keskiviikko 20. joulukuuta 2017

KOM-teatterissa oli kommunistille sopivat lippuhinnat eli 3€ kipale

Kävin katsomassa hyvässä seurassa uudelleen 9.12.2017 näytelmän My Baby, kun hinta oli sopeva ja pakko oli raijata kalenteri tyhjäksi lauantai-illan huumaksi. Tällä kertaa nousi esiin naisen asema työelämässä. Ensiksikin, miten vaikeata on palata työelämään raskauden jälkeen - raskaus ei sinänsä tee työläisestä spitaalista, päin vastoin. Toisena esimerkkinä oli, saako lasta haluta työelämässä oravanpyörässä oleva nainen, jolle kaiken on oltavaa win-win ja outside the box. Sitten saako olla haluamatta tehdä lapsia, mm ekologisista syistä. Miksei jakamistaloutta voi pistää myös lastenhankkimiseen. Tämä lastenvuokraus on monella lailla ironista. Lapsiahan ei saa vuokrata eikä myydä - kun ei tiedä millaisiin tiloihin joutuvat. Tämäkin oli ironinen esimerkki miten slush-kiimassa hekumoivat startup -yritysten lapsettomat vastuuttomat valopäät keksivät pyörän ja väkipyörän uudelleen. Kaikki on jaettavissa, kaikki kokemukset voi myös myydä ties millä nimellä.

Hienoa oli kuulla, kuinka monta repliikkiä naisilla oli, ja kuinka moni nainen tämän teoksen on kirjoittanut ja ohjannut. Myös vanhenevan naisen tilanteen haikeus ja vaikeus oli läsnä. Pitääkö maton ja verhojen mätsätä - siis haittaako yksi harmaa häpykarva työpäivää tai elämää?

Vaikka ennen ei ole tullut lasten tekeminen aiheelliseksi, niin mitä nytten. Kun alkaa olla myöhäistä. Kansallisteatterissa vieraillut näytelmä Keuhkot myös pyöritteli kysymystä lastenhankkimisesta.

Hienosti on tänä vuonna myös Ryhmäteatterin Muodonmuutos ja Kansallisteatterin Masennuskomedia realistisissa aiheissa ja elämässä kiinni. Itsensä likoon laittaminen, itsensä tuhoaminen työpaikalla kuten Marie Curie. Masennus, ja burn-out. Loppuunpalaminen. Kun kaikkensa pitää antaa. Ja työttömyys, työstä erottaminen, syrjäytyminen ja syrjäyttäminen. Kiky, sote ja muut sotkut. Mikä on ihmisen hinta? Mistä [p]erhe muodostuu?





Kuvassa kuitenkin Pekka Valkeejärvi.



KOM-teatterissa oli kommunistille sopivat lippuhinnat eli 3€ kipale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.