maanantai 20. marraskuuta 2017

Keskustelutilaisuus 17.11.2017 Kansallisteatterin Pimeä huone näytelmän jälkeen

Kansallisteatterin Pimeä huone oli intensiivinen trilleri, posttraumaattinen perhehelvetti, ehkä, ja oodi valokuvaukselle. Itse olen valokuvannut kymmeniä vuosia, ensimmäinen julkaistu valokuvani killui paikallislehdessä 1983. Aloitin tämän monimediatoimittajan työn jo varhain, taksvärkkipäivänä ;) lapsityöntekijänä.

On ollut hienoa nähdä teknikaan muuntuminen näinä vuosikymmeninä. Heti alkuun välähti punaisena hehkuva muisto: 1970-1980-luvuilta meillä oli vessassa pimiö. Se ehdollinen reaktio, kun sytyttää valot - tuhoutuuko uniikki työ.

En ollut montaakaan kertaa samaa mieltä valokuvauksesta, jota tässä näytelmässä käsitellään, kirjoitan niistä joskus kun ehdin. Varsinkin alan seksismistä. Minulle valokuvaus on solidaarista, en ymmärrä alkuunkaan väitettä kuvata vain filmille tai neulansilmäkameraan, camera obscuraan, tuohon hämärään huoneeseen. Kenellä siihen on varaa? Tai no laatikko löytyy kaikilta ;)

Minulla on ollut digikamera vuodesta 2003, ja useampia digipokkareita, ja yksi digijärkkäri ja kaksi objektiivia. Ensimmäisen järjestelmäkameran ostin vuonna 1988 ylioppilas-rahoilla. Ensimmäinen pikkupokkari taisi olla vuodelta 1981. Kerään myös vanhoja kameroita, mutta kokoelma on paljon pienempi kuin Carlos Sauralla. Erikoisin 2000-luvun kamerani oli polaroidikamera, josta tuli ulos aaveiden kuvia - filmi oli tietenkin vanhentunut kun voitin kameran palkintona. Kai se oli aikansa istunut masentuneena hyllyllä. Filmiä siihen ei enää valmisteta mutta kamerassa on täysin toimiva radio! Käytän myös lelukameroita, tai ainakin vielä 2003 vuonna käytin.

Jos hifistellä aletaan niin tehkääpäs valokuvia lasinegatiiveille!

Naisen on paljon helpompi piilottaa digikameran muistikortti rintsikoihin kun alkaa veivata filmiä. Kun ollaan alueella, jossa esim venäjä tuhoaa alkuperäiskansan vesistöt, maat ja mannut. Myös eläinrääkkäjiä on helpompi kuvata pienellä kameralla salaa rääkkämässä eläimiä navetoissa ja muissa turkistarhoilla. Osa kuvista voi mennä pilveen, pilvipalveluun jos jokin taho tuhoaa kamerat ja muistikortit.

Tärkeintä on dokumentointi, valistus, opetus, ja myös taitojen välitys. Opetin Fotaria 90-luvulla, kun valokuva piti ensin olla valmiina objektina ja sitten skannata. Ja sitten ei ollut mitän rajaa. Ajattelin, että se oli samanlaista vapautta kuin Warholin Tehtaassa, poptaiteen monistamisessa. Rakastin tehdä multimediaa 1990-luvulla! Samalla on ollut ihanaa dokumentoida suvun kuvia, isän isän ihania 1940-luvun taidekuvia, sekä mustavalkoisia, mutta myös värikkäitä matkakuvia eksoottisilta laivamatkoilta Epsanjaan ja Marokkoon ja mihinkähän lie. Valokuvia merkityksellisistä hetkistä kun Kekkonen hymyilee ja lymyilee karjamessuilla.

Myös Samuli Paulaharju kävi kuvaamassa meidän seutuja aikoinaan. Dokumentoimassa... eli myös meidän sielua on yritetty varastaa.

Jotain tuttua oli Seppo Pääkkösen valokuvaajaisässä, ja kilpailevissa valokuvaavissa sisaruksissa, nimittäin nykyään kilpailen isän kanssa, Lapissa, kun kaamoksen aikaan on pari tuntia valoa, niin äkkiä kuvaamaan, jos kuvassa näkyisi hienoja sävyjä. Isäni on valokuvannut ainakin 1957 vuodesta lähtien, silloin oli ihana laatikkokamera, Neuvostoliitosta.

17.11.2017 häppeningissä näytelmän jälkeen Willensaunan lauteilla: kuvissa ainakin kirjoittaja ohjaaja Aleksis Meaney oikealla, ja näyttelijäkolmikosta isäpappa despootti valokuvaaja eli Seppo Pääkkönen vasemmaalla.


Ja näytelmä valokuvaaja-sisarukset, joita näyttelee Tero Koponen ja Pirjo Määttä 




Näytelmässä mietittiin valokuvan ja kuvaajan etiikkaa, jotta saa upean sota- tai katastrofikuvan, niin pitääkö ensin laukaista, ei kaukaa ikkunasta kuten sala-ampuja, vaan mahdollisimman läheltä, tulilijalta, ja vasta sitten auttaa kuvaan rajattua ihmistä, katsoa, hengittääkö. Kirjoitan tästä lisää myöhemmin. Internetiä voi käyttää vain tunnin kerrallaan, ja jos on kovassa käytössä, niin kaikki junnaa... Mutta tviittejä aiheeseen liittyen: Tässä Kulttuurihäirikköjen kanta selfie-kulttuuriin, ja kuvan eettisyyteen.
ja toisena tviittinä seksismi valokuvauksessa: jo kahdesti tviittaamani Guerrilla Girls nosti esiin tämän: Nikon järjesti #allmalepanel paneelin valokuvaajia joita oli peräti 32 kappaletta. Ja kaikki miehiä. Hm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti