja sairaalloista kapitalismia ja kuluttamista, jossa kaluamme lopulta itseämme, maapalloa ja naapuria.

Olemmeko lähiöhelvetissä? 

Betongbarn jolle ei ole tilaa kansankodissa? Ihmisen luomassa betonihelvetissä, jossa pipo kastuu lätäkössä ja varpaat kumppareissa. Olemmeko tässäkin teoksessa post-human, ihmisen jälkeisessä ajassa, inhimillisyyden jälkeisessä ajassa, jossa arvot ovat betoninkovat. Maisematkin tasapäistetään. Betoniämpäriin ennen vanhaan laitettiin vihamiehet tai köyhät, jotka eivät pysty kiskureille maksamaan. Vai oliko niin vain amerikan mafiassa, sleeping with fishes? Ohukaisellea ja Paksukaisella oli oivaa fyysistä komiikkaa aiheeseen liipaten, samoin Chaplinilla.


Viirus tilana on pelottavan multitasking monitoimitila, 

jossa on teatterin lisäksi galleriaa, keikkatilaa ja baaria. Viirus sijaitsee nykyään Jätkäsaaressa, ja ratikka 9 pysähtyy suoraan oven eteen. Sama raitiovaunu - tuo entinen viharatikka - pysähtyy myös Studio Pasilan edessä eli miltei Bermudan kolmiossa ollaan! On hauskaa huomata kun itse kiirehtii ratikkaan - raahaten auringonkukkaöljyä isossa purnukassa - parempi ottaa varman päälle, ettei... Totuus muistuta romaanin sivuja.

Pelottava tila siksi, että siellä on uusia suomalaisia, jotka ovat nuoria, ja joilla on rahaa ostaa virvokkeita. Tai ei pelkästään nuoria vaan rennosti istuvia, kuin olohuoneessa. Rentoina. Ei seipäännielleitä vaan miltei kuin eurooppalaisia!

Valaisu pelkistetyin hehkulampuin on myös kiehtovaa, muistuttaen Nine Inch Nailsien keikkoja ja Sam Raimin kauhuklassikkoa Evil Dead. Ehkä hitunen Carlos Sauraa?

Kun katson teosta, niin olen kuin tiedemies-nainen (nyt tähän joku Latojan huomio), joka viskoo soppaan tyyliin sugar and spice and something nice… Ja ikään kuin teen rekonstruktion näytelmästä? Tehotyttöjen tarinassa pahiksena oli lastensarjassa tosi outo ja kiehtova hahmo It. Se. Itse? Miten Hän liittyy tähän? Hahmon nimi olikin HIM mutta hän ei soita lovemetallia. Harmi ;) Suomenkielessä on upeaa HÄN. Ruotsissa on ehkä nykyään HEN.

Punkin jälkeinen aika

Mästaren och Margarita näytelmän vaikutelma on tuore, vaikka tuo mieleen 1970-luvun lopun poikkitaiteellisen toiminnan Helsingissä, jossa oli huikeita performansseja, vaikka elettiin Kekkoslovakiassa, ankeata ja ahdasmielistä aikaa. Kaupoissa ei ollut mustaa kynsilakkaa - mustasta huulipunasta puhumattakaan. Baareissa oli pukukoodit – sinne ei päässyt friikit, jotka näyttivät karanneen Sirkus Sariolasta. Mutta ihmisillä oli mielikuvitusta, ja vimmaa ja yhteishenkeä tehdä ja luoda omaa. Vihaista, nihilististä musiikkia, synkkää musiikkia. Laajentaa taidetta, joka ei ollut pelkästään taistelevia metsoja ja kiroavia Kullervoita. Romaanit olivat yhtä laveaa maalaisproosaa, loppumattomia pitkospuuta ja harmaita ladonovia. Tästä esimerkiksi aikalaiskuvaus, radikaali Syysprinssi sekä myöhemmin Siantappo-opas vai oliko se Sianhoito-opas? ja ihana doku Timanttikoirien vuosi. Itse olin tuohon aikaan hyvin nuori mutta löysin Joy Divisionin ja sitten Mustan Paraatin, jonka kasettia soitin ghettoblasterissa, ja tunsin maailmantuskaa. Kaupoissa ei ollut edes karkkipusseja vaan irtonaiset karkit kääräistiin paperiin, kartioksi tai ties miksi. Oli vain mustia, keltaisia ja punaisia merkkareita. Ja pinkkejä jauhopommeja. Televisiossa oli kaksi kanavaa, mutta Ruotsin tv näkyi myös. Lepakolla ehdin käydä kun siellä esiintyi Lola Ego. Kaikki oli niin avantgardea, uutta ja innostavaa. Ja miltei kuin Bowien, Iggyn & Warholin Berliinissä.

Roolitus

Minun veikkaukseni menivät pieleen osiossa kuka on kukin tarinassa, mutta ei se mitään. Nautin tästä. Silti. Minut saakin yllättää. Kääntää. Erikoismainintana laitostunut Mestari, joka on oikeasti rikkinäinen ihminen, eikä tiedetä pelastaako minkään maailman rakkaus... Mielenterveydenhoitoon ja aivopesuun viitataan. Asunnottomiin, toivottomiin ihmisiin, jotka jankkaavat samaa. Etuoikeutettuihin kuuluva ei aina ymmärrä, eikä edes halua nähdä, miksi ihminen takertuu johinkin. Hullu kissanainen, kahden euron pummi, hiuksiaan näpläävä, samaa tahtia keijaava. Onko Saatana, Lucifer innovaattori, ratkaisija, guru? Sosiaalitoimenjohtaja, pelastaja?

Oskar Pöystin hahmo Ivan Bezdomnyi on ihanasti Tim Sköldiä kunnioittava... Sköld on sooloilun lisäksi soittanut bändeissä Shotgun Messiah, ja Marilyn Manson. Siis tärkeä ruottalainen. Olin paikalla [ I was around ] kun Doctor Midnight & The Mercy Cult heitti ensimmäisen keikkansa ikinä 11.05.2011 DOMissa, Helsingissä, laulajanaan eeppinen Hank von Helvete. DOM oli tuolloin rock-pyhättö, metallipaikka, jossa meno olikein saatanallista ja hauskaa. Kunnes siitä tuli disko. Plääh. Ja kunnes se muutettiin takaisin kirkoksi. Nyyh. Mikä surku menettää huippupaikka! DOMin tietoja:
Osoite Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki. Aukioloajat: pe-la klo 21:00-04:00.  [ nykyään never ]
" Liikuntarajoitteisille ei koroketta, mutta baaritiskin vierestä hyvä näkyvyys. Keikkailtoina ikäraja K-18. Narikka 2,7€. "

No tämä oli pirullinen eli ironinen veto siitä, miten kaikki muuttuu Helsingissä, jota revitään jatkuvasti auki. Maisema on kuin juopuneen Godzillan jäljiltä. Katu revitään auki, että tärkeä linja ja kaapeli laitetaan maan alle kulkemaan kansalle. Katu peitetään. Sitten tulee kilpailija, ja katu revitään auki kilpailevalle kaapelille ja linjalle - sitä ei voi tehdä sovussa. Helsinkiä rakennetaan. Hirveitä rakennuksia. Vaikka keskuksen toimistot tyhjillään...

Mielisairaalassa Ivanilla viattoman puhtaassa pakkopaidassa on myös yhtymäkohtia Alice Cooperin 1970-luvun taiteeseen ja keikkojen estetiikkaan, eritoten Steven ja  Ballad of Dwight Fry. I wanna go out of here...

Muistuttanee myös Sympathy for the Devil -veisun kohtaa:
"Just as every cop is a criminal
And all the sinners saints
As heads is tails
Just call me Lucifer
'Cause I'm in need of some restraint"

Martin Bahnea näin viimeksi [ tulihan nyt ä:n pilkut? Kun Very Finnish Problem meemeissä opetetaan noiden skandiaakkosten pilkkujen tarkoitus - kuinka nain ja näin on Suomessa ihan eri asia...] siis Martin Bahnea näin viimeksi kun olin 23.08. selälläni Tähtitorninmäen puistikossa illalla ruohikossa - ja siis katsoin ulkoilmaelokuvaa Tom of Finland... Bahnen hahmo Korovjev on komeassa puvussa silkkaa CIA:n touhua. Ja vähän Pulkkisen äänimiestä.

Maria Ahlroth on huikea - joko käytän sanaa "huikea" kuten Mikael Gabriel sanaa "himmee"? Piristävää vaihtelua vanhojen vihtahousujen kirjoon.

Minna Haapkylä ja Robert Enckell ovat ennenkin pelanneet hyvin yhteen sarjassa Rikospoliisi Maria Kallio. Jossa Petteri Summanen näytteli täydellistä humaania ja humanistia aviopuolisoa ja isää. Eilen suuri uutinen oli, ettei Summasen tähdittämää Yösyöttö-leffaa näytetä Finnkinossa, koska Finnkino on riistäjä. Tai ne sopimukset! Vaatimukset! Mutta ainakin Helsingin Kalliossa leffateatteri Riviera sitä näyttää. Ja haastanee mukaan muutkin.

Robert Enckelliä näin teatterin lavalla viimeski KOMissa kun Pasi was here. Silloin oli lavalla sellaista runkkauskilpailua, että pelkäsin jännetuppitulehdusta. Siis näyttelijöiden puolesta.

Haapkylän Margarita on niin eteerinen shampanjan värisessä satiinikläningissä, jossa loistaa konjakin hohtoiset helmet. Hän leijuu ja hän lentää. Näyttämön lattia on pelottavaa epätasaista betonia. Tai "betonia". Miten sillä pystyy korkokengillä kävelemään saatikka juoksemaan? Ehkä tämä on muistutus kärsimyksestä kauneuden / kauheuden tähden. Venäläisessä minisarjassa, joka minullakin on VHS:llä, mutta useammalla kasetilla, joka tuli muistaakseni vuonna 2008 YLEltä, ja tehtiin edellisenä vuonna. Sarjassa on sadistinen kohtaus, jossa Margarita pukeutuu todella epämukaviin kenkiin. Saduissa vain ilkeät sisarpuolet saavat tuta kantapäiden tai varpaiden leikkausta. Ja pieni merenneito. Varsinainen uhrautuja. Sadomasokistiset stiletit näytelmässä puhuvat värikoodia: kiltillä tytöllä, joka tukee miehen uraa [ stand by your man ] korot ovat helmenvalkoiset, puhtaat, toivoa uhkuvat. Pahalla tytöllä, joka itse tekee uransa, korot ovat mustaa ja kiiltävää.

Haapkylä lausuu näytelmässä tärkeän suomenkielisen lauseen - samoin teki Krista Kosonen eilen Blade Runner 2049 elokuvan ensi-illassa. Myös Marcel Marceaun lause, tai sana, oli ikimuistoinen Mel Brooksin leffassa Silent movie, joka oli siis mykkäelokuva. Muuten.

Mutta komeaa teatteria. En pettynyt Behemotiin tässäkään, vaikka harvempisanainen olikin. Sen sijaan Pontsius Pilatus -hahmosta en pitänyt yhtään. Tai kukapa pitäisi. Hienosti näytelty ja valotettu, ahne roisto, jolla saakin olla jatkuva päänkivistys. En pitänyt myöskään tästä Hellasta, mutta hyvähän on nähdä muitakin versioita. Varsinkin loppupuolella tämä Hella paljastui varsinkin rasittavaksi ja itsekkäsi tyypiksi - jollaisena en toki "oikeata" Hellaa pidä. Tämä Hella oli blondi Las Vegas kultaisissa paljeteissa kun Willensaunan Saatanan Hella taas tummnapuhuva vampyyri steampunk-liiveineen, jossa oli myös hitunen säikkyä jänistä Liisa Ihmemaassa -kirjasta. Ei tässä jäniksen selässä olla.

Mitä Bulgakov tarkoitti? Kumpaan pelastajaan tulee uskoa, akateemikkoon, elikkä mustan magian asiantuntijaa professori Wolandiin vai mielikuvitushahmo, stabiili marttyyri Ješua Ha-Notsriin? Ja millä hinnalla?

Rollareita:
"I watched with glee
While your kings and queens
Fought for ten decades
For the gods they made"

Teollisuushallit ovat muuttuneet taidehalleiksi 

ja gallerioiksi - kun teollisuus on ulkoistettu muihin maihin kapitalismin vuoksi. Ulkomailla voi ihmistä sortaa, ja tuhota meret, ja joet. Kun tarvii maksaa vähemmän liksaa jou. Eikä kysellä työolosuhteita. Ei sitä, mikä vaikutus on myrkkyä levittämällä tehtaalla alueen alkuperäiskansalle. Suomi on paska maa - tässäkin suhteessa.

Taidemuseoista on tullut niin ikään industraaleja tiloja. 

Jostain syystä jupeilla ja hipstereillä, siis eliittiin kuuluvilla etuoikeutetuilla, joilla on massia, oli hirvee vimma hankkia kalliita betonia minimalistisia loft-asuntoja. Jotta vain saavat kertoa asuvansa loftissa.

Mitä ilmeisimmin Viirus teatteri irvailee näille trendeille. Mitä seuraavaksi? Jään innolla odottamaan.

Minua hieman epäilytti mennä katsomaan tätä ruotsinkielistä esitystä, mutta en halunnut tekstitystä, sillä kun tällainen on shöy on lavalla, niin kuka hullu muka katsoo silloin omaa värkkiään? Tulkkauksen saa siis puhelimeen. Minun äidinkieleni on tornedal´s finska, suomi on ensimmäinen vieras kieli, sitten englanti ja sitten vasta ruotsi, ja saksa Einstürzende Neubautenin vuoksi. Bulgakovin vuoksi aloitin venäjän opinnot kun Kapusta-konsepti oli niin mainio ja Matti Pellonpää. Italiaa oli pakko aloittaa Lina Wertmüllerin vuoksi. Ja sitä rataa.

Kirjoitan lisää kuhan tokenen. Hieno ja haastava kokemus. Käyn katsomassa uudemmankin kerran. Ainoaa yhteistä Helsingin kaupunginteatterin kanssa oli hyvin krapulaisena teatterinjohtajan surkea ääni! Ääni siis ei ollut huono, tietenkään, vaan kuvasi varsinaista dagen efter tunnelmaa... Kun pahuksenmoiset pirskeet ja monivaihteiset orgiat ovat ohitse.

Mutta kenellä heistä on komeimmat poskipäät? ;)



Minulle makeita Saatanoita on ollut mm Tehotyttöjen HIM, Gabriel Byrnen versio lord Byronista elokuvassa Gothic - Yövieraat, joka on ollut lempparini tuolloin kasarilla, ontuva Saatana, ontuva Byron, Gabriel oli myös End of Days leffassa. Robert de Niro oli mainio Louis Cyphre. Ja Al Pacino näyttelee pirullista lakitoimiston pomoa nimeltä John Milton, joka kuulostaa heebolta joka skrivas Kadotetun paratiisin.... Mutta Emmanuelle Seigner on tehnyt useammankin roolin jossa hän on huikea...

#MästarenochMargarita

Tekijät:
Teksti Michail Bulgakov
Ohjaus & dramatisointi Egill Pálsson
Lavastus & pukusuunnittelu Milja Salovaara
Säveltäjä & muusikko Ville Kabrell
Valosuunnittelu Lauri Lundahl
Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Robert Enckell, Minna Haapkylä, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Tobias Zilliacus
Käännös Lars Erik Blomqvist

Tässä lainaukset Viiruksen sivuilta:

 " Urbaani fantasia rakkaudesta, paholaisesta ja vapaasta tahdosta 

 ’Moskovan kaduille ilmestyy salaperäinen muukalainen mustanvihreinen silmineen. Eräs professori Woland ja hänen varsin hämäräperäinen apurijoukkonsa ovat saapuneet kaupunkiin vain huomatakseen, että sen asukkaat ovat jo ehtineet sotkemaan asiansa pahemman kerran: Moskovasta on tullut maanpäällinen helvetti täynnä ilottomia päiviä ja sysisynkeitä öitä.

Meidät on tuotu yhteiskuntaan, jota kontrolloivat arvaamattomat vallankäyttäjät, jossa viheliäiset pikkuporvarit kiskovat hyödyn toisten epäonnesta ja jonka salainen poliisiosasto säikyttelee säännöllisesti kansalaisiaan henkitoreisiin. Hävyttömästi hännystelevät kirjailijat ja kriitikot myyvät sielunsa parhaiten tarjoavalle samaan aikaan, kun kaupungin virkamiehiä katoilee tuon tuosta teille tietymättömille. Moisen menon on loputtava!

 Pleased to meet you
    Hope you guess my name
       But what’s puzzling you
           Is the nature of my game
                                                        Mick Jagger, Sympathy for the Devil

Mihail Bulgakovin Mestari ja Margarita on kaikkien aikojen välienselvittely, jossa valheellisuus kohtaa pelkuruuden. Tällä maailmankirjallisuuden kutkuttavimmalla klassikolla Viirus-teatteri juhlistaa 30-vuotista taivaltaan ja polkaisee käyntiin teatterin uuden aikakauden Jätkäsaaressa. Upouusi teatterisali otetaan haltuun kansainvälisesti tunnetun islantilaisohjaaja Egill Pálssonin johdolla ja näyttämöllä nähdään joukko näyttelijöitä Viiruksen historian eri periodeilta.  "
Tässä orginaali traileri:

Tässä omia mielliyhtymiäni, liikkuva muistitauluni... ;)

lauantai 30. syyskuuta 2017

Kylmä kamaridraama skifeili kiinnostavaksi: Espoon kaupunginteatterin Seuraavat 500 vuotta

Matkustin kauas, ironisesti, Espoon kaupunginteatteriin kalliisti seutulipulla, mutta varsin nopeasti. Kampista alle vartissa. Pysäkiltä näkyi ruska ja teatterirakennus. Ajattelin syödä eväät puistonpenkillä, mutta sen oli vallannut tekstaava mies ja hänen polkupyöränsä. Normaalisti penkille mahtuisi neljä ihmistä. Nyt vain yksi mies. Ja hänen pyöränsä. Nykyaika on täynnä huonosti käyttäytyviä ihmisiä, jotka elävät täysin miten haluavat. Eivät välitä ilmastonmuutoksesta, jonka elämäntavoillaan itse aiheuttavat. Kovin monta puistonpenkkiä ei kilometrin säteellä löydy. Mutta pääsen istumaan kauas Shakespearean Rikun kanssa. Se on kirja. Rikhard III. Jonka näin näytelmänä eilen Willensaunassa. Olin huomaavainen kun söin eväät ulkona, enkä bussissa enkä teatterissa.

Minut sai Espoon teatteriin Eero Aho. Halusin nähdä tämän Paavo Westerbergin kantaesityksen. Minulla oli hyvä paikka. Carl-Kristian Rundman istui jo lavalla lyyhyssä, mutta ehkä kuin pantterin valmiina. Muistutti kun astui Lontoossa näytelmään Sweeney Todd, itse asiassa se oli musikaali, jossa näyttelijät itse toimivat myös muusikkoina. Kun astumme tilaan niin taustalla soi  musiikkia, joka muistuttaa Doorsien piisiä The End. Se jättää kaikki tie, polut, valinnat sekä avoimiksi että suljetuiksi. Olemmeko keskellä psykologista testi? Psykologiahan ei ole tiedettä, vaan sadismia ja eläinrääkkäystä. Ja matematiikkaa ;) Kuka meitä valvoo? En käytä sanaa "synti", koska sellaista ei ole. On vain moraali, ja arvomaailma. Minne meidät johdatetaan.


Lavastus oli industriaalia tilaa, jossa lohduttomat betoniseinät ja kova valaistus. Mieleen tuli Christopher Nolanin elokuva Yön ritari ( Dark knight, 2007 ) jossa oli hyvin ahdistavan matala ja silti leveä, loppumaton tila - jonkinlainen teollisuusalueen ja loftin oloinen batcave, moderni lepakkoluola, jossa Christian Balen esittämä Batman ompelee roisisti omia tikkejään.



Olemme lohduttomassa tilassa. 

Ehkä nykyajassa. Ehkä lähitulevaisuudessa. Ehkä vaihtoehtoja on monia. Ehkä rinnakkuuksia on minua. Monia! Rinnakkaistodellisuuksia on monia. Kenen tarina kuullaan? Kuka kirjottaa historian? Kuinka kauas kamaridraamassa pääsee? Olemmeko dystopiassa? Missä ajassa? Kuka meidät kirjoittaa? Tämä tzetti saa ihmisen kyllä ymmälleen, toimimaan ja ahdistumaan. Levottomaksi.

Ristikot valaistuina ja valaisemattomina, pakkoeleet, häiriöt kävellä niin, ettei osu ääriviivoihin. Toinen Jack Nicholson -mielleyhtymä kärttyisästä ihmisvihaajasta. Mieleen tuli myös Simpsonit –jakso, jossa Homer joutuu uuteen ulottuvuuteen.


Mihin ulottuvuuteen pääsemme? 

Ehkä olemme Kubrickin kultaisessa leikkauksessa. Itse en pidä Kubrickista, koska ne elokuvat ovat niin kylmiä. Mutta väärällä tavalla. Kaikkea katsellaan kuin jääpalan sisältä. Olen kyllä hänen visuaalista kylmää silmäänsä seurannut kymmeniä vuosia.

Pidinkö tästä näytelmästä? Nautinko? Tässäkin olemme monivalintatehtävässä ja ristikkäisvalaistuksessa. Polut risteilevät, impulssit heräävät. Ymmärsinkö? Tulkitsinko liikaa? Tulkitsinko liian vähän? Meninkö metsään? Mitä löysin metsästä? Trilleriä? Kauhua? Vieraintuneisuutta? Epävarmuutta?


Missä Helvetissä olemme? 

Kaipaammeko vierellemme Vergeliusta, joka näyttää valoa? Kenen maalaama Helvetti saa olla? Mihin himo saa viedä? Mikä on sanavapaus nykyään? Miksi kirjapainotaitoa käytettiin vain hihhulien propagandana? Kansoille oopiumia painetusti? Onko Kekkoslovakia-termia niin menneen talven Lumia, että pitää raapia kokkoon nuiva ja lurpsahtanut luterilaisuus?

Ehkä tämän näytelmän rakenteessa, toistoissa on jotain samaa kuin dokumentissa Huone 237 - tuo Ylelläkin tullut elokuva - jossa veivataan Kubrickin Hohtoa niin, että elokuva menee sekä etu- että takaperin. Eli päällekkäin. Tähän laitan vain pari Jackin kuvaa.





Ostin ohjelmalehtisen vaikka ei olisi ollut varaa. Mutta halusin.


Näytelmä oli hyvin vieraannuttava. 

Ahon pitkässä monologissa, listassa oli välillä jotain samaa kuin Saarikosken runossa, välillä junnattiin kuten  Peitsamon piisissä Perseitä, perseitä, perseitä. Sekä huumelaulua Me gusta!

Rundmanilla oli myös omat popkulttuurin hetkensä. Sekä Jokerin - they're coming to take me away ha haa hi hii. Että jonkin toisenkin. Onko Rundmanin hahmo pelle. Onko häntä pidetty pilkkanaan.

Kuka on Ria Katajan hahmo. Ria Katajaa näin paria päivää aikaisemmin näytelmässä KEUHKOT. Aion nähdä kyllä tiiviimminkin tulevaisuudessa.

Alussa Rundnanin hahmo puhuu kuulustelussa kuin työhaastattelussa, sitten kuten Tinderissä.

Jos näillä valoilla ei tule epilepsiakohtausta tahi migreeniä niin millä tulee. Ne toimivat. Säikäyttivätkin. Vahvoja näyttelijöitä. Hurjia näyttelijöitä. Vaatteiden vauhdilla persoonien vaihto. Tai ammattien. Tai odotuksien. Pienillä eleillä ja ryhdillä muutos, laitostuminen.

Onko tämä kyttäsarja? Rikostarina? Kylmä kamaridraama. Mitä teesejä nyt naulataan? Ristiinnaulitaan? Kuka saa jäädä historiaan? Kenen kääntämää meidän aikamme on?

Katsoin ilmaiselta kanavalta englantilaista selkokielistä ohjelmaa, jossa esiteltiin Cockpit - joka ei ollut Tom of Finland -tyyppinen huima nahkamesta, synnillinen herraklubi, vaan pubi, jossa ennen muinoin harrastettiin iljettävää eläintenrääkkäystä, kukkotappelua. Mikä tämän näytelmän koiratappelu oli.

Olemme niin posthuman, joka Suomessa voi tarkoittaa myös inhimillisyyden jälkeistä aikaa. Empatianpuutetta. Somevihaa.

Put your helmet on...

Twitter on liian pieni suomalaiseen kouraan. Kirjoitin: Kylmä kamaridraama skifeili kiinnostavaksi, pähkinä purtavaksi. Valaistus ja klaustrofobia.

Kas tässä juutuupin pätkät. Oikea traileri ja mielleyhtymät omani sitten:



Tässä Espoon kaupunginteatterinsivulta matskua:
 " SEURAAVAT 500 VUOTTA KANTAESITYS 20.9.2017
Paavo Westerbergin uusi näytelmä on moderni draama perisynnistä ja syyllisyydestä. Intiimin ja samalla universaalin tarinan ytimessä ovat ikuiset kysymykset ihmisyydestä ja olemassaolon tarkoituksesta.

Näytelmä tapahtuu aikana jolloin ympäröivä maailma on murroksessa, ehkäpä jonkin suuren poliittisen kriisin tai jonkin muun maailmanlaajuisen katastrofin ollessa käynnissä.

Tapahtumat saavat alkunsa viattomasta koiratappelusta. Tai sitten kaikki alkoi puutarhajuhlissa kauan sitten. Tai squashkentällä muutamia vuosia sitten. Nyt ollaan kuitenkin rikostutkijan toimistohuoneessa syrjäisellä poliisiasemalla, esikaupungin laitamilla, kenties joskus kauan sitten rakennetun metroaseman vieressä. Onko kyse tästä hetkestä vai huomisesta? Onko kyse jostain, mitä tapahtui 500 vuotta sitten? Vai seuraavan 500 vuoden päästä?

Mitä me muistamme ja miksi? On tapahtunut rikos. Mysteeriä ratkovat kolme henkilöä, kukin omalla tavallaan. Jokaisella on syynsä. Jokaisella syyllisyytensä.

Seuraavat 500 vuotta on kiihkeä trilleri, joka käsittelee luterilaista elämänvalhetta, perisyntiä ja syyllisyyttä, elämätöntä elämää ja elettyä. Samalla se on kolmen henkilön välinen ankara draama, joka aukeaa vähitellen ja tarjoaa yllätyksiä ja hurjia käänteitä loppuun saakka.

Teksti ja ohjaus Paavo Westerberg Rooleissa Eero Aho, Ria Kataja ja Carl-Kristian Rundman
Dramaturgi Jukka Viikilä Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen Valosuunnittelu Ville Seppänen Äänisuunnittelu Tommi Koskinen Videosuunnittelu Timo Teräväinen Maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen Valokuvat Stefan Bremer / Andreas Janett Traileri Timo Teräväinen ja Matti Helariutta "

ja ulkopuolelta: Varasin Eero Ahon ja Johannes Holopaisen takia piletit Tuntemattomaan... :

Janne Reinikainen oli vieraana Tekijät esiin - vaikka hiilihangoin? ei nyt sentään - tilaisuudessa Lavaklubilla

SUKELLA SYVEMMÄLLE! Teemakeskustelu: Macbeth. Vieraina Janne Reinikainen ja Eva Buchwald. Timo Forss haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi 7.3.2017. Kävin katsomassa Macbethin kolmasti. Ensin ennakko, sitten sain ilmaisen lipun, ja sitten oli joku kolmas. Janne Reinikainen oli vieraana Tekijät esiin - vaikka hiilihangoin? ei nyt sentään - tilaisuudessa Lavaklubilla. Eikun tilaisuus olikin: SUKELLA SYVEMMÄLLE! Teemakeskustelu. Kirjoitin ennakosta: Kansallisteatterin Macbeth ennakko 6/3/17









Tässä alla Facebookista napattu haastattelu kokonaan:



Ja Macbeth tiiseri:

 

Tällainen pläjäys.

Lainaus Kansallisteatterin sivulta:

" William Shakespeare MACBETH Suuri näyttämö
Klassikko tulevaisuudesta
ENSI-ILTA 8.3.2017

Live-musiikkia, poeettisia videoita, yliluonnollisia olentoja, posthumanistista ajattelua, helvetin portinvartija, nostalgista scifiä ja poliittinen murha! (Taiteellisen prosessin aikana saatetaan poistaa tai lisätä elementtejä edelliseen listaan.)

Kivien on nähty liikkuvan, puiden puhuvan, luonnon perhosvaikutusten tutkijat ovat harakoiden, varisten ja korppien avulla paljastaneet ihmisen − veren vuodattajan. 

Macbeth seisoo päätöksen partaalla. Kunnianhimoisen Lady Macbethin kanssa hän tarttuu valta-aseman houkutuksiin. Tietoisena tekojensa moraalittomuudesta Macbeth laittaa kaiken epämääräisen ennustuksen varaan.

Yhden ihmisen valinnat kertautuvat ja sysäävät liikkeelle voimia, joita ei voi enää pysäyttää. Itsensä korottanut tyranni, luomakunnan kruunu, on väärä kuningas, hallitsija lainahöyhenissä. Hän kuvittelee hallitsevansa luontoa, mutta luonto pettää hänet. Noidankehästä ei pääse pois. 

Kansallisteatterin juhlavuoden 2017 avaa Suurella näyttämöllä William Shakespearen mestariteos Macbeth. Shakespeare kirjoitti ihmismielen pimeimpiin ulottuvuuksiin sukeltavan näytelmänsä vuonna 1606. Suomessa Macbeth on nähty ensimmäistä kertaa Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1887. Nyt Janne Reinikaisen tuore ohjaus nostaa shakespearelaisen elämän peilin kohti ihmiskunnan tulevaisuudenkohtaloa − huikean näyttelijäensemblen siivittämänä! "

perjantai 29. syyskuuta 2017

Mitä muuta Kansallisteatterin Macbeth antoi?

Kansallisteatterin Macbeth ennakko 6/3/17 maksoi 10 euroa hyvältä paikalta. Ostin lipun ennakkoon,  kun sitä markkinoitiin kauppakeskus Kampissa viime syksynä, tai joskus kuitenkin ennen ennakkoa. 26.10.2016 twiittasin: Kyllä nyt juhlavuosi pärähtää käyntiin verisen vimmaisesti #Macbeth #Kansallisteatteri2017 ja ihan kybällä (10€) 😆🎭.

Päätelmä: Poliitikkojen epäpätevyydestä huolimatta karmea Suomi100 tänä kauhiana vuonna 2017 antaa taidetta: PVF eli Poliittisen valokuvan festivaalit johon osallistuin Macbethinkin ohella Valokuvataiteen museossa. Olen kasvissyöjä, en omista autoa, en omista koiraa, en golfaa, en aja lentokoneella, en osta riisiä, en ota hollywood-suihkuja. Mietin valintojani. Tänä vuonna, yhdeksän kuukauden aikana, olen noin viitenä päivänä ostanut itselleni uusia tai käytettyjä vaatteita. En ole ostanut sukkia enkä alusvaatteita, enkä sukkahousuja - sitten kun viimeisetkin hajoavat. Käytän julkista liikennettä. Ruoka tulee omasta maasta, on ihanaa syödä ruokaa, joka on puhdasta, ja tietää, mistä se tulee.  Ja sitten kasvikset tulevat kaupasta.

Käytän koneita harkitusti. Kun poistun kotoa koneet ovat sammutettu, en jätä mitään stand by -asentoon. Useimmat yötkin ovat sellaisia että laitteet ovat täysin sammutettuja. Toveripiirissä kierrätetään paljon ennen muuttoja ja ennen matkoja. Kun ruokaa jää yli niin sitä jaetaan. Vierailemme kirjastojen kirjanvaihtopisteissä. Cowspiracy -dokun somessa näkyy ikäviä tilastoja kuinka paljon eläinten tehorääkkäys kuluttaa palloa. Tsekkaa lisää: Cowspiracy: The Sustainability Secret (2014) - IMDb ja Näkökulma: Eläintuotannon vaietut ympäristövaikutukset | maailma.net : "Eläintuotannon vähentäminen auttaisi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, mutta monet amerikkalaisjärjestöt ovat hiljaa aiheesta." ja "Artikkeli on julkaistu alun perin Maan ystävien blogissa.

"…Kokonaiset valtiot jäävät veden alle merenpinnan noustessa, valtiot huomaavat kuivuuden olevan niin voimakasta, etteivät ne voi ruokkia kansalaisiaan, joiden täytyy epätoivoisesti muuttaa toiseen maahan. Me sodimme tulevaisuudessa ilmaston tähden."
"Mikä on ilmastonmuutoksen suurin aiheuttaja?"
"Periaatteessa fossiilisten polttoaineiden liikakäyttö. Kuten tiedät, meillä on hiiltä, maakaasua, öljyä… Ne kuormittavat ilmastoa, lämpösäteily jää loukkuun ja lämpötila nousee nopeudella, jollaista ei ole maapallon historiassa nähty."
"Entä eläintuotanto?"
"Mitä siitä?""

Näin ollen Macbeth ei opettanut minulle mitään mitä en olisi jo tiennyt. Se ei ollenkaan haittaa kultturi-nautintoa! Modernissa teoksessa pitää olla yhteiskunnallinen pointti päällä. Se kertoo tästä ajasta. Lähitulevaisuudesta.

Mutta kuinka kauan Suomessa voi tehdä taidetta? Erityisen hankalaa on turvapaikanhakijalla ja maahanmuttajalla joka tekee taidetta Suomessa. Lopettaa oma ammatti ja palata kotimaahan murhattavaksi? Palata maahan joka ei ole edes koti kun Suomi on koti?

Night Visions -genre-elokuvien festivaalissa ( #nvbtb17 ) katsoin Nordic genren verisen invaasion nimeltä Lust, jonka jälkeen suoraan släsheriin nimeltä Macbeth. Macbeth liittyi siis myös kauhuun, ja kauhuelokuviin.

Ligottin nihilismi tuli esille KauhuConissa & kevään näytelmissä ( Kokkivaras, Hullu, Saalistajat, Macbeth... ) Nyt käytetään paljon termiä dystopia. Ennen käytettiin termiä nihilismi.

Yoko Onon Sota on ohitse, sota on loppunut - jos haluat niin - vahvan naisen. luovan avantgardistin sloganissa on perää. Ihminen voi tehdä valintoja, ja vaikkapa allekirjoittaa vetoomuksia, että laman keskellä kyykyttävä kikyttävä leikkaava nolo maa Suomi lopettaisi asekaupat, jotka suoraan johtavat pakolaisuuteen ja maastamuuttoon. Ilmastonmuutokseen.






Mitä muuta Macbeth antoi?

Entä muut Macbethin näytökset ?28.04.2017:


Tekijät:

ROOLEISSA
KOLME NOITAA ”Weird Sisters” Sonja Kuittinen, Pihla Maalismaa ja Fanni Noroila
DUNCAN, Skotlannin kuningas Esko Salminen
MALCOLM, hänen poikansa Fanni Noroila
MACBETH, Glamisin taani*, komentaja Duncanin armeijassa Antti Luusuaniemi
LADY MACBETH Katariina Kaitue
SEYTON, Macbethien avustaja Pihla Maalismaa
BANQUO, komentaja Duncanin armeijassa Seppo Pääkkönen
FLEANCE, hänen poikansa  Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio
MACDUFF, Fifen taani Tero Koponen
LADY MACDUFF Sonja Kuittinen
POIKA, heidän poikansa Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio
LENNOX, Lordi Karin Pacius

Muita esityksessä nähtäviä henkilöitä ovat Lordit, näyt, kuninkaan vartijat ja murhaajat.

*Taani on vanha skotlantilainen aatelisnimi, joka vastasi lähinnä paronin arvoa.

MUUSIKKO Joakim ”Jusu” Berghäll

OHJAUS Janne Reinikainen
SUOMENNOS JA SOVITUS Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
DRAMATURGI Eva Buchwald
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU Timo Hietala
VIDEOSUUNNITTELU Henna-Riikka Halonen, Vesiemme äärellä / Jaakko Nikkilä
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi

Kansallisteatterin Macbeth, Kullervoinen Macbeth, Macbeth, Viljami Säkkiperä, Kulmia Shakespeareen, Shakespeare, William Shakespeare, Kansallisteatteri.

torstai 28. syyskuuta 2017

Kansallisteatterin Macbeth ennakko 6/3/17

Macbeth Kansallisteatterin versiossa on sekä hyvin kaukainen, tainnutettu, etäistetty, moderni ja kylmä versio. Näytelmä pyörii vääjäämättömästi kohti mitä. Tuhoa? Samalla se on hyvin läheinen.

Ah! Noidat, Kullervoinen Macbeth, öisen kuun paljastama pahuus dna.ssa, eläinrääkkäys eli tehotuotanto.


Kovasti ja traakisesti Kullervomainen päähenkilö - itte Macbeth - näyttelijänä Antti Luusuaniemi, on hyvin nahalla eli likellä ja iholla, seilatessaan yleisön joukossa, ja kolmannella rivillä ollessani herran vahvuus, kiivaus ja raivo tuli uskottaviksi.

Macbeth ja matkakumppaninsa tulivat niin likelle että sai lukea Remove before flight -killuttimet ja lappuset heidän pilottitakeistaan. Minua häiritsi myöhemmin ruuhkaratikassa kun noita Remove before flight -liuskoja hetkui naaman edessä. Mutta toi mieleen Macbethin verisen matkan...

Tässä Varustelekan versio: " Sopii kiinnitettäväksi mihin tahansa esineeseen (tai ihmiseen), joka pitää poistaa ennen lentoa."


Kalusto, näyttämölle asettelu toi mieleen jostain syystä Modesty Blaise - pistävä perhonen -terassin ja 1960- ja 1970-lukujen tyylin. Perhonen toistui myös Lady Macbethin liehuvassa juhlamekossa, samoin perhosen räpyttely suurella kankaalla.

Perhosefekti, piittaamattoman ihmisen aiheuttama tuho


Pistää kuin perhonen, perhosia vatsassa, Jim Morrisonin lause screams of butterflies. Perhosefekti, piittaamattoman ihmisen aiheuttama tuho, ihminen joka matkaa menneisyyteen, mutta polkee lyttyyn vahingossa jotain peruuttamattomasti.

Toistuva väri keltainen, joka on sekä toivon, viattomuuden väri kuten pääsiäistipuissa mutta myös petturuuden väri. Ja tuttu väri elokuvasta Rosemaryn painajainen.


Takana olevan valkokankaan käyttö, sekä etualan triptyykki, kolmen erillisen kankaan käyttö oli hienoa, heijastavina pintoina, kuvakirjailuna oli nykyihmisen pahuus - välinpitämättömyys, tyhmä ihminen nakkaa muovia mereen, jolla on suuri merkitys siihen, ettei maailma voi hyvin. Jo alussa oli välähdyksiä eläinrääkkäyksestä eli tehotuotannosta - kuinka osa ihmiskuntaa ei yhtään välitä mitä syö, ja millä hinnalla.


Alun noidat Twisted Sisters? eikun toisenlaiset sisarukset olivat hurjia mustaan jakkupukuun pukeutuneita noitia hurjine vapaine hiuksineen - ja partoineen - hurjuudella luokkaa Diamanda Galas, Nina Hagen, Björk, Peaches - eri aikakausien iättömiä ikoneita, aktivistejä, feministejä ja luonnostaankin noitia...

Noitien kirkumisen kuulin kun olin naistenhuoneessa pöntöllä, soundcheckin aikaan jopa saniteettitilat jytisivät. Mikä on aina hyvä merkki. Muutama nainen esitti miehen roolin, näissä puvuissa oli jotain Patti Smith, Annie Lennox, P. J. Harvey -latausta. Katariina Kaitue oli myös mainio, jylhä, itsekäs, haavoittuva. Demoninen, hauras, muuntautuva.


Suuri kuu oli samalla mikroskooppi, bakteerit, hirviöt moinkertaistuivat ja suurenivat. Ihmisen pahuutta alleviivattiin dna-ketjuissa. Kuu ja mikroskoopin pyöreä näkymä tulivat mieleen Horror express -kauhuelokuvasta, josta pidän tavattomasti ( Christopher Lee, Peter Cushing, Telly Savalas, mekö hirviöitä, mehän olemme brittejä).

Näytelmän kuvakollaasi muistutti Jim Morrisonin leffatöitä, lyhytelokuvia, joihin on miksattu alistettu, kärsivä alkuperäiskansa ja hitlerit ja stalinistit. Nykyään meillä on hirviöitä enemmän, persuja ja putineita. Valitettavasti.

Luusuanniemi oli sopivan röyhkeästi nahalla (iholla) ja kaiken lisäks kiltti - mutta oliko hän pukeutunut oikein? Kosher? Tartaanin skottiruudun käyttö vaatteissa oli hienoa, kuten lumberjack /metsurintakki.  Olin ennen näytelmää Amos Andersonin taidemuseossa, jossa oli esitelmänä Mustan merkitys. Mikä merkitys oli mustalla kiltillä?

Musiikki oli yksi päähenkilöistä, oliko, se oli välillä loungea ja välillä bossanovaa.

Hienoin repliikki oli Saatanan sipilöijä!



Kun kirjoitan niin tuuli ulvoo voimakkaasti ja vaihdellen sävykä. Kuin vanhassa tyhjässä linnassa.

p.s.
ah: Noidat, Kullervoinen Macbeth, öisen kuun paljastama pahuus dna.ssa, eläinrääkkäys eli tehotuotanto

- - - - -

ROOLEISSA
KOLME NOITAA ”Weird Sisters” Sonja Kuittinen, Pihla Maalismaa ja Fanni Noroila
DUNCAN, Skotlannin kuningas Esko Salminen
MALCOLM, hänen poikansa Fanni Noroila
MACBETH, Glamisin taani*, komentaja Duncanin armeijassa Antti Luusuaniemi
LADY MACBETH Katariina Kaitue
SEYTON, Macbethien avustaja Pihla Maalismaa
BANQUO, komentaja Duncanin armeijassa Seppo Pääkkönen
FLEANCE, hänen poikansa  Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio
MACDUFF, Fifen taani Tero Koponen
LADY MACDUFF Sonja Kuittinen
POIKA, heidän poikansa Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio
LENNOX, Lordi Karin Pacius

Muita esityksessä nähtäviä henkilöitä ovat Lordit, näyt, kuninkaan vartijat ja murhaajat.

*Taani on vanha skotlantilainen aatelisnimi, joka vastasi lähinnä paronin arvoa.

MUUSIKKO Joakim ”Jusu” Berghäll

OHJAUS Janne Reinikainen
SUOMENNOS JA SOVITUS Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
DRAMATURGI Eva Buchwald
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU Timo Hietala
VIDEOSUUNNITTELU Henna-Riikka Halonen, Vesiemme äärellä / Jaakko Nikkilä
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi

juutuupissa:

Pikkujoulukausi on alkanut. Terse! Hansu ja Pirre – mieleni minun tekevi näytelmän ennakko 20.9.

Nyt on Lady Tenat tiukilla. Vai pitäisikö käyttää ekologisemmin ( puhelin ehdotti että urologisemmin. Hm... ) turvetta. Fakta homma -nimisestä kulttisarjasta, jossa jäseniä oli kaksi kuin ABBAssa, on irtautunut duo Hansu ja Pirre.

Hansu ja Pirre – mieleni minun tekevi näytelmän ennakko 20.9.2017 ( kantaesitys eli ensi-ilta on huomenna 21.9.17 ) Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttömöllä.

Erityisesti väliajan jälkeen päästetään täysillä. Ollaan jopa pallinmurskauksessa, kirjaimellisesti. Amerikassa sanotaan ball breaker vai oliko se ball crusher, kun nainen on vahva. Tai sitten Yoko Ono. Ikään kuin olisi olemassa patriarkaalinen valta, joka pitäisi murskata. Lähtökohdasta alkaen... Eniweis. Ollaan kirjaimellisesti kirjaimellisia, ja kampakeraamiselta kaudelta pääsemme lähikosketuksiin arkeologian kanssa, kahden kiven, jotka on löytynyt mistä lie liiterin takaa, kivet joilla murskattu palleja. Luultavasti pässien.



Historiaa käydään läpi ja Kalevalaa. 

Sotkan munasta. Osa vaatteista ja asusteistakin on straight outta Rauta-aika - kuin suoraan kalevalaisesta tv sarjasta.

Mutta rekvisiitta puuttuu taustalta. On kyllä remonttilautaläjiä ja tellinkejä. Mikä kannanotto tämä on? Näin esitys kyllä kulkeutuu ja mukautuu matkan varrella. Keskiössä on naiset. Vahvat naiset. Hauskat naiset.

Havukainen ja Vilpas ovat monimerkityksellisesti suomalaisia, vahvoja naisia. 

He paiskivat töitä myös 1980-luvulla, jolloin oli vallalla seksismi teatterikouluissa – kuinka moni naishakija valitaan kurssille. Oliko se lottovoiton paikka?



Havukainen ja Vilpas ovat lavalla vastakkaisia hahmoja. 

Riitta Havukainen eli Hansu on kiltti, ujohko loimaalainen. Myös kehonkieli on tätä. Eija Vilpas eli Pirre on kaikkea muuta. Rääväs, kiivas ja kiroileva. Ay-liikettä ja duunareita vilkkuu puheessa. Ei ole hyggeä, ei ole käppä-äijiä kuten instagram- ja twitter-tulvassa. Puhe on omanlaista.

Koreografiat ovat hyvinkin sujuvia. Taipuvat moneksi. Tai – miten nyt toppahaalareissa pääsee... Ohjelmalehtinen voi paljastaa liikaa, tähän komediaan voi mennä hyvin myös säkki päässä. Kunhan ottaa säkin pois kun valot sammutetaan... Hermanni ja Miina -heterotarinassa, tuossa pitkään veivatussa laulukappaleessa, jossa palvotaan heteroseksuaalisuutta ja luokkaeroja - palvelija löytäköön kumppaninsa omasta luokastaan. Samalla tässä ohjelmanumerossa haastetaan Shakespearen ja jopa antiikin ukot - kun näytelmässä kaikkia roolia veti mies ja vain miehet. Vain jostain järjettömästä syystä

Kaiken takana on nainen. Hieno piisivalinta.  Naiset esiintyvä ja elävät loimaalaisella V-tyylillä. Ja tyylittömyydellä ;) Heitä ei ole stailattu, eikä ikeasioitu.



Myös Kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä oleva Loimaan tikkakerhon taidenäyttely perehdyttää iltaan. 

Ennakossa Pirre pyörii lämpiössä ja muistuttaa vessassa käynneistä. Tulin teatteriin pienelle näyttämölle suoraan David Lynchin dokumentista Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilta. Monenlaista taidetta siis.

Ohjelmalehtisessä lukee taideiltamat. Sitähän se oli. Sai kyllä nauraa. Hurjasti, valtoimenaan, läikyttäen, ällistyen.



Lasikatot murskaksi huumorin avulla. 

Kuinka monessa näytelmässä on pääosassa yli 40-vuotias nainen. Tätä ollaan kysytty paljon. Mukava on tähän joskus vastatakin.



Pikkujoulukausi on alkanut. Terse!

Modernia on videoiden käyttö. Valkokankaalle heijastetaan liikkuvaa kuvaa, vähän niinkuin ennen vanhaan olanyliheittimellä, tahi diaprojektorilla. Elokuvallisissa tallenteissa näkyy Suomi 100 ja luonnonsuojelu. Ihminen, jolla on oma kieli. Ja oma alue.

Näin tämän sapekkaan spektaakkelin medialipulla. Kiitos siitä Helsinkin kaupunkinteatterille - vai miten se Pirre teatteritalon nimen lausuikaan...

Hansu ja Pirre opastivat loimaalaisella V-tyylillä kaupunginteatteri avajaisissa

sekä väen, naisen Väen voimalla. Miten miestenvessassa pissitään ja miten letkusta pidetään jos naapurtoveri kysyy jotakin vaikeampaa, miten vain päätä käännetään vastatakseen - ei letjua eikä kaarta... Helsingin kaupunginteatterin avajaiset maanantaina 14.8.2017 Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaus on valmis. Joten uusitulla, ja hyvin aidoksi säilytetyllä talolla oli avajaiset, ja näimme makupaloja tulevista produktioista. Osa Hansun ja Pirren kuvista tuli Cindy Sherman - tyylisesti goteskeja valoituksestani johtuen - mutta tuskin kumpikaan osapuoli panee pahakseen ;) Mieleni minun tekevi on niin sata ja Suomi 100 ja feminismiä, että. Vakavasti puhuen kuinka monessa näytelmässä pääosassa on yli 40-vuotias nainen?

Hansu ja Pirre kohtasivat taiteen, monitahoisesti. Heidän proggiksensa on Mieleni minun tekevi... Fakta hommasta ovat karanneet duoksi: Pirjo "Pirre" Kaasinen (Eija Vilpas) ja  Hannele "Hansu" Kaakko (Riitta Havukainen).

Valokuvina valokuviani kaupunginteatterin näytöntökauden avajaisista maanantailta 14.08.2017. #HansujaPirre - mieleni minun tekevi kamerani minun knapsahtavi ;) Loimaan tikkakerhon kuvia lissään toiste. 
Alla myös oma Hansu-koshaus ;)

                             Satu Ylavaara Photography, valokuvaaja Satu Ylävaara 2017

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kulmia Shakespeareen: Johnny Rotten on kyttyräselkäinen kunkku. Prinsessa Hamlet. Benedict Cumberbatchin Hamlet. Homer Simpsonin Macbeth

Eilen näin Prinsessa Hamletin Q-teatterissa, 90-luvun suosikkinäyttelijöni Leea Klemola ja Hannu Kivioja olivat sivurooleissa, ja hyvinkin Piirtäjän sopimus ja Musta Kyy -maisesti puettuina, mainiota. Klemolan kuningatar äitee oli myös hyvin Vivianne Westwood -mainen oranssisuudessaan. Itse Prinsessa Hamlet oli hyvin kipeä ja vaikea hahmo, ihminen, kruununperijä, ahdistuja, peruukiton.
   
Viime vuonna ja tänä vuonna olen nähnyt monenlaista Säkkiperää: KOM-teatterin Hamletinkone KOMin tiloissa ja Vuotalossa, sekä Macbeth Kansallisteatterissa viime maanantaina ennakkoon. Elokuvissa cinema event -tapahtumana Benedict Cumberbatchin Hamlet oli vaikuttava. Hän tullut on, kai maasta julman viidakon... Kesällä keinussa kerran tai itseasiaasa kolmasti kävin katsomassa Ryhmiksen Kesäyön uni Suomenlinnassa, kesäteatterissa.

Vuoden aloitin Kansallisteatterissa Willensaunan Rikhard III, jonne on vielä pari lippua jäljellä. Siis minulla. Tälle keväälle loppuunmyyty! Tammikuussa oli Romeo versus Julia Teatteri Jurkassa...
   
Teatteri ja taikausko, Macbeth, Homer Simpsonin monologi Simpsoneiden Halloween-jaksossa, kun Derek Jacobi näyttelee huonoa shakeaspeare-näyttelijää Frasier-sarjassa, vaikka Frasier ja broidinsa muistavat herran lahjat toisin...

Julien Temple käytti hienossa Sex Pistols -kollaasissaan osia Rikhard III-näytelmästä, ja näin yhdisti Johnny Rottenin ja luultavasti kyttyräselkäisen, rujon kunkun.


Pietari Pölkky kutsuu trumpetilla Ryhmiksen Kesäyön uneen Suomenlinnassa. Toiset kuvvaavat jääkarhuja jotka lepuuttelevat rentun ruusujen kera kedolla. Mutta mie en.


Alla pinterestiin plokkaamani Viljami Säkinperät:
Kulmia Shakespeareen, Shakespeare, Viljami Säkkiperä






  Ja muualla: