Olen nähnyt tämän dokumentin Grey Gardens ( 1975, tekijöinä Albert ja David Maysles ) ja elokuvankin Grey Gardens ( 2009, HBO elokuva ) jotka ovat Yleltä tainneet aikoinaan tulla.
Nyt on rappioromantiikkaa ja vintagea! Uskomattomia väri- ja vaateyhdistelmiä! Näytelmä, ja tunnelma oli kotoista, haikeaa rappiota ja romantiikkaa, muistelua. Elämistä menneessä...
Mikä on ihmisen, vanhuksen itsemääräämisoikeus? Kumpi on tässä toisensa omaishoitaja?
Kuinkas pitkään eläkeläinen voi asua kotonaan? Millä mittareilla lasketaan, kuka on mielisairas, sosiaalitapaus tai hullu kissanainen? Tai hullu pesukarhunainen - kuten tässä tapauksessa.
Sara Stridsbergin näytelmän Putoamisen taito olisin halunnut nähdä useamminkin, nyt näin vain viimeistä edellisen. Ihmiset ihmettelevät, miksi nähdä sama näytelmä useamman kerran. He eivät varmaankaan ota patsaasta useampaa kuvaa, eri kuvakulmia, muudeja.
Kun astun Jurkan teatterisaliin, niin näytelmä on jo menossa. Deja vu hetki koittaa, muistan astumiseni Annikki Kariniemen siniseen huvilaan, jossa oli kaikenlaista ihanaa tavaraa ja tekstiiliä - sopimattomissakin paikoissa. Ja kissankusen lemu! Kaikki on ihanasti rempallaan...
Jokin näitä eksentrisiä leidejä yhdistää, eläinrakkaus, oma tupa ja oma lupa. Välittämättä poroporvareista. Tai poroisännistä, kuten Annikin tapauksessa. Annikki kolusi vinttejä ja etsi kalua ja kolpaa. Ahdasmielisessä 1970-luvun Pohjolassa niin ei saanut tehdä. Ei saanut tehdä kirppislöytöjä, vaan tavara piti hävittää ja antaa lahoa kellareihin. Hääriitteihin kuului kaikkien popmusiikkia sisältävien vinyylilevyjen järjetön rikkominen.
Meänkielessä ei ole edes sanaa nainen vaan pelkästään sana vaimo. Jonka elämä on hirveän rajattua ja niin ikään ahdasmielistä. Kodin oltava siisti ja hirveä litania kaikkea. Annikki oli kirjailija ja monessa suhteessa klasikaton rikkoja. Kulki paisteklaseissa ja kumppareissa. Piti nuoria rakastajia. Tai ainakin nuorempaa puolisoa. Talossaan oli huikeita silkkisiä eksoottisia kankaita tuoleilla joilla ei voinut istua. Ihania esineitä, separaattoreita, sifoneita, sifonkeja, ja samovaareja. Löytöjä.
Minäkin syön marraskuussa vanhaksi mennyttä karpalokeksiä turbaani päässä vintage-vaatteiden vyöryn keskellä. Naisen eurolla ei nyt kummoista työhuonetta saa. Saati oikeaa, ehjää asuntoa...
Takaisin Bealen äidin ja tyttären symbioosiin, linnaan. Tai rappeutuneeseen kartanoon, jonka yhdessä huoneessa he asuivat. Loput 26 huonetta oli tyhjiä. Tai - tyhjiä ja tyhjiä - asuihan niissä pesukarhuja ja 16 kissaa ja tietysti merilintuja. Ollaanhan meren rannalla.
Edith "Little Edie" Bouvier Beale eli pikku-Edie, tytär. Ja Edith Ewing Bouvier Beale, äiti. Karaktäärejä, tanssijoita, revyytyttöjä, juhlijoita, nauttijoita. Äiti ja tytär ja napanuora, tiukilla. Kumpi on kumman omaishoitaja? Kumpikin kaipaa rakkautta, myös fyysistä rakkautta, miestä. Ystävyys, kilpailu, hauskanpito. Oli varmaan huisin jännää että äiti otta tyttären pois skolesta, että saavat tanssia ja tanssia vaan kotona! Mitä sen sen jälkeen tapahtuu? Auringonlaskun katu, jossa pääosassa on kaksi miltei unohdettua, hylättyä, määriteltyä ja dokumentoitua naista.
Miksi naiset pysyvät rappiossaan?
Äitiä näyttelee Ella Pyhältö, mainio mainio näyttelijä. Välillä äidin dementia tai mahdollinen Parkinsonin tauti muistuttaa Ozzy Osbournea. Kesällä 2016 kuulin sekä käen että Ozzyn kukkuvan. Ihmettelin elokuvaa ja dokua katsoessa miksei Jacqueline Bouvier tehnyt mitään auttaakseen. Rahaahan oli kuin roskaa. En ole mikään Jackie O fani, todellakaan! Koska jumaloin Maria Callasia.
Teatteri Jurkka on hieno pieni teatteri, joka on varsinkin tänä vuonna ollut ja myös tulevassa on keskittynyt naisten tarinoihin. Naiset ovat pääosassa laaja-alaisesti. Ja myös tekijöinä.
Toinen piirre tai teema on mielenterveys - kuten näytelmässä Häiriö. Josta kirjoitan myöhemmin lisää. Häiriön näin kun Helsingissä oli lumi-inferno. Pääsin kyllä hyvin teatteriin, tulinhan juuri kuolaamasta, eikun anteeksi kuvaamasta Pekka Strangia, Jonna Järnefeltiä ja Pertti Sveholmia, jotka esittelivät tuoretta Helsingin kaupungin teatterin farssia Älä pukeudu päivälliselle...
Huippukohtana Jurkassa oli myös kuulutus Häiriön jälkeen, että jos ei lumihelvetissä pääse kotiin niin voi yöpyä Jurkassa. Kiehtova ajatus. Kokea Emmi Jurkan haamu livenä! Ja kuulla hänen naurunsa!
Teatteri Jurkka kertoi näytelmästä:
" Putoamisen taito kertoo Kennedyjenkin lähipiiriin kuuluneiden kabareetähtien Big Edie ja Little Edie Bealen, äidin ja tyttären erikoisesta suhteesta. Rooleissa nähdään ihastuttavat Ella Pyhältö ja Emmi Pesonen. "
Tässä Teatterin Jurkan kuvia Flickristä:
Putoamisen taito, ensi-ilta 3.11.2017 Kuvassa vas. Ella Pyhältö, Emmi Pesonen Kuvaaja Marko Mäkinen:
Lisää matskua verkosta:
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. helmikuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. helmikuuta 2018
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. helmikuuta 2018
Grey Gardens (20 April 2005 (Finland)) - https://t.co/oB6XMjNi7N— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. helmikuuta 2018
Grey Gardens (TV Movie 18 April 2009) - https://t.co/tE5DQtlLVk— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 12. helmikuuta 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.