sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kim, Lekki ja Namwaan ja rakkausperäinen maahanmuutto naisten teatterina, olipa ihana kokemus, ja kielikylpy á la Teatteri Jurkka

Teatteri Jurkka on pieni, intiimi teatteri, jossa on nurkka, jossa jossa näytelmät nautitaan. Vierastin aluksi tähän näytelmään menemistä. Miksi. Olenhan toivonut, teatterissakin, diversiteettiä, monimuotoisuutta, feminismiä. Ettei aina miehen kertomia juttuja miehille joissa mies on pääosassa. No nyt ei ole. Ainakaan pääosassa. Mies tai suomalaiset miehet, körmyt ja jäykät, jäyhät ja puhumattomat miehet, jotka ovat hankkineet postimyyntimorsiamet. Mutta ei tässä. Morsmaikut ovat rakastuneet miehiin ja siten saapuneet kylmään, outoon Suomeen. Jotta saavat hyvän kodin itselleen ja lapselle / lapsille. Ja tasa-arvoisen parisuhteen. Vai saivatko?

On ollut varmaan vaikea jättää aina lämmin kotimaa, ystävät ja perhe. Mutta tämä on näytelmä, jossa äänessä on kolme thaimaalaista naista. Kaksi heistä puhuu suomeksi, yksi englanniksi. Varsin viehättäviä nämä naapurin tytöt Kim, Lekki ja Namwaan.

He esittävät mikä on oikein suomalaista kuten perunat ja kahvinjuonti. Vaikka sekä peruna että kahvi ovat tuontitavaraa, ne on mielletty hyvin suomalaisiksi. Rehellinen suomalainen kahvi. Mukana taitaa olla myös tango, joka voi olla myös muualta tullut.

Onko ihmisellä oikeus rakkausperäiseen maahanmuuttoon? Entä jos sikamaisesta miehestä eroaa, niin saako jäädä Suomeen ja pitää omat lapsensa. Paljon on vaakalaudalla. Entä työ? Opiskelu? Suomenkielen opinnot?

Naiset esittävät veitikkamaisti mm suomalaisen miehen tanssia ja uhoa.

Kaunis on käärmeen tarina. Kuinka unessa nähty käärme symboloi, nyt en muista, tarkalleen... Että näkee tulevan rakkaansa. Kuinka käärme kulkee tarinassa. Mutta sitten ilmestyy suomalaisen tuvan nurkalle. Suomalainen mies tappaa käärmeen. Suojellakseen perhettään. Ehkä.

Myytit ja Facebookin onnelliset hetket kuvaavat tätä tarinaa, kertomusta. Myyteissä kuljetaan vuorelle jolle esitetään toive, haave vähän niinkuin toivomiskaivolle. Mutta vuori ei ole ihmisen tekemä eikä omistama.

Kolmen naisen elämäntarinoista muotoutuu rehellinen muistelu, muistuttaen harrastelijateatteria. Mukavaa on nähdä tuoreita kasvoja kyllä! Ja astua vähän oman alueen, kuplan ulkopuolelle.

Kuka on ulkopuolinen. Kuka kuuluu mihinkin.

Tarinoista kehrätään voimakkaan väristä loimea. Mukana on myös traagisia muistoja ja epäselviä suvun kohtaloita.

Minusta Teatteri Jurkka on mainio paikka, juuri tällaisia tarinoita kaivataan. Tähän yhteiseloon. Ja pakkaseen.

Kim, Lekki ja Namwaan ja rakkausperäinen maahanmuutto naisten teatterina, olipa ihana kokemus, ja kielikylpy á la Teatteri Jurkka. Kim, Lekki ja Namwaan oli kevään 2018 toinen teatterielämykseni 16/1/18 Lähitulevaisuudessa näitä piisaa!


Tekijät:

Näyttelijät:

Näyttämöllä: Kim Tauriainen, Lekki Nutchanart, Namwaan Yingsuksantisuk

Muu kööri:


Ohjaus ja dramaturgia: Saara Turunen
Dramaturginen dialogi: työryhmä
Koreografi: Janina Rajakangas
Valosuunnittelu: Erno Aaltonen
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Lavastus: Fabian Nyberg
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas

Kesto n. 1 h 20 min, ei väliaikaa

Kuvasin näytelmän julisteita mustavalkoisina ja väreissä:







Lainaus Jurkan FB-tapahtumasta:

"Kim, Lekki & Namwaan ensi-illassa 14.10.2017. Esityksen pääosissa on kolme Thaimaasta Suomeen muuttanutta naista. Esitys pohtii rakkautta, jonka mukana ihminen päätyy toiselle puolelle maapalloa. Se tarkastelee uuteen paikkaan asettumista, oman tien löytämistä sekä kodin ja perheen merkitystä.

Kim, Lekki & Namwaan syventyy arkisiin tarinoihin, kulttuurieroihin, koti-ikävään ja naisen asemaan. Se on sekoitus tunteita ja politiikkaa, kömpelyyttä, kauneutta, haikeutta ja iloa.

Saara Turusen ohjaama Kim, Lekki & Namwaan on Teatteri Jurkan syksyn 2017 pääteos. Esitys on osa Suomi100 -hanketta ja sen tavoitteena on tarkastella suomalaisuutta uudenlaisesta näkökulmasta.. Esityksessä puhutaan suomea, englantia ja thaita."


Tässä Suomi Finland 100 nosto:
Tässä myös hesarin juttu:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti