torstai 5. lokakuuta 2017

Viirus teatterin Mästaren och Margarita - postpunk ja industriaali versio Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan

Saatana saapui Jätkäsaaren. Niin minäkin. Olemme siirtyneet stalinin ajasta putinin aikaan. Tai ties kuka tyranni on vallassa tuolloin, oligarkki tai ties mikä muu örkki. Kenen valheisiin nyt uskomme? Mitä ihmettä hän lupaa? Minkä Karjalan nyt menetämme?

Alkuperäisteos ilmestyi nimellä  Мастер и Маргарита Master i Margarita), josta suora ruotsinnos Mästaren och Margarita., suomeksi tuttu Saatana saapuu Moskovaan, jossa on kaunis ja uhkaava junan rytmi... Suuri rakkaustarina. Huikeat näyttelijät. Woland on omaa luokkaansa. Kävely yhdellä korkokengällä muistuttaa ontuvaa Paholaista... Asiaan.

Epäilemättä toissapnä 03.10.2017 näkemäni oli oiva

postpunk ja industriaali versio Mihail Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan.


Raksalla pauhaa aito venäläinen diskohumppa - ollaan mauttomuuden äärellä. Vai ollaanko? Nyt rautakaupasta on tullut sarjamurhaajien tavaratalo - vaikkapa Dexteristä lähtien. Kaikki on kaupan. Mitä betoniin valetaan? Mitä peitellään? Mitä uudelleen rakennetaan?

Musiikillisesti ja äänellisesti ollaan Einstürzende Neubautenin ja Cleaning Womenien ytimissä, mikä on hurjaa. Tuttua. Nautinnollista. Neubautenin avantgarde ja musta huumori, absurdismi, Kliinareitten tapa esiintyä, combo. Vain pyykkilauta puuttuu! Tahi pyykkiteline. Kun minulle tulee mielleyhtymä, niin se ei tarkoita, että jokin apinoisi jotain, tai kopioisi. Ei. Vaan peilautuu sen kautta, kenties ironisoi, kenties haastaa, kenties jumaloi. Kenties olen aivan metsässä!

Mästaren och Margarita on sellainen peräruiske Helsingin teattereissa että! 

Kirjoitinko perä? Taisin lipsauttaa lapsuuden - lapsuksen tirsk - ja plagioida Tim Burtonin Batman - paluu -leffan Pingviiniä, joka sanoi: minä olen se peräruiske, jota Gotham city kaupunki [ Helsinki ] tarvitsee. Piristysruiske! Ehkä.

Viirus teatterin uuden rakennuksen ja syksyn kauden tämä näytelmä aloittaa perin komeasti. Saavun näytelmään hurjan myrskyn keskeltä, pimeydestä, ja havaijilainen sateenvarjoni on muuttunut suppilovahveroksi. Ei, se ei ole maatunut vaan mennyt nurinkurin, miltei myrskyn viemä.

Märät ihmiset astuvat valaistuun aulaan. Musiikki soi lujaa, myöhemmin kuullaan Rollareitten alkuperäinen Sympathy for devil. Mutta liian hiljaa.

Olemme dystopian äärellä

Se on oikeasti vaarallista teatteria, joka muistuttaa nykytaidetta - vastaanottaja on vähän epävarma mikä on hänen paikkansa. Mihin hän astuu. Olin Korakritin näyttelyn avajaisissa Kiasmassa instagram-kuvaajana jo ennen varsinaisia avajaisia, kröhöm, ja olimme taiteilijan perässä, ja edellä, ja sivussa, siis tutustumassa tuoreen näyttelyyn. Olimme dystopian äärellä. Taideteos ei välttämättä ole pelkästään tuo teos tuolla nimilapulla ja hinnalla joka on tuotu tuohon nyt, vaan miten se muuntuu, kun katsoja reagoi, ja millä tavoin. Mitä mielleyhtymiä ja mistä lokerosta- Vaikka toteutus oli omaa luokkaansa, moderni, postapokalyptinen, teollinen, jälkiteollinen, jossa kuitenkin on duunareille töitä, mutta kuka käärii rahat, ja miksi. Hikkakohtaus oli suoraan kirjasta, mainio tölkin käyttö ;)

Olin lauantaina jälkiteollisen kauhun mestarin George A. Romero in memoriam -leffafestivaaleilla WHS Teatteri Unionissa, ja silloin oltiin dystopian ääreellä. Mehän ollaan oltu lopun äärellä jo viimeiset 40 vuotta. Nyt kaiken saa tietona ja tilastoina - ja silti rapakon puolella pääpelle pyyhkii sanakirjasta sanan ilmastonmuutos.

Romerolta näimme mm alkuperäiset Crazies ja Dawn of the Dead -zombie-elokuvat, jotka kritisoivat järjetöntä Vietnamin sotaa, ja sairaalloista kapitalismia ja kuluttamista, jossa kaluamme lopulta itseämme, maapalloa ja naapuria.

Olemmeko lähiöhelvetissä? 

Betongbarn jolle ei ole tilaa kansankodissa? Ihmisen luomassa betonihelvetissä, jossa pipo kastuu lätäkössä ja varpaat kumppareissa. Olemmeko tässäkin teoksessa post-human, ihmisen jälkeisessä ajassa, inhimillisyyden jälkeisessä ajassa, jossa arvot ovat betoninkovat. Maisematkin tasapäistetään. Betoniämpäriin ennen vanhaan laitettiin vihamiehet tai köyhät, jotka eivät pysty kiskureille maksamaan. Vai oliko niin vain amerikan mafiassa, sleeping with fishes? Ohukaisellea ja Paksukaisella oli oivaa fyysistä komiikkaa aiheeseen liipaten, samoin Chaplinilla.


Viirus tilana on pelottavan multitasking monitoimitila, 

jossa on teatterin lisäksi galleriaa, keikkatilaa ja baaria. Viirus sijaitsee nykyään Jätkäsaaressa, ja ratikka 9 pysähtyy suoraan oven eteen. Sama raitiovaunu - tuo entinen viharatikka - pysähtyy myös Studio Pasilan edessä eli miltei Bermudan kolmiossa ollaan! On hauskaa huomata kun itse kiirehtii ratikkaan - raahaten auringonkukkaöljyä isossa purnukassa - parempi ottaa varman päälle, ettei... Totuus muistuta romaanin sivuja.

Pelottava tila siksi, että siellä on uusia suomalaisia, jotka ovat nuoria, ja joilla on rahaa ostaa virvokkeita. Tai ei pelkästään nuoria vaan rennosti istuvia, kuin olohuoneessa. Rentoina. Ei seipäännielleitä vaan miltei kuin eurooppalaisia!

Valaisu pelkistetyin hehkulampuin on myös kiehtovaa, muistuttaen Nine Inch Nailsien keikkoja ja Sam Raimin kauhuklassikkoa Evil Dead. Ehkä hitunen Carlos Sauraa?

Kun katson teosta, niin olen kuin tiedemies-nainen (nyt tähän joku Latojan huomio), joka viskoo soppaan tyyliin sugar and spice and something nice… Ja ikään kuin teen rekonstruktion näytelmästä? Tehotyttöjen tarinassa pahiksena oli lastensarjassa tosi outo ja kiehtova hahmo It. Se. Itse? Miten Hän liittyy tähän? Hahmon nimi olikin HIM mutta hän ei soita lovemetallia. Harmi ;) Suomenkielessä on upeaa HÄN. Ruotsissa on ehkä nykyään HEN.

Punkin jälkeinen aika

Mästaren och Margarita näytelmän vaikutelma on tuore, vaikka tuo mieleen 1970-luvun lopun poikkitaiteellisen toiminnan Helsingissä, jossa oli huikeita performansseja, vaikka elettiin Kekkoslovakiassa, ankeata ja ahdasmielistä aikaa. Kaupoissa ei ollut mustaa kynsilakkaa - mustasta huulipunasta puhumattakaan. Baareissa oli pukukoodit – sinne ei päässyt friikit, jotka näyttivät karanneen Sirkus Sariolasta. Mutta ihmisillä oli mielikuvitusta, ja vimmaa ja yhteishenkeä tehdä ja luoda omaa. Vihaista, nihilististä musiikkia, synkkää musiikkia. Laajentaa taidetta, joka ei ollut pelkästään taistelevia metsoja ja kiroavia Kullervoita. Romaanit olivat yhtä laveaa maalaisproosaa, loppumattomia pitkospuuta ja harmaita ladonovia. Tästä esimerkiksi aikalaiskuvaus, radikaali Syysprinssi sekä myöhemmin Siantappo-opas vai oliko se Sianhoito-opas? ja ihana doku Timanttikoirien vuosi. Itse olin tuohon aikaan hyvin nuori mutta löysin Joy Divisionin ja sitten Mustan Paraatin, jonka kasettia soitin ghettoblasterissa, ja tunsin maailmantuskaa. Kaupoissa ei ollut edes karkkipusseja vaan irtonaiset karkit kääräistiin paperiin, kartioksi tai ties miksi. Oli vain mustia, keltaisia ja punaisia merkkareita. Ja pinkkejä jauhopommeja. Televisiossa oli kaksi kanavaa, mutta Ruotsin tv näkyi myös. Lepakolla ehdin käydä kun siellä esiintyi Lola Ego. Kaikki oli niin avantgardea, uutta ja innostavaa. Ja miltei kuin Bowien, Iggyn & Warholin Berliinissä.

Roolitus

Minun veikkaukseni menivät pieleen osiossa kuka on kukin tarinassa, mutta ei se mitään. Nautin tästä. Silti. Minut saakin yllättää. Kääntää. Erikoismainintana laitostunut Mestari, joka on oikeasti rikkinäinen ihminen, eikä tiedetä pelastaako minkään maailman rakkaus... Mielenterveydenhoitoon ja aivopesuun viitataan. Asunnottomiin, toivottomiin ihmisiin, jotka jankkaavat samaa. Etuoikeutettuihin kuuluva ei aina ymmärrä, eikä edes halua nähdä, miksi ihminen takertuu johinkin. Hullu kissanainen, kahden euron pummi, hiuksiaan näpläävä, samaa tahtia keijaava. Onko Saatana, Lucifer innovaattori, ratkaisija, guru? Sosiaalitoimenjohtaja, pelastaja?

Oskar Pöystin hahmo Ivan Bezdomnyi on ihanasti Tim Sköldiä kunnioittava... Sköld on sooloilun lisäksi soittanut bändeissä Shotgun Messiah, ja Marilyn Manson. Siis tärkeä ruottalainen. Olin paikalla [ I was around ] kun Doctor Midnight & The Mercy Cult heitti ensimmäisen keikkansa ikinä 11.05.2011 DOMissa, Helsingissä, laulajanaan eeppinen Hank von Helvete. DOM oli tuolloin rock-pyhättö, metallipaikka, jossa meno olikein saatanallista ja hauskaa. Kunnes siitä tuli disko. Plääh. Ja kunnes se muutettiin takaisin kirkoksi. Nyyh. Mikä surku menettää huippupaikka! DOMin tietoja:
Osoite Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki. Aukioloajat: pe-la klo 21:00-04:00.  [ nykyään never ]
" Liikuntarajoitteisille ei koroketta, mutta baaritiskin vierestä hyvä näkyvyys. Keikkailtoina ikäraja K-18. Narikka 2,7€. "

No tämä oli pirullinen eli ironinen veto siitä, miten kaikki muuttuu Helsingissä, jota revitään jatkuvasti auki. Maisema on kuin juopuneen Godzillan jäljiltä. Katu revitään auki, että tärkeä linja ja kaapeli laitetaan maan alle kulkemaan kansalle. Katu peitetään. Sitten tulee kilpailija, ja katu revitään auki kilpailevalle kaapelille ja linjalle - sitä ei voi tehdä sovussa. Helsinkiä rakennetaan. Hirveitä rakennuksia. Vaikka keskuksen toimistot tyhjillään...

Mielisairaalassa Ivanilla viattoman puhtaassa pakkopaidassa on myös yhtymäkohtia Alice Cooperin 1970-luvun taiteeseen ja keikkojen estetiikkaan, eritoten Steven ja  Ballad of Dwight Fry. I wanna go out of here...

Muistuttanee myös Sympathy for the Devil -veisun kohtaa:
"Just as every cop is a criminal
And all the sinners saints
As heads is tails
Just call me Lucifer
'Cause I'm in need of some restraint"

Martin Bahnea näin viimeksi [ tulihan nyt ä:n pilkut? Kun Very Finnish Problem meemeissä opetetaan noiden skandiaakkosten pilkkujen tarkoitus - kuinka nain ja näin on Suomessa ihan eri asia...] siis Martin Bahnea näin viimeksi kun olin 23.08. selälläni Tähtitorninmäen puistikossa illalla ruohikossa - ja siis katsoin ulkoilmaelokuvaa Tom of Finland... Bahnen hahmo Korovjev on komeassa puvussa silkkaa CIA:n touhua. Ja vähän Pulkkisen äänimiestä.

Maria Ahlroth on huikea - joko käytän sanaa "huikea" kuten Mikael Gabriel sanaa "himmee"? Piristävää vaihtelua vanhojen vihtahousujen kirjoon.

Minna Haapkylä ja Robert Enckell ovat ennenkin pelanneet hyvin yhteen sarjassa Rikospoliisi Maria Kallio. Jossa Petteri Summanen näytteli täydellistä humaania ja humanistia aviopuolisoa ja isää. Eilen suuri uutinen oli, ettei Summasen tähdittämää Yösyöttö-leffaa näytetä Finnkinossa, koska Finnkino on riistäjä. Tai ne sopimukset! Vaatimukset! Mutta ainakin Helsingin Kalliossa leffateatteri Riviera sitä näyttää. Ja haastanee mukaan muutkin.

Robert Enckelliä näin teatterin lavalla viimeski KOMissa kun Pasi was here. Silloin oli lavalla sellaista runkkauskilpailua, että pelkäsin jännetuppitulehdusta. Siis näyttelijöiden puolesta.

Haapkylän Margarita on niin eteerinen shampanjan värisessä satiinikläningissä, jossa loistaa konjakin hohtoiset helmet. Hän leijuu ja hän lentää. Näyttämön lattia on pelottavaa epätasaista betonia. Tai "betonia". Miten sillä pystyy korkokengillä kävelemään saatikka juoksemaan? Ehkä tämä on muistutus kärsimyksestä kauneuden / kauheuden tähden. Venäläisessä minisarjassa, joka minullakin on VHS:llä, mutta useammalla kasetilla, joka tuli muistaakseni vuonna 2008 YLEltä, ja tehtiin edellisenä vuonna. Sarjassa on sadistinen kohtaus, jossa Margarita pukeutuu todella epämukaviin kenkiin. Saduissa vain ilkeät sisarpuolet saavat tuta kantapäiden tai varpaiden leikkausta. Ja pieni merenneito. Varsinainen uhrautuja. Sadomasokistiset stiletit näytelmässä puhuvat värikoodia: kiltillä tytöllä, joka tukee miehen uraa [ stand by your man ] korot ovat helmenvalkoiset, puhtaat, toivoa uhkuvat. Pahalla tytöllä, joka itse tekee uransa, korot ovat mustaa ja kiiltävää.

Haapkylä lausuu näytelmässä tärkeän suomenkielisen lauseen - samoin teki Krista Kosonen eilen Blade Runner 2049 elokuvan ensi-illassa. Myös Marcel Marceaun lause, tai sana, oli ikimuistoinen Mel Brooksin leffassa Silent movie, joka oli siis mykkäelokuva. Muuten.

Mutta komeaa teatteria. En pettynyt Behemotiin tässäkään, vaikka harvempisanainen olikin. Sen sijaan Pontsius Pilatus -hahmosta en pitänyt yhtään. Tai kukapa pitäisi. Hienosti näytelty ja valotettu, ahne roisto, jolla saakin olla jatkuva päänkivistys. En pitänyt myöskään tästä Hellasta, mutta hyvähän on nähdä muitakin versioita. Varsinkin loppupuolella tämä Hella paljastui varsinkin rasittavaksi ja itsekkäsi tyypiksi - jollaisena en toki "oikeata" Hellaa pidä. Tämä Hella oli blondi Las Vegas kultaisissa paljeteissa kun Willensaunan Saatanan Hella taas tummnapuhuva vampyyri steampunk-liiveineen, jossa oli myös hitunen säikkyä jänistä Liisa Ihmemaassa -kirjasta. Ei tässä jäniksen selässä olla.

Mitä Bulgakov tarkoitti? Kumpaan pelastajaan tulee uskoa, akateemikkoon, elikkä mustan magian asiantuntijaa professori Wolandiin vai mielikuvitushahmo, stabiili marttyyri Ješua Ha-Notsriin? Ja millä hinnalla?

Rollareita:
"I watched with glee
While your kings and queens
Fought for ten decades
For the gods they made"

Teollisuushallit ovat muuttuneet taidehalleiksi 

ja gallerioiksi - kun teollisuus on ulkoistettu muihin maihin kapitalismin vuoksi. Ulkomailla voi ihmistä sortaa, ja tuhota meret, ja joet. Kun tarvii maksaa vähemmän liksaa jou. Eikä kysellä työolosuhteita. Ei sitä, mikä vaikutus on myrkkyä levittämällä tehtaalla alueen alkuperäiskansalle. Suomi on paska maa - tässäkin suhteessa.

Taidemuseoista on tullut niin ikään industraaleja tiloja. 

Jostain syystä jupeilla ja hipstereillä, siis eliittiin kuuluvilla etuoikeutetuilla, joilla on massia, oli hirvee vimma hankkia kalliita betonia minimalistisia loft-asuntoja. Jotta vain saavat kertoa asuvansa loftissa.

Mitä ilmeisimmin Viirus teatteri irvailee näille trendeille. Mitä seuraavaksi? Jään innolla odottamaan.

Minua hieman epäilytti mennä katsomaan tätä ruotsinkielistä esitystä, mutta en halunnut tekstitystä, sillä kun tällainen on shöy on lavalla, niin kuka hullu muka katsoo silloin omaa värkkiään? Tulkkauksen saa siis puhelimeen. Minun äidinkieleni on tornedal´s finska, suomi on ensimmäinen vieras kieli, sitten englanti ja sitten vasta ruotsi, ja saksa Einstürzende Neubautenin vuoksi. Bulgakovin vuoksi aloitin venäjän opinnot kun Kapusta-konsepti oli niin mainio ja Matti Pellonpää. Italiaa oli pakko aloittaa Lina Wertmüllerin vuoksi. Ja sitä rataa.

Kirjoitan lisää kuhan tokenen. Hieno ja haastava kokemus. Käyn katsomassa uudemmankin kerran. Ainoaa yhteistä Helsingin kaupunginteatterin kanssa oli hyvin krapulaisena teatterinjohtajan surkea ääni! Ääni siis ei ollut huono, tietenkään, vaan kuvasi varsinaista dagen efter tunnelmaa... Kun pahuksenmoiset pirskeet ja monivaihteiset orgiat ovat ohitse.

Mutta kenellä heistä on komeimmat poskipäät? ;)



Minulle makeita Saatanoita on ollut mm Tehotyttöjen HIM, Gabriel Byrnen versio lord Byronista elokuvassa Gothic - Yövieraat, joka on ollut lempparini tuolloin kasarilla, ontuva Saatana, ontuva Byron, Gabriel oli myös End of Days leffassa. Robert de Niro oli mainio Louis Cyphre. Ja Al Pacino näyttelee pirullista lakitoimiston pomoa nimeltä John Milton, joka kuulostaa heebolta joka skrivas Kadotetun paratiisin.... Mutta Emmanuelle Seigner on tehnyt useammankin roolin jossa hän on huikea...

#MästarenochMargarita

Tekijät:
Teksti Michail Bulgakov
Ohjaus & dramatisointi Egill Pálsson
Lavastus & pukusuunnittelu Milja Salovaara
Säveltäjä & muusikko Ville Kabrell
Valosuunnittelu Lauri Lundahl
Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Robert Enckell, Minna Haapkylä, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Tobias Zilliacus
Käännös Lars Erik Blomqvist

Tässä lainaukset Viiruksen sivuilta:

 " Urbaani fantasia rakkaudesta, paholaisesta ja vapaasta tahdosta 

 ’Moskovan kaduille ilmestyy salaperäinen muukalainen mustanvihreinen silmineen. Eräs professori Woland ja hänen varsin hämäräperäinen apurijoukkonsa ovat saapuneet kaupunkiin vain huomatakseen, että sen asukkaat ovat jo ehtineet sotkemaan asiansa pahemman kerran: Moskovasta on tullut maanpäällinen helvetti täynnä ilottomia päiviä ja sysisynkeitä öitä.

Meidät on tuotu yhteiskuntaan, jota kontrolloivat arvaamattomat vallankäyttäjät, jossa viheliäiset pikkuporvarit kiskovat hyödyn toisten epäonnesta ja jonka salainen poliisiosasto säikyttelee säännöllisesti kansalaisiaan henkitoreisiin. Hävyttömästi hännystelevät kirjailijat ja kriitikot myyvät sielunsa parhaiten tarjoavalle samaan aikaan, kun kaupungin virkamiehiä katoilee tuon tuosta teille tietymättömille. Moisen menon on loputtava!

 Pleased to meet you
    Hope you guess my name
       But what’s puzzling you
           Is the nature of my game
                                                        Mick Jagger, Sympathy for the Devil

Mihail Bulgakovin Mestari ja Margarita on kaikkien aikojen välienselvittely, jossa valheellisuus kohtaa pelkuruuden. Tällä maailmankirjallisuuden kutkuttavimmalla klassikolla Viirus-teatteri juhlistaa 30-vuotista taivaltaan ja polkaisee käyntiin teatterin uuden aikakauden Jätkäsaaressa. Upouusi teatterisali otetaan haltuun kansainvälisesti tunnetun islantilaisohjaaja Egill Pálssonin johdolla ja näyttämöllä nähdään joukko näyttelijöitä Viiruksen historian eri periodeilta.  "
Tässä orginaali traileri:

Tässä omia mielliyhtymiäni, liikkuva muistitauluni... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti